AJATUKSESTA LIHAKSI

Niin, minähän tossa edellisessä kirjoituksessani kehitin stetsonissani selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan tohtorin Anselmi Uikun, jonka suuhun laittelin piruuttani oikeaoppisia ja tiedostavia selityksiä siitä, kuinka ehdottoman hienoa ja edistyksellistä on laittaa kenialainen heppu näyttelemään Marskia, ja kuinka torvia ihmisiä ovat, jos he eivät asian hienoutta ymmärrä. Anselmi totesi mm. seuraavaa:

Kohu on selvä osoitus siitä, että hyvin suuri osa suomalaisista pitää vielä historiaa kiveen hakattuna ovenpönkkänä, joka pitää pystyssä heikkoa kansallista itsetuntoa, joka muina pönkkinään pitää talvisotaa, Antti Rokkaa, Suomi-konepistoolia, Paavo Nurmea, Lasse Vireniä, saunaa, HK:n sinistä ja Koskenkorvaa eikä niitä muita pönkkiä sitten paljon olekaan. Kyseessä on paniikkireaktio, jolla pyritään estämään sovelletun ja interaktiivisen historian tosiaikaisen kirjoittamisen malli, joka on välttämätön yhdistyvässä Euroopassa ja globalisoituvassa maailmassa.

On ehdottoman tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, että mennyt on mennyttä ja vain tulevaisuus on tärkeää ja vielä tapahtumattomalla tulevaisuudella on oikeus ottaa tukea historiasta juuri siten kuin se tarpeelliseksi näkee. Siksi on täysin loogista ja välttämätöntäkin laittaa kenialainen mies näyttelemään Mannerheimia.

Mannerheimin kenialaistaminen ei tätä sinänsä vielä paljoa muuta, mutta tervehdin sitä suurena alkuaskeleena historian muuttamiseksi interaktiiviseksi ja elastiseksi.

Tapananihan on kirjoittaa ns. edistyksellistä paatosta kieli poskessa ja heittää se pikkusen enemmän överiksi, kuin mitä lähes samaa settiä vaahtoava tiedostava henkilö suustaan pieksää.

Julkaisin kirjoituksen perjantaina vähän yli puolen yön, ja eihän siinä mennyt kuin noin yksitoista tuntia, kun Anselmi Uikku muuttui ajatuksesta lihaksi ja päätti ottaa itselleen nimen Juho Rissanen ja materialisoitumisensa kohteeksi Iltalehden. Liekö Rissanen lukenut Anselmi Uikkua? No, päätelkää itse:

Populaarikulttuuri on pitkällä aikavälillä tehokkaampi historiallisten tapahtumien mielikuvien luoja varsinkin suurelle yleisölle kuin perinteinen historiankirjoitus. Ihmisten mielissä Mannerheim ei enää ole Helsingin keskustassa pönöttävä pölyinen pronssipatsas vaan jotain aivan muuta, jotain kansainvälisempää ja värikkäämpää.

Kun yhdistämme Mannerheimista aiemmin esitetyn nukkeanimaation ja Telley Savalaksen erään aiemman filmiroolin, saadan ihmisten mieliin kuva Afrikassa asuvasta tummaihoisesta homoseksuaalista drag-queen Mannerheimista, joka saattoi olla tai saattoi olla olematta jonkinlainen sotasankari.

Se muistetaan, että rakkauselämä tuolla tummalla casanovalla oli vähintäänkin värikästä. Mutta ei suurten ikäluokkien kannata tästä masentua. Fakta on, että historialliset tosiseikat kuolevat teidän mukananne ja mielikuvat jäävät elämään. Mielikuvat, joita populaarikulttuurimme valtavassa ideamyllyssä jatkuvasti muokataan.

Sen lisäksi että vuoden 2100 suomalainen pieni peruskoululainen vastaa napakasti oppitunnilla asiasta kysyttäessä marsalkka Mannerheimin olleen tummaihoinen nainen, hän nimeää yhdeksi Suomen sodista talvisodan sijasta vihaisten lintujen ilkeitä porsaita vastaan käymän Angry Birds-sodan.

Minun puolestani Mannerheimia saa tutkia ihan mistä vinkkelistä hyvänsä. Mannerheim lapsena. Mannerheim nuorena. Mannerheimin sähläämiset kadettikoulussa. Mannerheim sodassa. Mannerheim ja ruoka. Mannerheim ja viina. Mannerheim rakastajana. Mannerheim krapulassa. Ei se muuta sitä, että hän on Suomen historian yksi suurimpia hahmoja.

Mutta nähtävästi Rissasen mielestä on ihan ok, että historia vääristellään ihan uuteen uskoon. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Mannerheimin osuutta vaikka punaisten ampumiseen tutkitaan lisää. Kaikin mokomin. Siihen kun on perusteita. Silloin käytiin sisällissotaa, ja siinä on tapana, että ammutaan ihmisiä.

Mutta Mannerheim ei ollut tummaihoinen nainen. Eikä hän ollut myöskään tummaihoinen homoseksuaali drag-queen. Aivan samoin kuin Mahatma Gandhi ei ollut australialainen surffaaja, joka kuoli liian isossa aallossa vuonna 1974. Nelson Mandela ei ollut Chigagossa asuva valkoihoinen rumpali, joka soitti uransa alussa keskilännessä menestyneessä boogierock-bändissä ja sen jälkeen loi uran sessiorumpalina. John Lennon ei ollut lestadiolaisessa liikkeessä 1950-luvulla Etelä-Lapissa mainetta saavuttanut hurmoksellinen maallikkosaarnaaja. Tarja Halonen ei ollut saksalainen yksi ensimmäisinä aidsiin kuolleista pornotähdistä.

Mulla on kovasti sellainen kutina, että Juho-Anselmi Rissanen-Uikulle ei ole ensinkään yhdentekevää, mitä se vuoden 2100 suomalainen pieni peruskoululainen vastaa, kun kysytään Gandhista, Mandelasta, Lennonista ja Halosesta. Ainoastaan Mannerheimin pitää muuttua joksikin toiseksi. Mutta ymmärtäähän sen. Rissasen on tietysti muitten samanlaisten Anselmi Uikkujen mukana osoitettava olevansa originelli intellektuelli, johon ei ole tarttunut haalareitten haju ja hapatus. Ja nykyisin se on kovasti helppoa.

Hepun kolumni aukeaa komeasti otsikolla ”Marskin myytti murskaksi”. Mietin vaan sitä, että jos suomalainen elokuvaryhmä antaa kenialaiselle porukalle hiukkasen taustatietoa sällistä, josta ne kenialaiset eivät ole ikänä kuuna päivänä kuulleetkaan, ja sitten kenialaiset väkertävät saamiensa tietojen pohjalta käsikirjoituksen ja myös näyttelevät sen käsikirjoituksen, niin mikä myytti siinä on pantu murskaksi ja miten? Millä tavalla ne suuret ikäluokat ja me nuoremmatkin muutamme äärimmäisen radikaalisti käsitystämme Mannerheimista? Vai olisko Rissasen kolumin otsikko pitänyt sittenkin olla, että ”Voi kun mä niin toivoisin, että…”. Tai ehkä jopa ”Mediavallan pissi nousi päähäni niin ankarasti, että kuvittelen ihan oikeesti…”.

Sivuraide (vaikken minä taiteesta kyllä mitään ymmärräkään): Saksmannithan tekivät tämän elokuvan Der Untergang, jossa Adolf Hitleriä näyttelevä Bruno Ganz teki vahvan roolisuorituksen (jota youtubessa on uudelleentekstitetty eräitäkin kertoja). Jos tuotantoyhtiö oliskin tehnyt ratkaisun, että Hitleriä näyttelemään valittaisiinkin Morgan Freeman (mainio näyttelijä hänkin), ja Freeman olisi vetänyt yhtä vahvan roolisuorituksen, niin katsojalle olisi kyllä jäänyt silti kuva, että ei tässä kylläkään olla kolmannen valtakunnan raunioilla vuonna 1945. Tää on falskia.

Todennäköisesti (no, enhän minä heppua tunne) Freemankin olisi todennut, että kuulkaa heput, ei siellä Hitlerin bunkkerissa silloin meikäläisen orvaskedellä varustettua heppua taatusti ollut. Eihän tommosessa ole mitään järkeä. Kyselkää minua vaikka näyttelemään Ranskan rintamalla rykmenttiä komentavaa everstiä, niin harkitaan.

Veikkaanpa, että ne toimittajat, jotka nyt ylistävät tätä Ylen Mannerheim-elokuvaa olisivat todenneet uudelleenviritetystä Der Untergangista, että mielenkiintoinen yritys, mutta jää jotenkin sieluttomaksi ja teennäiseksi, sillä elokuvassa on väkipakolla laitettu yhteen kaksi historiallista elementtiä, joille ei historiassa ollut todellista kosketuspintaa.

Luonnollisesti joku toimittaja tai muu edistyksellinen taho voi tulla tähän rääkymään, että älä jätkä puhu paskaa, totta kai se olis ollut minusta ihan mahtava idea. Mutta valehteleeko toimittaja tai muu edistyksellinen taho, sitä emme saa enää koskaan tietää. Se kysymys olisi pitänyt esittää ennen kuin tiesimme ylen suuresta mustasta Mannerheim-elokuvasta. Elokuvasta ja ennen kaikkea siihen liittyvästä edistyksellisestä hurmoksesta, joka murskasi myytit ja kirjoitti historian uudestaan. Elokuvasta ja ennen kaikkea siihen liittyvästä edistyksellisestä hurmoksesta, jonka seurauksena on enää olemassa Aika Ennen ja Aika Jälkeen. Elokuvasta ja ennen kaikkea siihen liittyvästä edistyksellisestä hurmoksesta, joka sai itsensä älyköiksi ylentämät ihmiset pissimään innosta housuunsa. Vuoden päästä koko leffa on huono vitsi, ja Mannerheim on heidän inhoamansa arvostettu myytti edelleenkin.

Noin henkilökohtaisesti toivoisin sen vuoden 2100 suomalaisen peruskoululaisen tietävän, että vajaa vuosisata aikaisemmin Suomessa oli synkkä aika, jolloin pienellä joukolla ihmisiä oli oikeus määritellä ketkä ihmiset ja minkälaiset arvot ovat hyväksyttyjä, ja mitkä ihmiset ja arvot taas oli sallittua ja suotavaa vetää lokaan. Ja varsinkin toivoisin hänen tietävän sen, että sillekin ajalle tuli aikanaan loppu.

*

Jälkikirjoitus: Minä puolustan tässä voimakkaasti Mannerheimia ja hänen muistoaan. Samoin puolustan sitä, että tavallisten ihmisten ei tarvitse kysellä itsensä älyköiksi nostaneilta ihmisiltä, mitä asioita saa arvostaa, ja mitä ei. Mannerheimia puolustaessani muistutan, että olen punikkisukua. Sukulaisiani ammuttiin kapinassa. Jos valkoisten joukkoja olisi Mannerheimin sijasta johtanut Wilkman, Linder tai Löfström, olisi sukulaiseni ammuttu joka tapauksessa. Sukulaiseni kun menivät ja tekivät sen suurimman mahdollisen virheen, jonka sisällissodassa voi tehdä.

He hävisivät sen sodan.