ROOLIPELAAJAN UNELMAA

Hotellin respassa on huomattu, että itsensä kansalaisaktivistiksi tituleerannut Dan Koivulaakso on saanut kovasti tilaa mediassa. Ja siihen mediatilaan on tietysti esitetty kovastikin vastakommentteja. On muummuassa kyselty hepun mielipiteistä persujen eristämisestä. Että tämmöstäkös demokratiaa se Koivulaakso haluaa? On myös muistutettu siitä, että heppu juoksee tarrojenliimaajien perässä, samaan aikaan kun hänen omat hengenheimolaisensa riehuvat eri puolilla Eurooppaa ihan oikeissa väkivallan teoissa.

Aiheellisia kysymyksiä, ei siinä mitään. Minä en varsinaisesti puutu niihin, vaan mietin sitä, miten täällä Suomessa on kokopäiväisestä roolipelaamisesta tullut niin helppoa ja vielä jostain syystä arvostettavaakin. Kadulla reclaim the streets ja some other excuse to get drunk in public-tilaisuuksissa leikkivät wanna be-partisaanit ovat tietysti jo niin tuttua settiä, ettei siitä jaksa oikein enää hermostuakaan. Ihmettelee vaan, että missä vaiheessa kadulla ördääminen on muuttunut yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi ja missä vaiheessa tavallisen kansalaisen piti alkaa ottaa nuo pellet vakavasti.

Vaan Koivulaakson roolipelaaminen on sinänsä jo hatunnoston arvoista. Heppu selvästi elää unelmaansa ja vie touhua astetta pitemmälle. Kaverihan on kehittänyt ikioman tiedustelupalvelun, joka syynää, kartoittaa, tilastoi ja kirjoihin saattaa vihollista vainolaista. Tietysti turvallisella suomalaisella tavalla, sillä eihän Koivusalo sentään mikään höhlä ole. Sen vuoksi hän on valinnut vaklattavaksi viholliseksi (vaikkapa järjestäytyneen rikollisuuden sijasta) suomalaisen järjestäytyneen ja poliittista terroria suunnittelevan äärioikeiston. Tämä on siinä mielessä mainio vihollinen, että se on mielikuvitusvihollinen, joten sitä voi demonisoida ihan niin paljon kuin huvittaa, eikä se kuitenkaan tule esim. ampumaan pistoolilla ylimääräisiä venttejä päähän.

Tämän tyyppinen aktivismi, ts. omien kuvitelmien ylöskirjaaminen varmaankin sopii tietynlaiselle ihmisluonteelle. Voi olla hienoa tehdä koneelle tietokantoja mahdollisista äärioikeistolaisista aktivisteista ja vedellä fläppitaululla viivoja eri nimien välille mahdollisia yhteyksiä kuvaamaan. Ja kaipa noita yhteyksiä ja aineistoa on sitten kertynyt, kun on kerran kirjakin luvassa. Ja nimiäkin on luvattu paljastella. Tämänlaisen yksityisen tiedustelupalvelun ylläpitäminen roolipelaamisen nimissä on maassamme tietysti mahdollista, kun sen tekee oikeaoppisen aatteen nimissä. Ei viranomaisetkaan kysele häiritseviä kysymyksiä, niin kuin vaikkapa että minkäslaista henkilörekisteriä se herra koneellaan pitää, ja mitäs se laki siitä sattuikaan sanomaan.

Epäilemättä siinä tulee ajan myötä ihanan sissimäinen olo. Vähän niin kuin olis leirissä Sierra Maestralla ja pieksäisi suutaan Radio Rebeldeen pikkusen ennen Havannan valtausta. Ehkä mielessä jo pyörii tulevien sukupolvien päällä olevat punaiset t-paidat, joihin on painettu oma pärstä mustavalkoisella katsomassa pikkasen oikealle yläviistoon kohtalokas ilme päällä. Pitäis vaan vielä päättää, että oliskos se kuva baretilla vaiko ehkä ilman. Tiedostojaan ylös kirjaavan roolipelaajan mielessä häntä seuraavien joukkojen määrä kasvaa päivittäin kuin turbohiivalla doupattu pullataikina. Kun roolipeli perustuu kuvitelmiin ja sitä ruokitaan kuvitelmilla, niin kuvitelman rajanahan on vain taivas.

Ihminenhän saa nähdä näkyjään, luulla luulojaan ja pelata vaikka minkälaista roolipeliä hyvänsä. Ei se kiellettyä ole. Mutta näin huitsinnevadalaisesta näkökulmasta ihmetyttää se, että miksi luulosairaus saa niin paljon tilaa mediassa. Vaan annas olla, kun hetki funtsataan. Tätä samaa väkivaltaista ääri-, laita-, syrjä-, reuna- ja vinkkelioikeistoahan meidän mediamme on vuosikaudet etsinyt itsekin ja sen vaaraa ääneen huutanut. Mutta kun sitä ei vaan ole löytynyt. Ja suojelupoliisikin, kehno, on todennut, että mahdolliset äärioikeistolaiset liikkeet keskittyvät vain suun pieksäntään.

Niin kai median on silloin pakko kaivella laarin pohjia ja hakea vahvistusta omille kuvitelmilleen edes jostain. Kun suojelupoliisi ei auta, niin apuun kutsutaan DTP eli Danin Tiedustelupalvelu. Ja Danihan tietää. Ainakin Dan on sanonut niin. Ja jos ei välttämättä löydä, niin keksii. Kun Helsingin Sanomat teki jutun Koivulaaksosta, niin jutun punainen lanka tiivistyi mielestäni yhteen lauseeseen. Sitä en tiedä, oliko se Koivulaakson suusta vaiko toimittajan kynästä:

Kun puhuu äärioikeistosta, järjenjuoksun pitää olla valpas. Äärioikeisto, natsit, uusnatsit ja katuliikkeet vaativat jatkuvaa käsitteenmäärittelyä.

Ja tähän lauseeseenhan oikeastaan viimeiset vuodet kiteytyvät. Jos äärioikeistolaisuuden määritelmää täyttävää porukkaa ei löydy, niin ei hätää. Määritelläänpä termi uudestaan. Ja jos ei sekään riitä, niin lasketaan rimaa vielä. Jossain vaiheessa äärioikeistolaisia alkaa löytymään. Joita DTP voi sitten arkistoida ja julkaista. Ja HeSa uutisoida. Siinä vaiheessa vaan näissä DTP:n tiedostoissa on kyllä huomattava määrä ihmisiä, joilla ei ole alkeellisintakaan tekemistä minkään ääriliikkeen kanssa. Mutta tärkeintähän ei ole se, kuka äärioikeistolainen on, vaan se, kuka äärioikeistolaisuuden saa määritellä. Ja jostain syystä joku totaalisen nobody roolipelaaja on nyt sertifikoitu se määrittelemään. Kuka sen sertifikaatin hänelle antoi? Ja millä oikeudella?

Vielä muuten kuuma vinkki medialle, perustuen siihen, miten erään tietyn puolueen hajoamista on ennustettu mm. kahvinpuruista. Koivulaakso (vas.) pitää päävihollisenaan kokoomusta. Arhinmäki (vas.) istuu kokoomusvetoisessa hallituksessa ja pönkittää eurooppalaisten ökysikapersporvaripankkien tukemista. Eiks tästä nyt sais lööpin ”Vasemmistoliitto hajoamassa”? Ai ei saa vai? Ai ihan eri juttu niinqu? Jaa minä tyhmä? No, kai mä sitte oon…