Mietitäänpä tilannetta, jossa kesämökkiläisillä syttyy rantasauna palamaan. Kuinka järkevät ja asialliset ihmiset menettelevät? No, varmaankin yksi kaivaa kännykän ja soittaa palokunnan. Toinen höökii käsisammuttimen kanssa saunalle ja lasettaa palopesäkkeisiin sen minkä ennättää. Muut sitten syöksyvät ämpäreitten kanssa rantaan ja pyrkivät parhaansa mukaan sammuttamaan paloa. Hyvällä tuurilla sauna on pelastettu jo ennen kuin palokunta saapuu paikalle.
Nykyaikaan päivitetyssä Hölmöläisten kylässä toimitaan toisin. Kun siellä huomataan, että sauna palaa, istutaan perseelleen ja pannaan keskustelurinki pystyyn. Ja todetaan, että tuolla puolen kilometrin päässä niemen nokassa sijaitsevassa lepikossa muuten saattaa olla sauna, ja on pelko, että se voi syttyä tuleen.
Niinpä hölmöläiset ryntäävät sinne niemen nokkaan pöpelikköön etsimään sitä saunaa. Saunaa ei löydy, mutta yksi puhuu siitä, miltä sauna näyttää, toinen puhuu siitä, miltä sen pesässä palavat halot kuulostavat ja kolmas puhuu siitä, miltä piisistä tuleva savu haisee. Kaikki ovat varmoja siitä, että kyllä se sauna täällä lepikossa on, ja se syttyy palamaan ihan hetikohta, jos sitä ei löydetä ja tehdä asialle jotain. Tai tarkemmin sanottuna laiteta jotakin muuta porukkaa tekemään asialle jotain. Itte kun ei oikein osata.
No, saunaahan ei löydy, mutta se ei etsintäpartiota haittaa, ja he palaavat takaisin ja lämmittelevät pahimpaan nälkäänsä soijanakkeja ja kasvispihvejä palaneen saunan hiilloksella. Kaikki ovat varmoja siitä, että kyllä se sauna sieltä pöpeliköstä löytyy, kun huomenna lähdetään oikein porukalla etsimään, ja soitetaan vielä virka-apua paikalle.
Vähän tämän tyyppinen mieliala tuli meikäläiselle, kun mainio vakikommentoijani Närpes Varg (tack för dej Varg, tai jotain sinnepäin) lähetti minulle linkin, jossa pohjoismaiden ministerineuvosto lähestyy kilttejä ja kuuliaisia hallintoalamaisia. Näin äkkiseltään voisi todeta, että ministerineuvostossa halutaan naisrauhaa ja suojella naisia ääri-ideologioitten väkivallalta. Ne kun ovat maskuliinisia ja omaavat varsin kummallisen naiskäsityksen. Hyvä pointti, tosi hyvä.
Varsinkin, kun saatteessa mainitaan ääri-islamismi. Tietysti ääri-islamismia ei pohjoismaissa ole, sillä sehän on tulkittu sellaiseksi, joka räjäyttelee pommeja, ottaa ihmisiä panttivangiksi ja sitten leikkaa niitten kurkun. Mutta jos naisrauhaa turvataan, niin epäilemättä tämä niin sanottu maltillinen islamilaisuushan kannattaisi ottaa tarkkailtavaksi. Kohteleehan se naisia lähinnä irtaimena omaisuutena, harrastaa väkivaltaa joko ihan vaan eukon kurissa pitämiseksi tai sitten vielä ilkeämpää silpomissellaista rituaalisessa mielessä, jossa naisesta tehdään seksuaali-invalidi ja tietysti invalidi muutenkin. Tietysti tämän ns. maltillisen islamin edustajat ovat tuoneet niin Suomeen kuin muihinkin pohjoismaihin uusia urheilulajeja kuten esimerkiksi joukkoraiskauksen. Henkilökohtaisesti suosittelisin höyryjen pois päästämiseksi mieluummin suopotkupalloa. Kertovat, että 2 x 10 minuuttia sitä, ja heppu on rikkikatkipoikki eikä tee taatusti pahaa niin miehelle kuin naiselle.
Saatteessa puhuttiin ääri-ideologioissa ilmenevästä maskuliinisuudesta ja naisnäkemyksestä. Siinä puhuttiin väkivallasta, väkivallan uhasta ja vainoamisesta. Järkevien Ihmisten Kylässä varmaankin todettaisiin, että no helevattu, meillähän on täällä tuontitavarana kaikille elämänalueille vastauksen kertova uskonto kautta poliittinen ideologia eli islam, joka kieltämättä on korostetun maskuliininen, omaa melko kummallisen käsityksen naisista ja on ihan oikeasti väkivallan ja vainoamisen uhka nimenomaan naisia kohtaan. Tällehän täytyy tehdä jotakin ja samantien pitääkin. Eihän tällaista perseilyä kattele kukaan.
Vaan eihän tässä eletä Järkevien Ihmisten Kylässä. Palava sauna ei kiinnosta, joten kuviteltua saunaa etsitään lepikosta. Sen voi todeta saatteen alkusanoista:
Kymmenen ehdotusta antifeminismin ja äärioikeistolaisuuden torjumiseksi
Hiljattain ilmestyneessä julkaisussa on kymmenen konkreettista ehdotusta väkivaltaisen ja vainoavan antifeminismin ja äärioikeistolaisuuden torjumiseksi. Julkaisuun on koottu 25 asiantuntijan kokemuksia, ja se valaisee asiaa ensimmäisen kerran pohjoismaisesta näkökulmasta.
Eli eihän tässä mistään naisrauhasta ja naisten turvallisuudesta ollut edes kysymys. Ykä puhui paskaa. Sitä äärioikeistoahan tässä taas etsitään. Eli sitä kuviteltua saunaa lepikossa. Mutta kliseet ovat saatteessa komeita, eli:
Julkaisussa pohditaan antifeminismin ja muiden tasa-arvoista ja osallistavaa yhteiskuntaa vastustavien suuntausten, kuten muukalaisvihan, islamofobian ja äärioikeistolaisuuden, välistä suhdetta.
Ehdottamiemme toimenpiteiden avulla on tarkoitus torjua antifeminististä väkivaltaa, väkivallanuhkaa ja vainoamista.
Eli löytyihän se äärioikeistolainen mörkö taas kerran. Täähän on melkein selvä keissi. Nythän ei tartte enää muuta kuin:
a) Etsiä ne äärioikeistolaiset.
b) Osoittaa, että millä tavalla ne ovat sitä väkivaltaa ja väkivallan uhkaa harjoittaneet. Se, että netissä irvaillaan feministitutkijoille ja väännetään niistä vitsejä, ei riitä oikein perusteeksi. Montakos feministitutkijaan kohdistuvaa joukkoraiskausta nämä vielä löytämättömät äärioikeistolaiset ovat tehneet?
c) Todistaa ihmisille, että ongelma on olemassa, mutta ongelma ei ole se toteen näytetty ongelma vaan ongelma on se toteen näyttämätön kuviteltu ongelma.
Hotellin respassa ei olla kovin sivistyneitä, joten täällä saatetaan tehdä Hölmöläisten kylän näkökulmasta hieman vääristyneitä johtopäätöksiä. Perustuen esmes siihen, että tähänkin avautumiseen ollaan koottu 25 asiantuntijan kokemuksia. Asiantuntijan. Ei esmes raiskattujen ja hakattujen naisten kokemuksia. Vääristynyt johtopäätös on se, että eihän tässä nakata paskaakaan varsinaisesta naisten turvallisuudesta. Vaan keskitytään puolustamaan tiettyjen tutkijoitten uraa ja arvostusta.
Ura on tärkeä, että saa höystöä lautaselle. Arvostus on tärkeä, sillä jos tutkijalla ei sitä ole, niin tulee herkkään henkinen pipi. Silloin on tietenkin selvää, että tutkijaan netissä kohdistettu irvailu on suurempi synti kuin maltillisten islamilaisten johonkin asiantuntijaan verrattuna mitättömään naiseen kohdistama joukkoraiskaus. Hotellin respassa tulee vaan näistä arvonsa perään itkevistä ja uhrin asemaan pyrkivistä ns. asiantuntijoista mieleen lähinnä haaskalinnut ja loispistiäiset.
Tosin haaskalinnut ja loispistiäiset ovat järjettömiä luontokappaleita ja ne toimivat vaistojensa varassa. Feminismin tutkijalla voisi edes kuvitella olevan järki ja moraali. Ja ehkä jopa jonkunlainen suhteellisuudentaju.
*
Niin, täytynee vielä todeta, vaikka lukija sen varmasti muutenkin ymmärtää, niin en lue tänne rantautuneen islamilaisväestön ongelmiin mukaan järkevää, asiallista ja ei etnistä erityiskohtelua vaativaa suomalaista tataariväestöä. Voimia eloon heille, ja onnea sekä menestystä.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
15 kommenttia:
Ei kyllä koskaan lakkaa ihmetyttämästä, miten nuo höttötötteröt kykenevät itselleen perustelemaan julistamiensa arvojen ja tekojensa ristiriidan. Kaipa se jonkinlaisia hallusinogeenejä tai yliopistollista koulutusta vaatii. Itse kun en kumpaakaan käytä niin ei vaan uppoa kupoliin.
Kiitos taas Ykän terävästä analyysistä! Suomestahan tähän "tutkimukseen" ovat osallistuneet sosionomi ja seksuaaliterapeutti Antti Ervasti, sekä Cristian Norocel, joka on tohtoritutkintoa suorittava tuore kyky. Nuoruudestaan huolimatta Norocel on julkaissut mittavasti, suorastaan hätkähdyttävän paljon. Kyllä näillä ansioilla pääsee tutkijana kansakunnan kaapin päälle, tutkimusaiheethan ovat otsikoista päätellen aivan tulenpolttavan kuumia ja ajankohatisia:
"Globalisation and its male contenders? The question of conservative masculinities within the radical right populist discourses across the EU"
“Antifeminism och maskulinitet – Manliga ideal inom högerradikal populism i Norden”
“Gendering violence in the school shootings in Finland”
Mihin aitoon TARPEESEEN näitä saatanan tutkimuksia tehdään? Mikä nämä "miehet" laittaa vihaamaan ensinnäkin omaa sukupuoltaan ja toiseksi omaa kansaansa niin tavattomasti? Jos on tutkijana yhtä tuottelias kuin Norocel, niin voisi olettaa, että intoa rittäisi islamin negatiivisten vaikutusten tutkimiseen eurooppalaisissa yhteisöissä. Mutta kun ei, aiheet valitaan helpoimmasta päästä: valkoinen, kristitty heteromies ei kovin herkästi anna tappotuomiota häntä halveksivasta "tutkimuksesta".
Ajankohtaisia aiheita? Islamin parista sitä kenttää löytyisi. Ykähän antoi koko lailla hyviä vinkkejäkin. Tällaistakin tutkimusta kyllä tehdään, vaan ei Suomessa, eikä niiden tuloksia Suomessa laajalti julkaista.
Juuri tämän Ykän kirjoituksen aiheena olevan "tutkimuksen" lopputuloksiako sitten tullaan käyttämään todellisessa maailmassa? Pakkohan se on, koska jos jotain tutkitaan, niin väkisinkin myös tutkimuskohteen eli ongelman on olla olemassa. Jos ei se muuten ole olemassa, niin tutkijat kyllä herättävät sen eloon. Sehän tässä on koko pointti: kukaan ei ole ymmärtänyt koko ongelmaa olevan ennen kuin tutkijat neroudessaan löytävät sen. Tavoitteena on tutkijan oman työn legitimoiminen ja sen nojalla kaiken vähäisenkin järjenkäytön unohtaminen. Mukana on tietysti oman poliittisen agendan ajaminen, mutta kun en parhaalla tahdollanikaan voi tuota agendaa hahmottaa. Olisiko se esimerkiksi oman kansakunnan tuhoaminen? Ja kansalaiset rahoittavat...
Ei vituta, säälittää.Tai no, kyllä vituttaakin!
Ei perhana! Mistä näitä tutkijoita oikein sikiää?
Viimeisen "äärioikeistolaisen" näin Mikkelin snagarilla joskus -90 luvun alussa.
Kaippa se pitää kaivaa Pekka Siitoin montusta ja topata kulttuurikeskus Caisan eteen.
Olen myöskin ihmetellyt näitä rasisti mummoja ja huutelioita julkisissa liikennevälineissä joilla liikun suht paljon. Olenko kuuro-sokea vai onko ymmärrykseni pahasti vajeellinen?
Mukavahan se nyt on vielä jeesustella mutta entäsitten kun schaize lentää tuulettimeen Tanskan malliin?
Hauskaa settiä taas. Vaan itse aihe on kyllä masentavaa settiä. Tää äärioikeistojahti alkaa viimeistään tässä vaiheessa pitämään sisällään jo kaikki farssin ainekset. Olishan se varmaan muuten hauskaa mutta kyllä mua ainakin välillä vituttaa niin ettei meinaa veri kiertää kun tiedän joidenkin saavan, ei ainoastaan toimeentulonsa, vaan myös moraalisen ylemmyydentunteen tällaisesta roolipelaamisesta. Onhan se toki ihmiselle tärkeää, että saa olla mukana tekemässä jotain TÄRKEÄÄ mutta joku raja sentään nyt, jumalauta.
Moni muistaa varmaan, mitä ministeri Stubb sanoi päästyään pois Pohjoismaista yhteistyötä käsitelleestä kokouksesta. No minä muistan: "Voi vittu, mitä paskaa."
Tästä kerrankin rehellisestä lausumasta Stubbille voisi kyllä antaa jonkin mitalin.
Vuosikymmeniin PM-kokouksissa ei ole edistetty Pohjolan yhteistyötä ja hyvinvointia vaan lähinnä yritetty keksiä rahakkaita virkoja ja edustavia kongresseja ympäri maailmaa luuhaaville jakkupukukalkkunoille.
Voin vain kuvitella, kuinka Ykän mainitsema hengentuote on syntynyt. Nuo 24 asiantuntijaa, kaksikielistä lepakkoa on lennätetty kahdeksi viikoksi Floridaan, jossa täyden ylöspidon vallitessa on yötä myöten keksitty lauseita, jotka saattavat jonkun korvissa kuulostaa järkeviltä.
Itse tuo antifeminismi, anti-islamisti ym. höpinä naurattaisi, jos ei tietäisi, että sen synnyttämiseen on pantu varmaan miljoonan verran veronmaksajien rahaa. Aivan sama, kuin jos minä perustaisin antifilatelistisen toimikunnan, joka järjestäisi maailmankongressin torjumaan yhä laajemmalle levinnyttä antifilatelismia. Tuskin kukaan edes huomaisi siinä mitään omituista, sillä suurin piirtein kaikki hölmöily on jo nähty. Antifilatelistit saisivat valtion tukea jo siitä pelosta, että joku lepakko saattaa suuttua.
Antifilatelismin vaaroista muuten varoitti jo 40-luvulla kirjailija Armas J.Pulla teoksessaan "Jees, antifilatelismia, sanoi vääpeli Ryhmy."
Nämä "rikkaudet" pyörii "intti"-vahvuisena ryhmänä, 6-8 rikkautta. Ottaa väkisin naisen, tai suorittaa suomalaisen ryöstämisen. No, mitäpä tähän tekis? Täytynee oranisoida puolustusjoukkoja suojaamaan suomalaisia, kun valtiovalta ei lotkuta korvaansa tälle asialle. Kapinaksi tämä touhu menee, ennemmin tai myöhemmin! Meitin suomalaisten pitää vain herätä! Nähtiinhä se niissä Lontoon mellakoissakin, kun ihmiset rupes puolustamaan katujaan, niin rettelöitsijät häipy. Vaikka ne desantit, maansyöjät taitaa tulla sieltä vihervasemmiston suunnasta
Uuden Suomen nettilehti kertoo: Sharia-lakia Britanniaan vaatineen Islam4UK:n perustaja Anjem Choudary järjestää tänään Helsingissä salaisen puhetilaisuuden, kertoo Yle. Myös suojelupoliisi on tietoinen kokouksesta.28.3.2013 17:02
Toivottavasti PM:n asiantuntijat ehtivät paikalle viemään tuliset taisteluterveiset kaaputovereille heidän nyt osallistuessaan antifeministiseen ja anti-islamilaiseen kamppailuun yhdessä pohjoismaisten lepakkojen kanssa. Uraa, siskot, uraa!
Yhden natsin näin turkulaisessa pubissa joskus 80-luvun loppupuolella (tai 90-luvun alkupuolella). Yksi tyttö tuli pyytämään että tulisin heittämään sen pois hänen ja hänen kaverinsa pöydästä. No, ei siinä mitään ongelmaa ollut, mutta minun kävi sääli sitä poikaparkaa, niin arka pieru se oli...
Tätä on jo pitkään kärsimättömästi odotettu: rasistien ilmiantosivusto. Täällä se on: http://www.rasismikartta.fi/Ushahidi_Web3/main
Sivuston mukaan esim. huutelu ja vihamielinen tuijotus ovat rasismia. Ja minä poika tein heti ilmoituksen asianomaisille viranomaisille. Naapuri nimittäin huusi kauhealla äänellä tänään iltapäivällä, että "Musti, Musti, tse, tse, tänne ja vähän saatanan äkkiä." Ja kun Musti lopulta löytyi, naapuri tuijotti sitä vihamielisesti.
Asian tekee merkittäväksi se, että Musti ei ole varsinainen rotukoira. Se on sekarotuinen, mikä saa kaikenlaisen huutelun ja tuijottamisen tuntumaan tosi pahalta.
Tervehdys Vaitiolijalle, Castorille, Ano1:lle, Ano2:lle, Närpes Vargille, Korpisoturille ja Yhel Turkkulaasel & kiitos kommenteistanne.
Vaitiolija: Luuulen, ettei hallusinogeenit riitä, vaan tarvitaan nimenomaan sopivaa yliopistollista koulutusta. Ja tietysti kanttia toistaa samaa asiaa aina vaan uudestaan.
Castor: Joo, en minä oikein ymmärrä, mihin noita tutkimuksia tarvitaan. Varmaankin kyse on vähän samasta asiasta kuin taiteessa, eli jos siihen Kiasmassa olleeseen veri-erite-tehosekoitinmyllyyn ei olisi annettu verorahoja, niin suomalainen sielu olisi menettänyt itsestään jotain oleellisen tärkeää. Nämäkin tutkimukset ovat tärkeitä, koska tutkijat sanovat niitten olevan tärkeitä ja sillähän se onkin jo toteennäytetty.
Ja totta haastat. Kyllä islamilaisuuden aiheuttamista ongelmista löytyisi tutkittavaa, mutta mutta, siitä kun saattavat jotkut suuttua. Äärioikeiston muodostaman ongelman stetsonista keksiminen ja viralliseksi totuudeksi saattaminen on tietyllä kierolla tavalla suorastaan nerokasta. Olemattomasta tehdään olevaa ja eletään olemattoman mukaan.
Ano1 & Yks Turkkulaanen: Kyllähän minunkin elämässäni nämä natsiksi itseään julistavat heput voi laskea sahatyöläisen sormin. Mutta kun on olemassa tämä kuuluisa käsitteiden määrittely, niin sekä minä, että kaikki tähänkin juttuun kommentoineet mahtuvat uudelleen määritellyn äärioikeistolaisuuden piiriin kevyesti.
Ano2: Toisaalta jos maahan palaa joskus järki, niin aikanaan yliopistoissa tehdään varmaan näistä samoista asioista tutkimusta otsakkeella ”oliko ne noin urpoja syntyjään, vai pitikö siihen käydä joku kurssi”.
Närpes Varg: Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Stubb sanoi rehellisesti sen, mikä merkitys PN:llä on. Täysin tarpeeton pulju, mutta voihan sitä käyttää suojatyöpaikkojen luomiseen. Ja antifilatelismi on pelottava ajatus. Muistan lukeneeni, että kun Rauhanvaltio miehitti Baltian maat, niin pidätettyjä olivat niin PEN-klubilaiset, esparantistit kuin myös monet filatelistit. Syynä se, että heillä epäiltiin olevan yhteyksiä ulkomaille.
Mitä tulee tuohon Suomeen saapuneen parranpäristäjään, niin ettei vaan heppu jätä samalla turvapaikkahakemusta? Ja sitähän ei hylätä. Jos ihminen mieltää olevansa vaarassa.
Korpisoturi: Joo, tuossa tuoreimmassa Turun tapauksessahan suhdeluku oli kuusi miestä vs yksi nainen. Suuria sankareita. Onneks joku pariskunta tuli apuun ja sitten ei ylivoimaa ollutkaan enää kuin kuusi miestä vs yksi mies ja kaksi naista ja siihenhän se into sitten lopahtikin. Vaan minä en kertakaikkiaan ymmärrä, mikä saa ihmisen raiskaamaan. Ja vielä vähemmän sitä, mikä tekemään sen joukolla. Menee ajattelukyvyn yli niin kerta kaikkiaan.
Tervehdys vielä Närpes Vargille. Joo, törmäsin tohon karttaan Hommaforumilla. Näin äkkiseltään tietysti pistää huvittamaan, mutta onko seuraava vaihe sitten jonkunlaiset julkiset rasistilistat? Meinaan, kun oikeaoppinen hysteria iskee päälle, niin veri katoaa ajattelulihaksesta. Ja näinköhän Virallinen Suomi näitä listoja kovin innolla raivaisi pois.
Onko millään enää väliä? Voiko vihapuhetta todellakin levittää kenenkään rankaisematta. Lukekaa ja hämmästykää, mitä kirjoittaa nimimerkki "Tapsa" eräässä aivan asiallisessa blogissa:
"Miten helkkarissa kokoomus onnistuikin vedättämään Arhinmäkeä ja Urpilaista noin pahasti, ettei siitä kyllä millään selityksellä selviä?
Viittasin jo aiemmin siihen, että tästä osinkoryöstöstä hyötyy upporikkaan yrityksen upporikkaat omistajat, fazerit, herlinit ja hartwallit. Sen sijaan siitä eivät hyödy tavalliset yrittäjät eli Rikun Nakin, Urpon divarin ja Lissun kampaamon omistajat, porvareita tietenkin hekin."
Fazerit, Herlinit, Hartwallit, kaikki nuo komeat nimet, joiden avulla on todisteltu maahanmuuton autuutta, ovatkin nyt verorosvoja! Ja vielä upporikkaita!
Eikös täällä Ykän palstalla aivan äskettäin kehuttu kirjoitusta, jossa nuo fazerit, stockmannit ja muut maahanmuuttajat esitettiin mitä positiivisimmassa valossa. Ja nyt... ei tätä "Tapsan" vuodatusta enää voi itkemättä lukea.
Eikös tässä olisi nyt rikosilmoituksen paikka? Mihin instanssiin tästä "Tapsan" inhottavasta vihapuheesta voi ilmoittaa? Kertokaa, ennen kuin sydämeni särkyy.
Natsilippu hulmusi tangossa Pohjanmaalla
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288552432034.html
Noni, jotain löytyi!
Tervehdys Närpes Vargille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
Närpes Varg: No täähän sen selvittääkin. Minä kun mietin, että mitenkäs demarit antoivat vetää itseään niin höplästä. Mutta hei, demarithan Maksavat Velkaa.
Ano: Joo, ja kaiken lisäksi vaasalainen kaupunginvaltuutettu antoi skineille Hitler-kellon:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032716837134_uu.shtml
Kyllä noiruttu Pohojam´maa on vaskistien vallassa. Ei siitä mihnään pääse.
No sitä elää kukin omassa maailmassaan ja minkä sitten näkee
häiritsevänä. Joskus harvoin voi olla lehdissä neutraali juttu jossa äärioikeisto melko pientä. Tämä pari vuotta sitten.
http://www.hs.fi/kotimaa/Supo+suhtautuu+%C3%A4%C3%A4rioikeistoon+vakavasti+muttei+pid%C3%A4+sit%C3%A4+uhkana/a1305548596749
Minua häiritsee jokavuotinen turha kesätalviaika siirtely. Tämä kellojen siirtely on museo jäänne.
Tästä on direktiivi kesäaikaan siirtymisestä.
http://yle.fi/uutiset/kellot_siirrettiin_kesaaikaan/6558466
http://yle.fi/uutiset/kirjasto_sulki_ovensa_israelin_vastaiselta_luennolta/6506659
Jussilla on oma blogikin.
Siinä on vähän hidasteita, jos sitä ilmaisena kopioi.
Siitä Dan Koivulaakson ja kumppaneiden kirja.
http://ul.to/5mscyi0a
Koetin etsiä Jussi Siitarista tuosta kirjasta, mutta ei löytynyt.
En tiedä lieneekö tuo tietämättömyyttä vai jotain muuta
jättää ääriajattelija pois kirjasta.
Lähetä kommentti