Eli Horroria vuosien varrelta
Näin alkuun täytyy todeta että tässä postauksessa on
kyse jostain, mikä ei ole kiinnostanut enää oikeastaan kahteenkymmeneen
vuoteen. Eli kauhuleffoista. Nuorena heppuna niitä tuli katseltua ihan urakalla
mutta näin vanhemmittain on tullut joko kyllästyminen tai sen hoksaaminen että
maailma ja ihminen itsessään on sellainen kauhupläjäys että leffat ovat vaan
tylsää jäljitelmää.
Postauksessa käydään läpi leffoja 1960-luvulta alkaen
mutta tosiasiassa nämä kaikki leffat tuli katsottua vasta 1980-luvulla kun VHS-nauhurit
tulivat. Eihän alaikäisellä räkänokalla ollut 1970-luvulla mitään saumaa päästä
katsomaan K18-elokuvia. Mutta tarjosihan sitä horroria sentään Shokki-lehti ja
sen mainio juontaja Slemmy:
Sitten kun niitä leffoja alettiin nähdä videolla niin
osa oli ihan laillisia vuokrapätkiä ja osa sitten niitä vielä silloin Suomessa
kiellettyjä kopion kopion kopioita. Tältä pohjalta voi todeta, että ne
ensimmäiset Ykän muistin mukaiset kauhuleffat olivat Hitchcockin Psyko
ja Linnut.
Vaan täytyy todeta, että ne eivät varsinaisesti
kolahtaneet. Kuuluivat sarjaan ”kattoohan nää, ennen kuin selkäänsä ottaa”. Vaikka
silloin aikanaan ne olivat olleet varsin shokeeraavia. Se, mikä kolahti enemmän
oli Roman Polanskin Rosemaryn Painajainen vuodelta 1968:
Elokuvassahan pääosaa esittävä Mia Farrow synnyttää ittelleen
Perkeleelle Antikristuksen vastoin omaa tahtoaan. Elokuvan pääkikka lienee se,
että Mia Farrow on niin kertakaikkisen viattoman näköinen nainen ja tämä antaa
elokuvalle aika hurjan kontrastin.
Kauhuelokuvan tekeminenhän on sinänsä helppoa mutta hyvän
kauhuelokuvan tekeminen taas ei. Vuonna 1973 tuli elokuva Manaaja jossa suurinpiirtein
kaikki onnistui:
Elokuvassahan paholainen riivaa nuoren tytön ja loppu
onkin silkkaa klassikkoa. Tosin niin, että ruumiita ei tehdä liukuhihnalta. Niitä
ei tarvita. Elokuvan tunnelma on itsessään pelottava. Muistelen lukeneeni
pikku-Ykänä että kun Manaajaa esitettiin Helsingissä niin elokuvateatterin
edessä päivysti ambulansseja koska pelättiin ihmisten saavan sairauskohtauksia
liian pelottavan elokuvan vuoksi. Tulee muistaa, että kyseessä oli vuosi 1973 ja
kyseinen elokuva oli kauhurintamalla jotain ihan uutta.
Samana vuonna ilmestyi – ja Ykä katseli sen tv:stä
joskus 1988 – elokuva The Wicker Man eli Uhrijuhla:
Elokuvassahan houkuteltiin eräälle syrjäiselle
Skotlannin saarelle muuan poliisietsivä joka sitten uhrattiin polttamalla. Yhtenä
pääosissa oli Christopher Lee joka silloin näytteli pääosin b-leffoissa mutta
josta tuli sitten varsin ikoninen hahmo. Pääosassa oli myös Edward Woodward
joka tuli suomalaisille tutuksi tv-sarjasta Kutsukaa McCall. Kyseinen elokuva
oli varsin hyvä ja siitä todisteena on Helsingin Sanomien kriitikon Mikael
Fräntin toteamus: ”kerronta on tylsää ja tarina yhtä hölynpölyä.” Jos
kulttuurikriitikko ei pidä elokuvasta niin todennäköisesti se kannattaa katsoa.
Eräänlaisena kauhuelokuvana pidettiin myös elokuvaa Tappajahai
vuodelta 1975:
Oliko se kauhuelokuva vai ökkymökyelokuva vai jotain
muuta on sinänsä turha kysymys sillä ainakin hemmetin menestyksekäs se oli. Ja
varmasti syyllinen hyvin, hyvin monen ihmisen haipelkoon. Vuonna 1977 tuli
sitten hieman samanlainen elokuva kuin Rosemaryn Painajainen eli Ennustus:
Tässähän diplomaattipariskunnan lapsi vaihtuu Antikristukseen
ja tunnelma on sen mukainen. Elokuva oli muuan Yrjön mielestä itse asiassa
vähän tylsä mutta tulee todeta että harvaa 1970-luvun elokuvaa nykyisin edes
filmattaisiin. Ainakaan suurten yhtiöiden toimesta. Niissä kun asiat tapahtuu
aivan liian hitaasti videosukupolvien makuun. Edellisenä vuonna 1976 tehtiin
myös suomalais-neuvostoliittolainen kauhuelokuva eli Luottamus:
Elokuvaahan sinänsä myytiin suomalaisille
jonkinlaisena draamadokumenttina mutta Kekkoslovakian ajan eläneet tiesivät
että kauhuelokuvahan se tosiasiassa oli.
Aloite elokuvaan tuli Fennada-Filmin
toimitusjohtaja Mauno Mäkelältä, mutta lopullisen käsikirjoituksen laativat
neuvostoliittolaiset Mihail Šatrov ja Vladlen Loginov. Käsikirjoitus
hyväksyttiin vuonna 1974 Moskovan Marxismi-leninismin instituutissa, ja
kirjailija Väinö Linna muokkasi käännöksen pohjalta suomenkielisen dialogin.
Suomen opetusministeriö tuki elokuvan tuotantoa yli kahden miljoonan markan
lainalla, jonka käyttöä valvoi kansliapäällikkö Jaakko Nummisen johtama
työryhmä. Pelkästään suomalaisen osapuolen kustannukset tekivät Luottamuksesta
siihen mennessä kalleimman suomalaisen elokuvan
Ei muuten nosta hirveästi Väinö Linnan pisteitä tuo.
Vaan siirrytään rehelliseen kauhuun ja pysytään vuodessa 1976. Elokuva Carrie
jossa psykokineettisiä kykyjä omaava tyttö pilaa tapetit ja tunnelman
prom-juhlissa niin kerta kaikkiaan:
Suomessa muuten elokuva tuli ensi-iltaan vasta vuonna
1991. Itse asiassa elokuvaa voisi mielestäni pitää hyvänä koulukiusaamisen
vastaisena elokuvana.
Vaan sittenpä siirryttiin 1980-luvulle ja tulivat ne
VHS-nauhurit – joilta tietysti aiemminkin mainitut leffat katseltiin – ja
silloin voitiin katsoa kopion kopion kopiona vielä tuolloin Suomessa kiellettyjä
kauhunpläjäyksiä joista pitää tietysti mainita ensimmäisenä The Texas
Chainsaw Massacre:
Odotuksiinsa nähden elokuvahan oli itse asiassa varsin
kesy. Paremmin onnistui Evil Dead joka sisälsi huomattavasti enemmän
mättöä joka oli sinänsä tehty hieman kieli poskessa:
Tuli aikaisemmin todettua että hyvän kauhuleffan
tekeminen on vaikeaa. Vuonna 1984 kehitettiin uusi kauhuleffatyyppi jota voi
pitää varsin onnistuneena eli Painajainen Elm Streetillä:
Elokuvassahan Elm Streetillä asuneitten lasten
vanhemmat murhasivat sarjamurhaaja Freddie Kruegerin joka sitten palasi
kostamaan ja teki vanhempien lapsista jauhelihaa heidän unissaan. Leffasta
tehtiin monta jatko-osaa niin kuin näillä on tapana mutta kyseinen elokuva oli
ideana uusi. Muutama vuosi aikaisemmin tuli markkinoille myös paljon jatko-osia
saanut Perjantai 13. päivä:
Tiedän että elokuvassa – joka toi esille kulttihahmon
Jason Voorheesin – lahdataan porukkaa urakalla mutta täytyy tunnustaa, että en
ole vieläkään nähnyt kyseistä elokuvaa. Sen sijaan jätkien kanssa tuli
1980-luvulla katsottua japanilaisia samurai-elokuvia jotka eivät varsinaisesti
olleet kauhuelokuvia mutta oli niissä sellaisia elementtejä. Niissä oli se
yhteinen piirre että kun jätkään upotettiin miekka niin siitä tuli välittömästi
kymmenen litraa verta.
1980-luvulla tuli katsottua myös italialaisen Dario
Argenton elokuvia joissa pilattiin tapetit ja tunnelma oikein urakalla.
Ai niin, hypätään tässä takaisin vuoteen 1978 ja Halloween-elokuviin
ja tunnustetaan että en ole nähnyt niistä itse asiassa kuin sen ensimmäisen
enkä muista siitä paljon mitään:
Hyvin suosittuhan se oli ja siitä tehtiin tusinan
verran jatko-osia. Mutta jos hypätään takaisin 1980-luvulle niin mieleen tulee
kaksi hyvinkin toimivaa kauhuelokuvaa. Ensimmäisenä vuonna 1987 ilmestynyt Hellraiser
ja siinä esitelty Pinhead sekä muut vähemmän sympaattiset kenobiitit:
Sekä samana vuonna ilmestynyt John Carpenterin Pimeyden
Valtias:
Elokuvassahan oltiin herättelemässä Vanhaa Vihtahousua
ja siinä päästiin varsin manaajamaisiin tunnelmiin.
Ja tehtiinhän Suomessakin kauhuelokuva Kuutamosonaatti
vuonna 1988:
Tosin elokuva taisi mennä tahattoman komiikan puolelle.
Oma lukunsa on sitten koko Stephen Kingin tuotanto
jota on ollut aina vaikeaa filmata, koska miehen kirjat ovat yleensä niin
pitkiä. Yhtenä varsin onnistuneena voi pitää kirjan Se pohjalta tehtyä
minisarjaa vuodelta 1990:
Sarja toimi mielestäni paljon paremmin kuin vuoden
2019 uusintaversio. Täytyy tietysti ottaa vielä takauman takauma ja muistuttaa
Kingin ehkä kuuluisimmasta filmatisoinnista eli Hohdosta:
King itse ei ollut suuren menestyksen saaneeseen elokuvaan tyytyväinen koska ohjaaja Stanley Kubrick muutti kirjan juonta huomattavasti. Myöhemmin kirjasta tehtiin enemmän kirjan mukainen minisarja.
Uusia ideoita kauhuelokuviin on tietysti kauhean vaikea keksiä.
Japanilaiset keksivät vuonna 1998 jotain uutta Ring-elokuvassa ja amerikkalaiset
tekivät siitä vuonna 2002 oman versionsa:
Kyseisessä leffassahan huono-onniset ihmiset katsovat
VHS-nauhan jota ei olisi kannattanut katsoa. Sitten he alkavat nähdä varsin
outoja ja viikon päästä televisiosta ryömii esille mustatukkainen pikkutyttö
joka tappaa heidät kauhuun. Siitä tytöstähän on tullut kauhun yksi
tunnetuimmista ikoneista:
Vuonna 1999 keksivät amerikkalaiset uuden formaatin
eli The Blair Witch Project:
Minibudjetilla ja suurinpiirtein improvisoimalla tehty
elokuva räjäytti potin. Elokuvaan sijoitetut 60.000 dollaria tuottivat 248 miljoonaa.
Elokuvahan on tehty mukamas dokumenttina ja se sai huomattavasti erilaisia
jäljittelijöitä.
Hjuu. Siitä Blair Witch Projectistakin on aikaa jo yli
kaksikymmentä vuotta. Kun sitten siirryttiin 2000-luvulle ja pois VHS-ajasta
niin meikäläisen innostus kauhuelokuviin lopahti tyystin. Samoin on viime
aikoina käynyt scifille. Sitä saattaisi sinänsä vielä katsellakin mutta kun
siinäkin on nykyisin diversiteetti juonta tärkeämpää niin anti ollakseen.
Enempi tulee katseltua erilaisia dokumentteja.
Mutta mikä se onkaan muuan Ykän mielestä se kaikkein
rankin kauhupätkä? No, sehän on tämä 1 min 29 sek kestävä pätkä jossa juotikas
syö itsensä kokoisen kastemadon elävältä:
Aitoa horroria ilman käsikirjoitusta. Seuraavalla
kerralla taas jotain ihan muuta.
54 kommenttia:
Kauhuelokuvien kategoriaan tupataan sijoittamaan myös sellaiset varsin monitasoiset ja läpiajatellut teokset, joissa kauhukokemusten kautta kuitenkin tarjotaan hyvinkin syväpsykologisesti analysoitavaa ainesta.
Tuosta Ykän listasta voidaan poimia esimerkeiksi Hitchcockin Linnut, Polanskin Rosemary, Spielbergin Tappajahai ja tietysti Kubrickin Hohto.
Hitchcock oli koko tuotannossaan varsinen psykoanalyytikko, ja Linnuistakin -- joka alunperin on Daphne Du Maurierin lyhyehkö novelli -- hän teki mahtavan manifestin äitipoikasuhteesta johon pojan uusi naisystävä tuo uhkaavan särön. Vasta kun nainen on raadeltu verille ja äidin vaistot ja suojelutarve myös tätä kohtaan herää, tilanne rauhoituu ja pako linnuilta onnistuu.
Polanski asettaa painajaisensa hyvän ja pahan asteikolle, ja siinä missä normaali raskaus käy yleensä kuukausi kuukaudelta onnellisemmaksi, Rosemary saa kannettavakseen kasvavan pahuuden. Tarinan pahimmat käänteet muistaakseni menevät maan alle tai jonkinlaiseen kellaritemppeliin.
Ja ajatelkaas Spielbergin petoa, joka jostain syvyyksistä nousee pintaan ja vie veitsenterävissä raateluhampaissaan uhrin mukanaan. Voiko freudilaisempaa kuvaa alitajunnasta ollakaan?
Kubrick tosiaan teki Hohdosta jotain ihan muuta kuin mihin King oli kirjassaan ylettänyt. Elokuvahan on jonkinlainen tutkielma kauhun psykologiasta -- ja kauhu on tosiaan aina kuulunut kokemuksiimme. Se on ollut mukana kuvassa, kuten filmin loppukohtaus osoittelevasti todistaa.
Noissa taiteellisemmissa elokuvissa on muuten kaikissa mukana yksi piirre, joka ehkä kertoo jotain siitä, millainen suhde niiden ohjaajilla on ollut tekemisiinsä. Kaikissa noissa taitaa olla jonkinlainen cameo-kohtaus -- siis sellainen missä tekijä itse menee mukaan kohtaukseen jossain pienessä roolissa tai muussa tunnistettavassa muodossa.
Psykossa Hitch kävelee lintukaupan ohi jalkakäytävällä taluttaen kahta villakoiraa. Ehkä se on hänen kannanottonsa lemmikkieläimiin. Rosmaryn painajaisessa taitaa Sharon Tate toimia rituaalin taustajoukossa. Spielbergin ääni kuullaan kaupungin virkailijana. Ja Kubrick, neroista neroin, sijoitti itsensä jo alkukuviin helikopterin varjona sen tien varteen, jota pitkin vuoristotie Overlook-hotelliin kulki.
Mukava juttu, Yrjö. Toi mieleen paljon omia muistoja.
Joo. Minulle kauhujutut eivät koskaan ole kolahtaneet. Penskana kaverilla oli läjä jotain Shokkeja, tai jotakin sellaista. Lehteilin yhtä niistä ja totesin että ei ole mun juttu, ei kiinnosta hitustakaan. Kerran sitten menin oikein elokuvateatteriin katsomaan jonkun Carpenterin leffan (en nyt muista, minkä niistä). Tylsistyin.
Mikähän minussa on pielessä, kun kauhujutut eivät kosketa?
Puutun tässä ainoastaan Kutsukaa McCall -tv-sarjaan (The Equalizer), jota moderni Hollywood on ryöstöviljellyt ja korvannut alkuperäisen brittiaksentilla puhuvan Edward Woodwarding Denzel Washingtonilla elokuvaversiossa ja kehopositiivisella ei-valkoisella naisella tv-sarjaversiossa.
Kuutamosonaatti ja jatko-osa Kadunlakaisijat ovat aivan loistavaa impiwaarailua. Tuota täydellisempiä kännikuvia ei enää maailmasta löydy. "Arvo Kyyrölä Toksisen Maskuliinisuuden Äärimmäisenä Ilmenemismuotona" - no tuostahan saisi jo vaikkapa naishutkimuksen gradun koostettua!
-J.Edgar-
Tervehdys Seppo Oikkoselle, Yhel Turkkulaasel, Vasarahammerille ja J.Edgarille & kiitos kommenteistanne.
Seppo: Kiitokset, ja kiitos noista lisäyksistä. Näistä valtaosahan oli amerikkalaisia ja siellähän tarkoitus on tehdä elokuvia jotka tuottavat mahdollisimman paljon voittoa. Mainio blogikollegani Porstuan Pekka on aikanaan todennut osuvasti että Euroopassa elokuvan teko on taidetta mutta Amerikoissa tiedettä. Se pitää paikkansa. Tai piti viime vuosiin saakka. Nykyisessä pakkodiversiteetin vaatimuksissa elokuvateollisuus kusee omiin muroihinsa.
Yksi Turkkulaanen: Ei sinussa ole mikään pielessä. Nämä ovat makuasioita ja niissä jokainen on omalla kohdallaan oikeassa. Eikä minuakaan kauhuleffat ole kiinnostaneet pariinkymmeneen vuoteen.
Vasara: Jassoo. Että semmosetkin on tehty. Onneksi en ole nähnyt kumpaakaan viritelmää. Ne vanhat McCallit tuli kyllä aikanaan katsottua.
J.Edgar: Kas siinäpä gradun, ettei suorastaan tohtorinväitöskirjan aihe. Ja se Kadunlakaisijathan ei enää edes yrittänyt olla kauhuelokuva vaan se oli tehty aivan kieli poskessa.
Moro Ykä,
Ei tässä kyllä tartte mitään keksitty ja näyteltyä kauhua, sitä draaman kaarta tulee päivittäin Vastuullisen median tuutista ja sen näytelmän Pellet kyllä pelottaa ihan oikeasti!
Just äsken lukiessani Proffan ajatusten viimeistä kiteyteytystä tunsin miten vihervasemmistokokkarien jäätävän kylmät kädet työntyivät, yhä pienemmiksi kutistuvien palleroittani ohi, syvemmälle taskuihini! Pelottaa niin helvetisti, että kylmä tuskan hiki virtaa norona päälaelta selkärankaa pitkin alas, ajatellessani miten tämä tarina kehittyy tulevissa jatko-osissa!
Voi Aikoja Voi Tapoja
Vain yksi on joukosta poissa: Uinu uinu lemmikkini elikkäs Pet sematory. Oikeesti hyvä leffa.
Ihmettelijä.
Kauhuelokuvat ei oikein koskaan kolahtaneet täälläkään. Kyllähän niitä pentuna monesti kopioiduilta vhs-nauhoilta katseltiin. Telkusta tuli aina välillä Hammer-yhtiön Dracula-filmejä ja kyllähän Christopher Lee on hyytävä tyyppi.
Noita kaihusarjiksia löytyi aikoinaan divareista. Niistä löytyy nykyään muuten kokoelmia kovissa kansissa ihan kirjastosta. Hyviä nostalgiannälkään.
90-luvulla filmi Bad taste oli kulttikamaa. Saman ohjaajan "nukkefilmi" Meet The Feebles oli keskenkasvuisena järjettömän hauska.
Nykyään kierrän kyllä aika tehokkaasti kaikki uudet kauhufilmit. Siinä genressä kun harvoin tehdään oikeasti hyvää elokuvaa.
Linnut:
Nähty, parhaana kauhuefektinä jäi mieleen kolme nopeaa lähestyvää leikkausta oven edessä lojuvaan mieheen tyhjine silmäkuoppineen. Kohtaus oli julman tehokas juuri lyhyen kestonsa ansiosta.
Rosemaryn painajainen:
Nähty, mutta en muista siitä juuri mitään.
Manaaja:
Nähty. Monenlaista öklötystä, mutta eniten järkytti kohtaus, jossa demoni panee 12-vuotiaan uhrinsa raiskaamaan itseään krusifiksilla.
Uhrijuhla:
Nähty ja pidetty. Mainio kaheli tunnelma. Uusintaversio, jota tähdittävä Nicolas Cage joutuu feministien saarelle simputettavaksi ja poltettavaksi ei toimi yhtä hyvin.
Tappajahai:
Nähty monta kertaa. Klassikkojen klassikko. Kannattaa muuten katsoa ensin elokuva ja lukea sen jälkeen Peter Benchleyn romaani;
siinä hahmot ovat aivan erilaisia kuin leffassa.
Ennustus:
Nähty tämä ja uusintaversio, kummastakaan ei jäänyt oikein paljon mainittavia mielikuvia.
Luottamus:
Ei nähty. Ehkä pitäisi.
Carrie:
Todellakin mannaa kouluterrorisoidun sielulle. Tavallaan opetuselokuva:
älkää rääkätkö sitä heikompaanne vain huviksenne, ette voi tietää mihin uhrinne voi pystyä kun lopulta napsahtaa.
Uusintaversiota en ole nähnyt enkä aiokaan.
Texas Chainsaw Massacre:
Ei nähty mutta toki tuttu tarinalta, avainkohtauksiltaan ja maineeltaan:
elokuva otettiin Suomessa esiin pöyristyttävän väkivaltaisena elokuvana, vaikka suoraa väkivaltaa näytetään hyvin säästeliäästi.
Kauhufiktion tehokkain muoto onkin psykolognen kauhu, joosa horror tapahutuu katsojan korvien välissä.
Evil Dead:
Nähty. Jokunen kohtaus tuntui oikeasti ahdistavalta.
Painajainen Elm Streetillä:
Nähty, kuten jatko-osatkin. Kekseliäs idea, jonka Wes Craven kuulemma sai luettuaan uutisen painajaisia nähdessään kauhuun kuolleista ihmisistä. En tiedä mistä tiedettiin heidän kuolleen kauhuun ja mitä unia nähneen.
Perjantai 13. päivä:
Ei nähty. Ymmärtääkseni samaa kamaa kuin "Halloween", jossa teinitytöt eivät pakene löntystelevää murhaajaa vaan juoksevat kellariin kirkumaan keuhkojen täydeltä.
Opera:
Ei nähty.
Halloween:
Nähty. Tuli oikeastaan jo käsiteltyä;
ei pelota vähääkään, paremminkin ärsyttää. Miten joku Mike Myersin kaltainen laahustaja voisi saada ketään kiinni tapettavaksi, elleivät he istuisi paikallaan kirkumassa.
Hellraiser:
Nähty, mutta en juurikaan muista. Taisin pitää turhan taiteellisena vailla varsinaisia kauhuaineksia.
Pimeyden valtias:
Ei nähty.
Kuutamosonaatti:
Nähty. Eräskin elokuva-arvostelija kritiikissään toivoi, ettei ainakaan tätä elokuvaa päästettäisi kansainväliseen levitykseen pilaaman Suomi-kuvaa entisestään. Sehän oli yllytys;
leffa pantiin kv-levitykseen heti kun oli mahdollista!
Se:
Nähty ja kohtalaisen toimiva. Täytyy katsoa uusintaversio, jolta odotan oikeastaan enemmän.
Hohto:
Nähty. Hyvä kauhuelokuva, ellei pohjautuisi Kingin parempaan romaaniin. Kingin suurin tyytymättömyys kohdistui pääosan esittäjään:
King olisi halunnut jonkun tavallisen oloisen miehen, jolloin perheenisän suistuminen väkivaltaiseen psykoosiin olisi ollut järkyttävämpää. Kingillä oli mielessään Jon Voight, kun taas Jack Nicholson oli jo alkumetreillä mielenvikaisen oloinen.
Uusintaversio oli parempi tässä suhteessa.
Ring:
Ei nähty.
The Blair Witch Project:
Ei nähty, mutta tuttu tarinalta ja avainkohtauksista. Pelotti jenkkejä enemmän kuin suomalaisia, koska heillä on kaukaisempi suhde metsään.
Tuo tosielämän horror on samaan aikaan sekä vastenmielistä ja ahdistavaa että jollain hirvittävällä tavalla seksikästä.
Kyllä UKK:n aikakaudella ja vielä hetken sen jälkeen sai videolta katsella K-18 elokuvia.
Muistan hyvin koska videot meille hommattiin vuonna 1982.
Kopion kopiot tulivat alkuun siksi koska videokasettien vuokraus oli ylettömän kallista ja se onnistui vain kotiin tilattuna suurempien kaupunkien erikoisliikkeistä. Siksipä thö joku vaan taas keksi, että laitetaas jätkät pari nauhuria yhteen ja kopsataan tää leffa niin sitä voi katsella vielä sen palautuksen jälkeenkin. Ja kun sitten kopiota kopioidaan niin laatu heikkenee joka kerta.
Sinipunaa saamme "kiittää" tästäkin älyttömyydestä! Omanlaisensa rakenneuudistus tämäkin...
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/07/video-kiistojen-kohteena
-Tvälups-
Olen ihmetellyt sitä samaa kuin Turkkulaanen. Että miten nämä höpöviritykset jaksavat muita kiinnostaa.
Mitä pirua,eikö Niilo Lauttamus olekaan Luottamuksen käsikirjoitaja?
Samuraileffat oli kuivia, siis verettömiä, aina Samuraimiekkaan asti, tämä elokuva - oikeastaan Yojimbo II, oli eka jossa miekan haava vuosi verta. Ote on hieno, samala tavalla kuin 7 samurain miekkamiehen temppu, jolla listii uhoavan urpon. Urpon, joka harjoitusottelun - kepeillä käydyn - tulosta ei tunnusta oikeaksi. Oikeilla miekolla käyty uusinta päättyy urpon häviöön.
Samuraimiekassa vetää miekan vsemmalla kädellä, kääntää sen oikeaan asentoon ja työntää oikealla kädellä terän hamarasta samalla kun viiltää vasemmalla.
7 samuraita miekkamies asettuu valmiusasentoon, jossa miekka oikealla, takana, alhaalla, terä leikkaamassa ylöspäin. Kyn urpo hyökkää, miekka ylhäällä, astuu miekkamies taakse ja sivaltaa kaulanjuureen.
Olen näitä kohtauksia katsellut jokusen kerran, kuva kauvalta. Hienoja otteita.
Pyssymies
Takavuosien bloggari Ruukinmatruuna joutui tässä taannoin valtamerellä merihirviöiden hyökkäyksen kohteeksi purjeveneellä. Ei tappajahaiden, vaan miekkavalaiden. Siinä on varmasti ollut horroria vähäksi aikaa.
Kaikki noista joskus tullut katsottua paitsi "Luottamus". Nuorena tuli oltua oikea kauhuleffojen suurkuluttaja. Varmaan ykäkin joskus luupannut sellaiset merkkiteokset kuin "Amityville" ja "Vaihdokas".
Noista nyt esitellyistä "Hohto" ja " Manaaja" kestää useammankin katselukerran.
Nykyisin ei enää nuo nappaa.
Edellinen leffa mikä tuli katsottua taisi olla Netlixin "Dont Look up". Aika mainio ajankuvaus ja loppu ei ollut onnellinen.
Harvoin tulee Netflixia katsottua, enemmänkin vaimon juttu mutta muutamia ihan huikeita leffoja sieltä kyllä löytyy.
Enemmänkin tulee katseltua Areenasta historiadokkareita. Usein käy kuitenkin niin, että näkee alku-ja lopputeksit ja muu aika menee kuorsatessa. Joutuu sitten aloittamaan alusta.
Tossa " Voi aikoja voi tapoja" kiteyttikin aika hyvin mitä kauhuja on odotettavissa. Maakuntahimmelin myötä veroaste tulee kovenemaan ainakin 5% ellei jopa enemmän. Itse jään eläkkeelle vuoden lopussa ja veroprossa tulee olemaan 29-30%. Samaan aikaan polttoaineiden hintojen nousu nostaa kaikkien hyödykkeiden ja sapuskan hintaa.
Olenkin vaimolle sanonut monta kertaa, että laitetaan kaikki myyntiin ja muutetaan vaikkapa Portugaliin missä kaikki on puolet halvempaa ja perse ei jäädy edes talvella.
Kämpästä saa helposti sen 200 000, vaimolle tulossa samanverran perintöä kunhan appiukko aikanaan myy talonsa. Siitä on jo perintöverot maksettu.
Paskaako täällä kituuttamaan ja itseään kiusaamaan.
Siinä vaiheessa kun alkaa olla laitoskamaa niin valtio ryöstää kaiken. Pitää laittaa vielä tolkuissaan olevana kaikki haisemaan niin ei jää ryöstettävää.
Freddie Kruegerin hahmosta saamme kiittää Wes Cravenin lapsuuden traumaa:
hän kertoi olleensa 10-vuotiaana yksin kotona, kun huomasi olohuoneen ikkunan takana jotain. Hän kääntyi katsomaan ja näki sisälle tuijottavan vanhan pultsarin, jolla oli ruskea hatunreuhka ja mustapunaraidallinen kulunut villapaita.
Tilanteesta ei seurannut enempää, pultsari poistui yrittämättä sisälle ymmärrettävistä syistä. Yhtä ymmärrettävästi Craven muisti tapauksen edelleen kristallinkirkkaasti aikuisena hahmotellessaan äärimmäisen pelottavaa hahmoa;
olihan hän epäilemättä nähnyt tämän muutamankin kerran unissaan.
Enpähän ole katsonut muita KAUHULEFFOJA kuin "Luottamuksen". Riitti, oikeasti nuo viralliset KAUHULEFFAt eivät ole saaneet mua koskaan ayttymään. Mikähän minussa on vikana?
Ei sinussa Terho varmaan mitään vikaa ole mutta "capslock" hirttää näköjään välillä kiinni.
Tähän väliin mättö.
Vorsmark. Löytyy tölkistä mm Tertin kartanosta.
Siihen kylkeen pottumuusi, suolakurkkuja, punajuurta ja smetanaa.
Ei huono.
…
Edellisenä vuonna 1976 tehtiin myös suomalais-neuvostoliittolainen kauhuelokuva eli Luottamus:
…
Kah, en tuollaisesta kuullut. Kiinnostavaa, pitänee tutkia.
En edes käynyt Suomessa 70-luvulla, siksi huvitun miedosti teidän kekkoslovakialaisten kauhutarinoista. Ryssä istui niskan päällä, sen kaikki muistavat.
Kokoelmasta näkee kuitenkin että kekkosloviakalaisen elokuvat olivat enimmäkseen Hulluwoodin tuotantoa. Kulttuuri-imperialismi jylläsi ja tulokset ovat nähtävissä.
Parhain terveisin,
Tinahattu
Puten arvostettu elokuva-arvostelija
Totisesti ihailin samuraimiekan vetoa sitä iskuun jatkaen, kuten leffassa "Samuraimiekka" näimme mehevän veripurskeen kera!
Vaan minä näin sen ainoastaan tässä elokuvassa, joten voisitko veli Pyssymies osoittaa minulle sen kohdan, jossa tämä vasemman käden veto-isku tapahtuu:
https://www.youtube.com/watch?v=GF5U83UIX1o
Molemmilla on miekat käsissä.
Tervehdys Voi Ajoille Voi Tavoille, Ano1:lle, Ekulle, Qroquius Kadille, Taisteluvälineupseerille, satunnaiselle lukijalle, Pyssymiehelle, Ano2:lle, Joppos123:lle, Terho Hämeenkorvelle ja Tinahatulle & kiitos kommenteistanne.
Voi Aikoja Voi Tapoja & Joppos123: Mitä varmimmin käy niin kuin ennustitte.. Mutta kaikki eivät saa kotoaan lähdettyä. Minä jään tänne. Tuli sitten mitä tuli.
Ano1: Se oli kyllä varsin hyvin onnistunut filmatisointi.
Ekku: Noita Hammer-leffoja tuli katseltua aikanaan. Varsinkin niistä vampyyrileffoista ei oltu ihan varmoja että oliko tarkoitus tehdä kauhua vai pornoa.
Qroquius Kad: Kiitos listauksesta ja lisäyksistä. Loppulitviikkiin se lisäys että valitettavasti nykyisin on myös hyvin paljon suomalaisia joilla ei ole mitään suhdetta metsään.
Tvälups: Se silloinen videolakihan sai aikaan sen, että K18-pätkät leikattiin K16-pätkiksi ja osa elokuvista oli niin pätkitty että niistä ei saanut enää mitään tolkkua.
satunnainen lukija: Makuasiat ovat makuasioita mutta ettet nyt vaan ylentänyt itseäsi muita alentamalla.
Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Itse kun suosin tuliaseita niin en oikein hahmota tuota miekkailun – kieltämättä hienoa – taitoa.
Ano2: Kyseinen kirjoittaja on kertomansa mukaan kokenut kaikenlaista ja enemmän.
Joppos123: Amityvillen katsoin aikanaan mutta tuo Vaihdokas olikin ihan uusi tuttavuus. Youtubestakin muuten löytyy aika paljon vetokelpoisia dokumentteja.
Terho: Niin kuin ylempänä tuli jo todettua, ei sinussa ole mitään vikaa. Makuasioissa jokainen on omalla kohdallaan oikeassa. Ja enhän minäkään ole katsonut kauhuleffoja pariinkymmeneen vuoteen.
Tinahattu: 1970-luvulla oli kyllä myös paljon suosittuja suomalaiselokuvia mutta se Amerikan tarjonta jyräsi jo silloin. Mutta jopa yksi neuvostoelokuva oli suomessa kovasti suosittu eli Dersu Uzala:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dersu_Uzala
Elokuvahan oli epäpoliittinen luonto- ja ystävyyskuvaus.
No niin, tuli katsottua. Toveri Lenin suopea herra, vaikkakin kiireinen.
Taiteellinen tuote.
Luottamus, 1 1/2 tuntia: https://www.youtube.com/watch?v=BvPDU2CY1Z4
Tinahattu
Tuollanenki kummajinen oli joskus 80-luvulla
https://www.youtube.com/watch?v=AsLyG6A13f4
Hevy metal, kokelma erilaisia animaatioita
-jpt-
En ole niin vanha, mutta mikä on kestänyt paremmin aikaa.
No Ainakin Alfred Hitchcokin elokuvat,
katsoin joskus tuon Wicker Man ei se mitenkään
jännittänyt. Wicker Man muistaakseni teemalta tullut.
Halloween 1, manaaja edelleen hyviä.
Halloween tehty niin paljon jatko-osia tehty, ja osa
niin huonoja.
Kuutamosonaatit on leffatykissä luokiteltu kauhukomedia.
Toinen osaa enää hyvä ole.
Tervehdys Tinahatulle, jpt:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
Tinahattu: Kas, se on näköjään youtubessa. No, ajan henki tuli varmasti katsoessa selville.
jpt: Joo, tuo tuli vuonna 1981. Sitä mainostettiin Suomessakin mutta itse en ole koskaan nähnyt sitä.
Ano: Kiitos lisäyksestä.
Muutaman olen noista nähnyt. Kuutamosonaatista huumorin ystävänä pidin. Halloweenissa omanlaisensa musiikki, jolla tunnelmaa tehtiin, ihan hyvä. Hohdossa taas Jack Nicholson oli hyvä valinta. Siinä suhteessa olen Kingin kanssa eri linjoilla. Timberline Lodgen pihassa tuli käytyä joskus 90-luvulla. Kesäkuun lopulla oli laskettelukausi vielä menossa Mt. Hoodilla.
https://www.youtube.com/watch?v=GF5U83UIX1o - Kohtaus seitsemästä samuraista. Samuraimiekka on eri leffa.
Tämä on se oikea Samuraimiekka – suomalainen nimi, enkuksi leffa on Sanjuro: https://www.youtube.com/watch?v=UkkF6Zz67TE
Seitsemän samurain miekkamieskohtauksessa kannattaa miettiä, katsoa, miten hienosti miekkamies on ihan avoin, ihan suojaton. Ja samalla täysin hyökkäyssuunnat sulkeva, Ja miten astumalla taakse miekkamies sulkee hyökkäyksen etenemisen, Yksi isku ja vastustaja on kuollut. Avoimelta näyttävä asento mahdollistaa hyökkäyksen alhaalta ylös, ylhäältä alas, vaakatasossa mahan korkeudelle, pään korkeudelle ja rinnan korkeudelle. Torjuntakin on mahdollinen, muttei tarpeellinen, koska oma hyökkäys ehtii ensin – tämän mahdollistaa lyhyt perääntyminen, joka tekee sen urpon hyökkäyksen tyhjäksi. Mestarillisen miekkamiehen mestarillinen strategia toimii,
Hyökkäävä urpo,joka käyttää korkeaa asentoa, viilto alas, alaviistoon vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalle, on näennäisesti vahvemmassa asemassa.
Ajattele itsesi kummankin tyypin asemaan, mieti miten terä voi leikata. Miten vastustajasi voi liikkua ja iskeä, mihin voi ylettyä.
Samuraimiekan loppukohtauksessa ukot ovat kovin lähellä toisiaan. Miekan vetäminen esiin on hankalaa etäisyyden ollessa niin pieni. Jos Sanjuro olisi yritänyt vetää OIKEALLA kädellä miekkaa, siis vetää huotrasta ja kääntää leikkaamaan olisi tila ja aika loppunut. Vetämällä VASEMMALLA kädellä aikaa ja tilaa säästyy. Leikkaukseen ei kumminkaan tule voimaa näin, kokeile vaikka veistää terä alaspäin, siis terä vasemmalle vasemmassa kädessä. Voimaa puutuu, siksi oikea käsi työntää terää terän hamarasta. Tämä Sanjuro oli Yojimbo edellisessä elokuvassa, jonka jatko-osa tämä Sanjuro tavallaan on. Muuan C. Eastwood teki muuten oman versionsa Yojimbosta.
Akira Kurosawa oli samuraisukua, osasi kunnioittaa osaamista.
Linnut on hieno, kirjana ja elokuvana.
Kauhuelokuvat ei muuten kovasti nappaa, juonet ihan liian tyhmiä.
Pyssymies
Ensimmäinen Alien ja The Thing tuli katsottua teatterissa, toimivat hyvin ainakin silloin.
Tervehdys thinker Dillille, Pyssymiehelle ja Mito Islamille & kiitos kommenteistanne.
thinker Dill: Minä itse tykkäsin siitä Hohdon myöhemmästä versiosta enemmän. Jaa se Overlook Hotel oli siis oikeasti nimeltään Timberline Lodge. Toinen kuuluisa ”näyttelevä” hotellihan on Salish Lodge joka esitti Twin Peaksissa The Great Northern hotellia:
https://img1.10bestmedia.com/Images/Photos/336127/Salish-Lodge-Signature-small_55_660x440.jpg
Pyssymies: Kiitos lisäyksestä.
Mito Islam: Ihan joo, ja molemmat ovat ihan klassikoita mutta minä laskisin ne kuitenkin enempi scifi-filmeiksi.
Sergio Leone sen oman versionsa Yojimbosta teki. Eastwood vaan siinä onnekkaasti näytteli. Ei ollut edes ensimmäinen valinta rooliinsa, mutta kun muut pyysivät enemmän palkkaa...
Siinä mielessä yhtäläisyyksiä on, että yksi laukaus ja yksi ruumis.
Meillä katsottiin tuo Luottamus koulussa. Opettaja kun kuului Suomi-Neuvostoliitto seuraan ja poliittiset mielipiteet oli sen mukaiset. Tämä oli ala-asteella.
Yläasteella äidinkielen opettaja näytti muutamia elokuvia. Siinä oli taustalla ovela ajatus, että kun ne oli kirjoihin perustuvia elokuvia, niin saisi oppilaat myös lukemaan kirjoja.
Ainoa, mikä noista filmeistä jäi mieleen oli Garpin maailma. Yksi kohtaus siinä kyllä pahoitti naisopettajan mielen, kun pojat alkoivat räkättää hänen mielestään sopimattomassa kohdassa.
Jokainen murrosikäisen lailla ajatteleva, leffan nähnyt muistaa kyllä kohdan...
Sori tämä OT, jankutan vielä hieman:
Miekkailu Kurosawan eloluvissa on kovasti erilaista kuin sukkahousuhomojen, errol flynn et al. Flynin miekkailijat käyttävät väärään aikaan sijoittuvia miekkoja, muun muassa zorro käytti 1900-luvun alkuvuosien florettia, Elokuvan oli tarkoitus tapahtua 1800-luvun puolivaiheilla. Lisäksi iskut ovat ihan vaan "flash dancea". Vihaavat kynttiloitä, pomppivat pöydillä ja muita outouksia leffoissaan. Kurosawan sankarit ja konnat iskevät tarkoituksena tappaa. scholagladiatoria on analysoinut muutamia kohtauksia.
scholagladiatoria - https://www.youtube.com/user/scholagladiatoria Myös Metatron ja Skallagrim ovat arvostelleet elokuvien miekkataitoja.
Pyssymies
Katsoinpa nyt hetken inspiraatiosta "LUOTTAMUKSEN" uudestaan 50 vuoden jälkeen ja
Jumalauta, mitä pönötystä ja alkeellista leninin jumalointia, joka "antoi meille itsenäisyyden". Voi saatanan helvetti! Anteeksi suorareaktioni ! Mutta syvällä saatana on suomi ollut ryssän kainalossa - ja nyt byrsselin!
Yksi hyvä kauhuelokuva tuli mieleen: Kauhun kilometrit
Elokuvassa kauhua ei herätä yliluonnollinen kummajainen eikä avaruuden öttiäinen vaan ihan vaan kilahtava rekkakuski. Syytä kilahdukseen ei kerrota, eikä kuskiakaan muistaakseni näytetä. Tuli töllöstä kauan sitten, kekkonen oli vielä pressa ja karjalainen tuleva. Tuli areenasta aika hiljattain.
Pyssymies
Terve! Minusta kauhuelokuvien anti on ollut yksipuolista. Eli aina se hullu on mies. Minusta parhaimpia kauhuleffoja ovat olleet esim Glenn Closen näyttelemä hullu akka. En nyt muista leffan nimeä. Onhan niitä muitakin. Siis sellaisia, missä ei ole yliluonnollista kuraa ja pääosissa hullu nainen. Miksi näitä ei tehdä enemmän? Nainen ohjaajaksi. Nehän ovatkin vittumaisia toisilleen muutenkin. Nainen ohjaamassa voisi tuoda esiin sen paskamaisen puolen naisista, mistä miehet eivät edes tiedä? Siinäpä sitä kauhua.
Spielbergin ideana leffaan "Kauhun kilometrit" oli esittää Pahan Tyyppinä se rekka, eikä sen kuskia, josta ei nähdä kuin tatuoitu käsivarsi ja jalat cowboysaappaineen.
Koska rekka ei kuitenkaan liikkunut itsekseen, oli parissa lähikuvassa nähtävillä rekan etupuskuriin sidottu nippu autojen rekisterikilpiä. Tämä vihjasi kuskin motiivista:
hän voisi olla sarjamurhaaja, joka käytti rekkaansa aseena, ja otti uhreiltaan kilven päänahaksi.
Mitä tulee leffaa "Yojimbo", sen tarina esiintyi ensi kerta tässä opuksessa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Red_Harvest
Tämäkin on filmatisoitu sellaisenaan. Lukuisista jäljittelijöistä lähimmäs alkuperäistä taisi päästä Bruce Willisin tähdittämä "Last Man Standing".
Tervehdys Ekulle, Pyssymiehelle, Terho Hämeenkorvelle, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
Ekku & Qroquius Kad: Minulta tämä Yojimbo on mennyt täysin ohi.
Ekku: Jonkunlainen käsitys siitä kohdasta on minullakin…
Pyssymies & Qroquius Kad: Joo, se Kauhun Kilometrit oli ihan toimiva pätkä. Siinähän oli pääosassa Dennis Weaver joka tuli suomalaisille tunnetuksi sheriffi McCloudina.
Terho: Joo, ikävä kyllä taitaa olla niin että ryömiminen on vakio.
Ano: Tuo on kyllä totta. Naiset voivat olla aikamoisia hirviöitä. Sitä en osaa sanoa, onko kauhuleffoissa nykyisin naisohjaajia kun en ole alaa aikoihin seurannut.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008015747.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
Tässäpä ykälle mahdollisesti jutunjuurta
Tapsa vaan
Tervehdys, Tapsa vaan. Samanlaisesta olen kertaalleen tehnyt postauksen. Onhan tuo kyllä aikamoista haistattelua.
Tervehdys, noista Ykän esittelemistä ainakin Tappajahai ja Hohto tuntuivat kovasti jännittäviltä pikkupoikana, Psycho ja Linnutkin tuli joskus katsottua ja jänniltä nekin silloin tuntuivat. Nykyelokuvia (muitakaan kuin kauhu) ei oikeastaan enää tule katseltua, oikea jännitys on korvattu lähinnä lähikuvilla lentelevistä suolista.
Toinen mistä en tykkää on noiden "pahisten" nostaminen jalustalle. Joku Jason Voorhees ei minusta ole sellainen hahmo jota pitäisi mitenkään ihannoida, ja samaa ihmettelin jo joskus Uhrilampaiden osalta kun Hannibal Lecteristä tehtiin oikein oma sarja. Siis kaveri on päästään vialla oleva narsisti mutta... kaipa se nykyaikaan sitten sopii.
Elokuvat ovat nykyään enemmän erikoistehosteita ja product placementtiä, eli jääköön minun osalta. Näytellä ei tarvitse osata, kaikki voidaan editoida.
t.Puupääukko
Pahoittelen OT-kommennttia heti alkuun.
"Myös Metatron ja Skallagrim ovat arvostelleet elokuvien miekkataitoja."
Kas kas Pyssymies, täältähän paljastui joukosta oikea kulttuurimies! Skallagrimia on itsekin tullut seurattua näillä tiimoilla ja olenpa hieman itsekin harrastanut historiallista miekkailua, joten kyllä tätä puolta elokuvissa joissa miekkaa käytellään tulee aina väkisinkin silmäiltyä aika kriittisellä silmällä.
Mitä itselleni on jäänyt oikein positiivinen kokemus mieleen, niin jos haluaa nähdä länkkärileffassa todella hyvin toteutettua miekkailua niin suosittelen elokuvaa The Duelists vuodelta 1977. Sijoittuu Napoleonin sotien aikaan ja vihamiesten (kaksi ranskalaista ratsusotilasta) toistuviin välienselvittelyihin mahtuu useammankin miekkatyypin käyttelyä pitkin rainaa. Sitä aina ilokseen huomaa kun tällä saralla kuvausryhmä on tehnyt taustatyönsä.
Tervehdys Puupääukolle ja Apoliteialle & kiitos kommenteistanne.
Puupääukko: En minäkään katsele enää pahemmin elokuvia enkä televisiota enää ollenkaan.
Apoliteia: Kiitos lisäyksestä. Itse en ymmärrä tuosta mitään.
Tämä "The Duellists" (esitetty Suomessa nimellä "Kaksintaistelijat") oli erään Ridley Scottin esikoispitkä, samoin Kuin "Kauhun kilometrit" oli Spielbergille.
Ei tarvitse olla miekkailuspesialisti voidakseen nauttia erinomaisen hyvin lavastetuista ja näytellyistä miekkamatseista, joista näyte tuossa:
https://www.youtube.com/watch?v=YhwIrONyEzg
Toisin kuin Errol Flynnin sukkahousuhomostelu-flashdancet, tuo on saatu näyttämään kohtalokkaan totiselta ja luo vaikutelman, että jätkät yrittävät siinä aivan tosissaan tappaa toisensa ja olla tulematta tapetuksi.
Tuli katsottua tuo Texasin moottorisahamurhaaja koulun bileissä filmikopiolta 1978.
Tervehdys, Viikate. Minä taisin nähdä sen vuonna 1983.
En minäkään ole kauhun ystävä, mutta mainitsen kolme elokuvaa eri syistä.
Ensimmäinen kauhuelokuva joka jäi mieleen, kun sitä musta-valko-telkkarista sohvan takaa katsoin, oli 'Vieraana kauhujen talossa' vuodelta 1960. Englanniksi 'House of Ushers', pääosassa Vincent Price. Tyypillinen lajinsa elokuva, kumma tunnelma ja ruumisarkkuja kellarissa. Pelotti niin saatanasti, kun pikkupoikana filmin näin.
Toiseksi tulee Carpenterin 'Usva' vuodelta 1980. Näin sen paikallisella kansantalolla kun, kiertävä elokuvien näyttäjä oli saapunut kylällemme. Jännitti jonkin verran.
Kolmantena se paras kauhuelokuva eli Manaaja. Kyllä se vaan aikamoinen elokuva on. Ahdistavimpia kohtauksia on ne missä sen tytön pää pyörii kuin pöllöllä ja aina kun se puhuu. Jotenkin se, että puhe on kaksiäänistä, on kyllä efektinä erinomainen. Ja tietenkin sen leffan musiikit.. erittäin hyvä.
maallikko
" Pyssymies, täältähän paljastui joukosta oikea kulttuurimies!" - No, selvisi mitä varten Lady of the House virnuili kun tulin kotiin.
Olen kovin käytännöllinen, ja asioissa, joista jotain ymmärrän, aika realistinen, inhorealistinen. En itse harasta HEMAa mutta työtoveri on harrastaja. Ja huviksemme kinastelemme eri tyylien hyvistä ja huonoista puolista. Aloitelevana sotataidon opiskelijanakin osaan erottaa tehottomat ja tyhmät taktiikat toimivista.
Idän, Kiinan ja euroopan kehitys on kulkenut eri tahtiin ja vuorotellen toinen edellä. Kansainvaellusten aikaan Kiinassa sodittiin 1500 -luvun pistomiekkaa- rapier - vastaavilla aseilla. Metallurgisesti kenties paremmilla. 1800-luvulla taas kiinalaisilla oli keihäät, briteillä musketit ja hyörylaivat.
Tuo mainitsemani kolmikko kommentoi asiallisesti ja asiantuntevasti vanhoja aseita ja niiden käyttöä. Muistaakseni aika hiljattain joku puolalaisia sapelia käyttäviä hemmoja sisältävä raitakin sai arvosteluja, aika hyviä. se meno ei paljoa eronnut sukkahoususankareinen filmeistä, paljon terien kilinää mutta tarkemmin katsottuna oli eroa. Kyntilöitä ei pätkitty ja joka liikkeelle oli tarkoitus, vaikeammin tajuttava kun en sapelista mitään ymmärrä. Mutta kun asia selvitettiin, aloin nähdä mistä kyse. Ja toisaalta, terä on terä, sama logiikka pätee.
Pyssymies
Friday 3toista elokuvan juoni ja suurin anti elokuvateollisuudelle/käsikirjoittajille on se, että kun joku puolimätäkuollutkersa/mörkö/hirviö/ministeri/muuten vaan liikuntavammainen olio, laahustaa hiiiiitaasti veistä kädessä roikottaen saavuttaa se vääjäämättä nuoren hyväkuntoisen täysillä juoksevan sällin ja monesti vielä suoraan eteen kaartaen.
Elokuvassa se hahmo oli hukkunutteini..
Tervehdys maallikolle, Pyssyymiehelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
maallikko: Nyt kun sanoit. niin tuo Usherin Talo tuli mieleen. Katselin joskus pienenä tai varhaisteininä ja kyllä se silloin ihan kolahti. Taisi olla just se leffa missä koko talo lopussa vajosi maan alle.
Pyssymies: Kiitos lisäyksestä. Mutta mikä on HEMA?
Ano: Joo, tuo on totta. Ja kun aikanaan tuli katsottua noita teininlahtausvideoita niin pääsääntö oli se, että se pimu joka antoi, tapettiin aina ensimmäisenä.
Katsoin tuon Kurosawan miekkailukohtauksen. Siinä jurpo ottaa alkusi jodan-no-kamaen tai länsimaisittain vom Tagin. Se on kaikista valmiusasennoista kaikkein hyökkäävin, mutta se jättää yläpuoleiset suunnat auki.
Kyúzó ottaa waki-no-kamaen tai länsimaisittain Schwanzin. Siinä miekka viedään ikäänkuin "hännäksi" taemman jalan taakse. Tämä on kaikkein puolustuksellisin valmiusasenne gedan-no-kamaen (Alber) jälkeen, ja vaikka se näyttää avaavan kaikki hyökkäyssuunnat, se on tosiasiallisesti kuin vireeseen vedetty vieteri, sillä se mahdollistaa hyvin voimakkaan vastahyökkäyksen.
Jurpo hätäilee ja häslää liikaa. Hän hyökkää raivopäisenä - ja näin hukkaa kokonaan jodan-no-kamaen voiman. Mutta jodan on hyvin vaikea valmiusasento, sillä siinä on hyvin vaikea arvioida oikea iskuetäisyys. Kyúzó perääntyy askeleen ja näin väistää jurpon iskun. Jodanin hyökkäyksellisyys valuu hiekkaan - ja avaa yläsuunnat. Kyúzó lyö jurpoa kurkkuun.
Historical European Martial Arts, HEMA. Vanhoista kirjoituksista etsitty tietoa eurooppalaisista sotataidoista. Jotain löydettykin. Perinne katkesi toisin kuin japanissa ja kiinassa mutta on sitä onnistuttu elvyttämään.
Pyssymies
HEMA = Historical European Martial Arts, eli keskiajan eurooppalaiset taistelutaidot (aseelliset ja aseettomat) Siinä on kaksi koulukuntaa: Johannes Lichtenauerin saksalainen koulukunta ja Fiore de Liberin italialainen koulukunta. Niiden pääasiallinen ero on, että saksalainen on brutaalin tehokas, kun taas italialaiset tekniikat ovat hyvin esteettisiä ja vikkeliä.
Tervehdys Ano1:lle, Pyssymiehelle ja Ano2:lle & kiitos lisäyksistä.
Lähetä kommentti