KATKERA PÖLYNIMURIKAUPPIAS

Voi tietysti tuumia, että on alunperinkin vähän väsynyttä läppää kommentoida SS:n eli Saska Saarikosken (tunnetaan nykyisin myös nimellä Öfors) edesottamuksia, koska nekin ovat jo pitkään olleet väsynyttä läppää. Yhtä kaikki, heppu tuntuu viime ajat olleen niin kovasti Pahalla Päällä ja nimenomaan siitä syystä, että maassamme asuu niin typerää rahvasta joten kai rahvaan edustajakin voi muutaman sanan sanoa.

Ensimmäinen syy, miksi SS (tai Öfors) on tällä kertaa Pahalla Päällä, on tämä laaja murhakampanja, jolla pyritään listimään suomenruotsalaisia toimittajia. SS tosin itsekin myöntää, että kyseessä on yhden sekopään lähettämät sähköpostit, mutta sehän ei estä SS:ää vaihtamasta välittömästi persoonamuotoa yksiköstä monikkoon ja toteamasta että ”kaikkien näiden suomalaisten paskapäiden takia haluan tulla taas ruotsalaiseksi”. Ja näin hän sitten mainostaa olevansa Öfors ja huomauttaa osaavansa bamlata sujuvaa sipoota ja muistuttaahan hän taas kertaalleen suomalaisesta viharetoriikasta vihafoorumeilla jonka vuoksi meidän kaikkien tulisi painaa päämme alaspäin ja hävetä.

Näin tyhmempänä henkilönä tulee mieleen, että jos Atte uhkailee Agnethaa, niin asiasta pitää laittaa Atte käpälälautaan eikä alkaa rääkyä, että koska Atte uhkailee Agnethaa, niin det är fy fan sillä lailla, että Pekka, Pirjo, Anssi, Pena, Masa, Jaska, Veksi och Urmas är alla satans finska skitstövlar joitten pitäisi painaa päänsä alaspäin ja hävetä ja ennen kaikkea olla hiljaa ja lopettaa viharetoriikkansa suoltaminen.

Mutta SS:n logiikalla tietysti toimitaan toisin, sillä Pekan, Pirjon, Anssin, Penan, Masan, Jaskan, Veksin ja Urmaksen viharetoriikka on ollut sitä, että he ovat esittäneet kysymyksiä, jotka kyseenalaistavat SS:n valmiiksi pureskellun maailmankuvan. Kysymyksiä, joihin SS:llä ei ole vastauksia. Siksi SS:lle Atte ei ole vihamies, vaan tervetullut ystävä, jonka avulla SS voi vaatia Pekan, Pirjon, Anssin, Penan, Masan, Jaskan, Veksin ja Urmaksen tukkimaan turpansa.

Tietysti niin SS:stä kuin hänen kaltaisistaan huomaa, että on varmaan jotenkin nastaa vihata vihaajia, ainakin itse keksimiään sellaisia. Sehän on ihan samanlaista valkohehkuista ja kuolaturpaista vihaa kuin kaikki muukin viha, mutta kun se on sitä moraalisesti hyväksyttyä vihaa, niin sen juovuttavaa vaikutusta ei tarvitse hävetä eikä edes perustella. Ja kun vihan vihasta juovutaan joukolla samanhenkisessä porukassa niin euforia ei kun syvenee vaan. Pullo kiersi ringissä ja irvisteltiin vain.

Vaan mitä jäi jutusta käteen? SS tykkää vihata vihaajia, osaa bamlata sipoota ja haluaisi, että eri mieltä olevat pitäisivät turpansa kiinni. Ei uutta. Väsynyttä läppää.

Vielä tuoreemmassa pahan tuulen avautumisessaan SS antaa ymmärtää, että suomalainen kansallismielisyys on naurettavaa, koska se on iältään nuorempi kuin höyrykone ja koko kansallismielinen ajattelu perustuu käytännön elämästä vieraantuneen eliitin tuontitavarana tänne kopsattuihin ideoihin, joihin rahvas sitten höyrähti mukaan.

Saarikoski ei mieti sitä, onko itsenäisen kansallisvaltion perustaminen saattanut tehdä sille höynäytetylle rahvaalle ehkä jotain hyvääkin, joten mitäpä minäkään sitä miettimään. Mietitään sen sijaan SS:lle tärkeää ideoitten ikää, ja sillä perusteella esim. YK:n ihmisoikeuksien julistus on täysin yliarvostettu, sillä eihän sillä ole ikää edes niin paljon kuin suihkumoottorilla.

Yhtälailla voi miettiä nykyaikaa. Eikös tämä monikulttuuri-ideologia ole yhtä lailla sitä, että käytännön elämästä vieraantunut eliitti, johon Saarikoski itsekin kuuluu, on kovasti mieltynyt tuontitavarana tänne kopsattuun monikulttuuri-ideologiaan, ja yrittää höynäyttää rahvaan mukaan. Tai no, tässä tapauksessa se ei edes yritä höynäyttää vaan vaatia, ja on kovasti pahalla päällä kun typerä rahvas panee hanttiin. Eikö Saarikosken kannattaisi tuomita tämäkin kehitys? Niillä samoilla perusteilla, millä hän tyrmää kansallisvaltion.

Luonnollisesti SS:n moraalisesti oikeutetun vihan pääkohteena ovat perussuomalaiset, ja tuoreimman avautumisensa edetessä hän haukkuu pohjatöinään sekä sosialistit että vihreät (ja ihan perustellusti sinänsä haukkuukin), ja haukkumisellaan perustelee, että perussuomalaiset ovat samanlainen puhallus kuin sosialistit ja vihreät, sillä persujen kaksi strategia eli Timo Soini ja Jussi Halla-aho ovat hänen mielestään niin kaukana tavallisesta suomalaisesta kuin olla voi ja nyt on heidän vuoronsa höynäyttää sitä tavallista suomalaista.

Saarikoski ja hänen hengenheimolaisensa tosin muissa yhteyksissä mainostavat, että sellaista keskivertosuomalaista ei ole olemassakaan, mutta nyt se on jostain syystä löytynyt. Varmaan siksi, että sillä voidaan lyödä persua. Yhtä kaikki, SS:llä on itsellään elitistinen näkemys. Ei hän hoksaa, että se tavallinen suomalainen (joka on/ei ole olemassa, tilanteesta riippuen) saattaa jopa hoksata asioita itse. Ilman oppiarvoon perustuvaa ohjausta.

Timo Soinin SS lyttää sillä perusteella, että mies on poliittinen broileri. Mitä mies epäilemättä onkin. Odotan Saarikosken seuraavana lyttäävän koko muun puoluekentän, joka koostuu likimain pelkistä poliittisista broilereista. Vai oliko niin, että ainoastaan persujen broiskusoosissa on sitä kiellettyä hevosenlihaa? Saarikoski muistaa mainita, että Soini on oppinut poliittiset silmänkääntötemppunsa Veikko Vennamolta, josta hän toteaa, että ”jos tarvitaan malliesimerkki siitä, miten teoriaherrat käyttävät kansaa aasinaan, sellainen oli yläluokkalaisen Fennander-Vennamon muodonmuutos unohdetun kansan päälliköksi”.

Minä henkilökohtaisesti annan teoriaherra Fennander-Vennamolle hänen syntyperänsä anteeksi, sillä tämä teoriaherra kumminkin sodan jälkeen asutti Karjalan evakot, kun taas teoriaherra Saarikoski ei ole saanut aikaiseksi muuta kuin katkeraa läppää siitä, että maailma ei mene hänen maailmankuvansa mukaisesti.

Pitäähän SS:n toki tuomita Jussi Halla-ahokin, sanomalla ”eikä menestystä voi estää, kun Soini on saanut rinnalleen eiralaisen kielitieteilijän Halla-ahon, joka olisi täsmälleen yhtä katu-uskottava Vuosaaren kebab-kioskilla kuin vihreiden Osmo Soininvaara Kessin ikimetsässä.”

Tästä en ole oikein varma, mitä SS ajaa takaa. Katu-uskottavuushan pohjautuu varsin pitkälle hartioitten leveyteen, ja politiikkaa ymmärtääkseni tehdään sen vuoksi, ettei hartioitten leveys olisi ainoa asioita määrittelevä seikka.

Mitä tuosta toisesta avautumisesta sitten jää käteen? Varmaankin se, että ajatus suomalaisuudesta on keinotekoista ja naurettavaa, ja suomalaiseen viitekehykseen kuuluvat ihmiset ovat höynäytettäviä urpoja. Poislukien tietysti loistavana poikkeuksena Saska Saarikoski. Ja tämähän on kiistatta melko tuore näkökulma, sillä sitähän ei ole esitetty eri suilla suomalaisessa mediassa vielä viittäkääntuhatta kertaa.

Mitä mulle henkilökohtaisesti nousee mieleen noista SS:n tuoreista ja aikaisemmistakin avautumisista? Mieleen nousee katkera pölynimurikauppias. Miehellä oli aikaisemmin varma ja menestyksekäs myyntitykin ura. Hän kiersi ovelta ovelle myymässä Öfors Dammsugare-pölynimureita, ja sehän oli ainoa malli minkä valtiovalta imuriksi hyväksyi. Ihmiset ostivat näitä imureita, koska niitä kuului ostaa, ja kehuivat kovasti tuotteen laatua ja myyjän ammattitaitoa, koska näin kuului tehdä.

Sitten, jotenkin puolivahingossa, markkinat vapautuivat, myyntiin tuli huomattavasti toimivampia tuotteita, ja pölynimurikauppiaan myynti romahti. Ja vielä pahempaa, ihmiset alkoivat kertoa julkisesti, että Öfors Dammsugare on tuotteena syvältä ja poikittain. Pölynimurikauppiaalle ei jäänyt muuta kuin muistot myyntitykin urasta ja ylihinnoiteltu tuote, jolla ei tee mitään. Katkeraksihan se mielen vetää.

Ei siis ihmekään, että Saska Saarikoski tykkää juopua pyhästä vihan vihasta aina kerta toisensa jälkeen. Kiihtyvässä tahdissa ja aina isommilla promillelukemilla. Kun eihän hän saata tajuta sitä, että vika ei välttämättä olekaan nuivissa ostajissa, vaan Öfors Dammsugaressa itsessään.

Juhannus lähestyy. Antaa Saskan ja kumppaneiden juopua vihan vihasta. Juovutaan me höynäytettävän rahvaan edustajat kauniista suomalaisesta luonnosta ja mikseipä vaikkapa raikkaasta oluesta. Kohtuudella tietenkin. Eikä sitten promilleissa vesille.

Vaan hei, palataanpa vielä Saskaan. Minä nimittäin väitän, että hän ei ole vielä millään muotoa menetetty tapaus. Vaikka Saska vuoronperään joko kieltää koko suomalaisuuden olemassaolon tai sitten kuittaa sen naurettavaksi pelleilyksi, niin heppuhan kantaa koko ajan sisällään jotain hyvin, hyvin perinteisen suomalaista.

Onhan meinaan ilmiselvää, että Saskalla on ollut jo pitkään päällä ankara suomalaisen miehen perusvitutus. Ja sehän itsessään on yksi pyhimmistä ja hartaimmista suomalaisuuden ilmentymistä. Kyllä Saskalla on vielä toivoa.