- Hyvää päivää hyvät kuulijat. Täällä
Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan
Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Maailmalla mietitään, että
ruvettaiskos sitä sotimaan vai annettaiskos asian kumminkin olla ja tilannetta tulee tietysti seurattua kylmä
rinki erään tietyn pyörylän ympärillä. Siitä huolimatta elämä täällä
Suomessamme etenee entiseen malliin ja tapetilla on myös huomattavasti
paikallisempia ongelmia, ja tässä lähetyksessä pureudumme yhteen niistä.
- Ongelmana on esille nostetut ja
jatkuvat vaatimukset eläkeiän nostamisesta. Lukijat ja kuulijat ovat ottaneet
suurin joukoin yhteyttä toimitukseen ja heidän esittämä näkemyksensä on tämä:
vaikka eläkeikää väkisin nostetaan, niin eihän se välttämättä tarkoita, että
ihmiset tosiasiassa jaksaisivat eläkeikäänsä saakka. Varsinkin ne, jotka
työkseen ihan oikeita töitä tekevät. Tilannetta voisi verrata siihen, että auto
määrätään poliittisella ja hallinnollisella päätöksellä kulkemaan tyhjällä
tankilla vielä sata kilometriä. Vaikka eihän se ilman bensiiniä minnekään
liiku.
- Olemme kysyneet tämän asian tiimoilta
selityksiä niin poliittisilta päättäjiltä, virkamiehistöltä ja elinkeinoelämän edustajilta,
mutta valitettavasti olemme saaneet vastaukseksi tyylipuhdasta
haavadeshalluaisesmellellemkukkuuta josta ei ota tolkkua edes
muinaissanskriitin tutkijaprofessorikaan. Siispä olemme päätyneet jälleen
kysymään selitystä rautaiselta ammattilaiselta. Tohtori Adolf Butler,
suomalaisen selitteläätiön grand old man, tervetuloa lähetykseemme.
- Kiitos,
Antero, ja tervehdys jälleen kaikille pinnanmaalaisille.
- Tohtori Butler. Maassamme on
esiintynyt vaatimuksia, että eläkeikä nostettaisiin 68:aan ikävuoteen. Hyvin
monet kuuntelijamme ovat olleet asiasta huolissaan. On monia ammattiryhmiä,
joissa ihmiset alkavat jo päälle viisikymppisenä olla melko rikki. Ja
kuusikymppisenä suorastaan romuna. Näitä aloja ovat mm. rakennus- ja
metalliala, sekä yleensäkin teollisuus. Näihin kuuluvat myös hoitotyön ja
suojelutyön edustajat. Merkillepantavaa on, että nämä alat koostuvat nimenomaan
suorittavan työn tekijöistä, eli niistä ihmisistä, jotka varsinaisesti pitävät
tämän maan pystyssä. Tuntuu jokseenkin epäreilulta, että kun nämä ihmiset eivät
enää pysty työtään tekemään, he ajautuvat sairaslomille ja siitä vuosien
mittaan peruspäivärahalle. Ja kun tarpeeksi kauan on oltu siellä
peruspäivärahalla, niin eipä se eläkekään sitten kovin hääppöinen ole.
-
Niin. Asia voi sinänsä tuntua varsin epäreilulta, varsinkin niille ihmisille,
joita asia koskee. Minuahan se ei onneksi koske. Mutta epäreiluuden yli menee
kuitenkin asioitten suurempi priorisointi. Kun ajatellaan uudelleenmääriteltyä
hyvinvointia, niin tämä on suorastaan välttämätön askel.
- Millä tavalla välttämätön askel?
-
Luonnollisesti sillä tavalla, että meillähän on olemassa erittäin suuri
julkinen sektori, ja siinä huomattava joukko ei-suorittavia työntekijöitä, tai
osuvampi termi olisi varmaankin palkannauttijoita. Heillä on yliopistollinen
koulutus, ja eihän siitä semmoisesta mitään tule, että yliopistollisesti
koulutettu ihminen joutuisi kituuttamaan jollain onnettomalla peruspäivärahalla
ja palkannauttimisuransa jälkeen pelkällä kansaneläkkeellä. Heille on taattava
riittävä eläke, ja kun kakkkua ei ole loputtomiin, niin jostain on silloin
karsittava. Ja tässä tapauksessa karsitaan suorittavan tason työntekijöitten
eläkkeistä.
-
Yliopistolliset joutotyöntekijät jaksavat kyllä oikein mainiosti nauttia
palkkaa 68-vuotiaaksi. Jos unohdetaan absoluuttinen työn määrä ja puhutaan
vuosista, niin voidaan kyllä todeta, että esim. 68-vuotiaana eläkkeelle
siirtyvä kunnallinen jatkuvan projektin aloitus- ja lopetuspäällikkö on tehnyt
työvelvollisuutensa huomattavasti paremmin kuin vaikkapa 53-vuotiaana työmailla
selkänsä särkenyt ja työelämästä ulos joutuva metallimies. Tokihan hän silloin
ansaitsee myös paremman eläkkeen. Kun se metallimies on sitten yhteiskunnan
elätettävänä huomattavan pitkään. Varsinkin jos se ei hoksaa kuolla ajallaan,
sanotaan nyt 55-vuotiaana.
- En nyt oikein mahda sille mitään, että
epäreiluuden tunne vain kasvaa. Tuo nimenomainen metallimies kun on työuransa
aikana ollut koko ajan nettomaksaja, joka on pitänyt myös tämän kunnallisen
jatkuvan projektin aloitus- ja lopetuspäällikön leivän syrjässä kiinni.
Metallimies on tuottanut valtiolle sileitä seteleitä, kun taas tämä
julkishallinnon heppu on ollut koko ajan pelkkä menoerä. Lisäksi metallimies on
kouluttautunut hommiinsa ennen armeijaa ja tehnyt hommia heti intistä
päästyään. Metallimiehen elättämä heppu taas on ollut yliopistolla hyvinkin
kolmekymppiseksi ja sen jälkeen tehnyt työurallaan sertifikoitua jonninjoutoa.
-
Antero, sinulla on ikävä tapa takertua yksityiskohtiin. Se johtuu siitä, ettet
ymmärrä uudelleenmääritellyn hyvinvoinnin käsitettä.
- Autatkos sitten minua ymmärtämään?
-
Tottahan toki. Kansallista hyvinvointia voi määritellä monella tavalla. Sen
vanhentuneen tavan mukaan riitti ajatus, että mahdollisimman monella olisi
varaa ostaa metukkaa leivälleen ja hankkia mopon ja myöhemmin mossen. Ehkäpä
jopa omakotitalon. Tämä hyvinvoinnin määrittelytapa unohtaa täysin ei-aineelliset
arvot. Uudelleenmääritellyn hyvinvoinnin mukaan kansakunta voi sitä paremmin,
mitä enemmän sillä on ei-aineellisten asioitten parissa työskenteleviä ihmisiä.
Kyse on siis puhe-, kirjoitus- ja ajattelutyöstä. Tai no, ehkä se ajattelu on
tässä hieman liioiteltua, mutta ymmärrät idean kyllä. Tässä maamme on upealla
tiellä. Se siirtyy ensin rasvasta, pulteista ja muttereista mukavaan
paperinrapinaan ja ajan myötä pelkkiin puhtaisiin ja tahrattomiin ajatuksiin.
Dialogilla leipää pöytään, Antero, dialogilla leipää pöytään.
- Eli voisiko tässä käyttää jo sitä
vähän kulunutta termiä, että nämä hyvää eläkettä jossain elämänsä vaiheessa
nauttivat henkilöt ovat eräänlaisia pokaaleja kansakunnan palkintovitriinissä?
-
Juuri niin, Antero, tuo on hyvä vertaus. Itse asiassa erinomainen vertaus.
Pokaalillahan ei varsinaisesti tee mitään, mutta onhan se hienoa, jos sellaisen
voi vitriiniinsä laittaa. Sehän on merkki onnistumisesta. Ja tietysti mitä
useampi pokaali, sen suurempi onnistuminen.
- Ja jos nämä välttämättömät
jonninjoutohenkilöt ovat hyvinvoinnin pokaaleita, niin katukuvassa kävelevät
etnisesti edistykselliset henkilöt ovat epäilemättä solidaarisuuspokaaleita.
-
Nimenomaan, Antero. Sinä alat oppia. Uudelleenmääritellyn hyvinvoinnin mukaan ei
hyvinvointia määritellä siitä, kuinka paljon kansakunta tienaa, vaan siitä,
kuinka paljon se voi hyvää ajatellen törsätä. Ja tietysti tulee muistuttaa,
että eräs vanha periaate pitää paikkansa vieläkin. Eli on aina ollut elättäjät
ja elätettävät ja näin tulee aina olemaan. Aikanaan elätettävä aatelisto sai
asemansa perimän kautta. Neuvostoliittolaisessa nomenklatuurassa vaikutti
poliittinen asema. Nykyisessä virka-aatelissa vaaditaan tietty
opiskelurituaali. Sillä saavutetaan arvo ja asema. Alempiarvoiset taas
hankkivat ammatin, joten heidän tehtävänsä on elättää. Ja jäädä sitä myöten
ennenaikaisille sairaslomille ja
nitkuttaa pienillä eläkkeillä.
- Mutta eikö kuitenkin niitä työuria
kannattaisi pidentää nimenomaan sieltä alkupäästä? Ja miettiä tarkemmin, että
onko pitkä koulutus loppujen lopuksi mikään itseisarvo? Miettiä ehkä enemmänkin
oppisopimusjärjestelmän kehittämistä?
-
No Antero, eihän toki. Sinä et tainnut kumminkaan kuunnella, mitä minä sanoin.
Tuo oppisopimusjärjestelmä voi kyllä toimia suorittavan tason työssä, mutta
sehän ei edistä uudelleenmääriteltyä hyvinvointia. Kyse on nimenomaan
ulkoaopettelemisrituaalista, jolla varmistaa itselleen paikka
virka-aatelistosta. Ei siinä koulutusmäärää voi pienentää. Siks toiseks,
noitten suorittavissa töissä olevien ihmisten arvomaailma tuppaa usein olemaan
varsin epäilyttävä. Siitä porukastahan se Jytkykin tuli. Sen vuoksi
ammatillisen koulutuksen määrää tulisi ennemminkin vähentää.
- Eli voisiko asiaa tulkita siten, että
yhteiskuntamme on eräänlainen kehittyneempi versio muurahaispesästä.
Muurahaispesässä on yksi kuningatarmuurahainen ja miljoona työläistä. Meillä
taas on yksi kuningatarmuurahainen yhtä työläistä kohden. Ja kun
työläismuurahainen ei enää hommiaan jaksa, niin suotavinta olisi, että se
älyäisi kuolla pois turhia kuleksimasta.
-
Hmmm… no jaa… onhan tuo ehkä vähän karkeasti sanottu, mutta kyllähän tuo
paikkansa pitää. Mutta meillähän ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus ruveta
kuningatarmuurahaiseksi jos ihminen niin haluaa. Ei muuta kuin pensselit
santaan, rukkaset naulaan ja yliopistoon opiskelemaan yhteiskuntatieteitä.
- Näinpä. Tohtori Butler, kiitos taas
kertaalleen, että väänsitte vaikean asian rautalangasta tai etten sanoisi
suorastaan ratakiskosta kaikille ymmärrettäväksi. Täällä Antero Lärvänen,
Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet. Rojut ransittiin ja suunta
kohti Lällävettä. Olihan tuo koruton kertoma jo tiedossa, mutta tulipahan nyt
noin tiivistettynä versiona.
Hösse:
Vaan kyllähän tulevien eläkeläisten uudelleenmäärittelemättömänkin hyvinvoinnin
eteen on tehty tiettyjä toimenpiteitä.
Pertta:
Joo, virvoitusjuomat on nykyisin pakattu pääosin joko muovipulloihin tai peltitölkkeihin.
Ne eivät mene rikki kun niitä viskotaan sinne tänne. Saa kerättyä
pullonpalautukseen suuremmalla katteella.
- Joo, totta tuo. Mutta täytyy tietenkin
muistaa ilmoittaa palautetut pullot ja tölkit veroilmoituksessa. Ettei elämä
sentään ihan rahalla rehvasteluksi mene. Se on nousukasmaista se semmonen.
19 kommenttia:
Morjehdus.
Olen kanssa itse funtsinut tätä asiaa ja tullut samaan johtopäätökseen.
Tosin omassa versiossani kuhnurit ovat tummaa tuontitavaraa ja niitä ei kenkäistä pihalle syksyn koittaessa.
T: habahoo
Tervehdys, Habahoo ja kiitos kommentistasi. Tätä on pohdittu useammankin kaverin kanssa ja päädytty aika pitkälle samaan johtopäätökseen. No, ei nyt ehkä ihan butlerimaiseen salaliittomalliin, mutta ei tätä eläkeikäjuttua ole ihan loppuun asti mietitty. Ei omalla alallanikaan ihmiset minnekään 68-vuotisiksi jaksa. Hyvä kun edes kuusikymppisiksi. Ehkä tyhjänpäiväiset sukankuluttajat julkishallinnossa pitäisi siirtää pakkoeläkkeelle kuusikymppisinä. Kävisi halvemmaksi.
Lisätään vielä mainos, eli Suositeltaviin Lukemistoihin on lisätty Hannu Vistin blogi. Löytyy tuolta sivupalkista. Se olisi pitänyt lisätä jo aikapäiviä, mutta enhan minä torvi saanut sitä kiinnittymään tuohon itsestään päivittyvään linkkilistaan. Ratkaisu oli tietysti sitten hyvin helppo, mutta mulla kun on näissä tietokoneasioissa pitkät piuhat ja kylmäjuotoksia välissä. Ja olen muutenkin hitaampi kuin monet muut.
Ei voi kuin ihailla Butlerin kykyä avata vaikeat kysymykset selkokielelle. Taitaa kyseessä olla keksitty hahmo.
Hannu Vistin blogi kannattaisi laittaa otsikon Pysyy ja Paranoo alle. Siellä ei taida olla RSS Feediä, joten se ei tuonne normaalille blogilistalle sovi.
Tervehdys, Vasara, ja kiitokset. Butler on osittain keksitty hahmo, mutta hänen nimensä on Leegio, sillä niin yliopistomaailma kuin mediakin on täynnä Butlereita.
Tuon Vistin kohdalla täytynee odottaa miehen seuraavaa kirjoitusta, ja katsoa, että päivittyykö se.
Tuo 68 vuotta ei ole yhtään paha, mulle armeijassa kerrottiin, että 65 ikävuoteen asti olet velvollinen käskystä palvelukseen. Jos vanhemmaksi pääset, katsotaan terveydentila ja voit joutua vaikka sisähommiin.
(Onhan se saattanut laki ja säännöt muuttua vuoden -80 jälkeen,...)
Pahus, kun on kolme poikaa, kaikki armeijan käyneitä; vanhin 27 ja nuorin 21. Tana, jos sota syttyy, niin nehän sinne joutuu ensimmäisenä tapettavaksi - samaan aikaan kun oma ukko istuu jossakin konttorissa.
Ei prkle!
Hommaan pojat Etelä Afrikkaan ja lähden itse rintamalle.
- buuri johannesbuurista -
Tervehdys, Buuri. Vaan nykyisin taitaa olla niin, että 35 ikävuoden jälkeen ei heppu enää käytännössä ole reservissä. Kun tuota reserviä on pienennetty jatkuvasti. Olikohan se aikanaan suurimmillaan jotain 700.000 miestä? Tietysti monelle oltaisiin silloin lyöty kouraan pelkkä Ukko-Pekka tai semmonen Stenin rämiskö.
Kyllä mekin kun lähettiin Rovaniemellä pikkupoikana hyppyharjoituksiin, katsottiin ikkunasta ulos vanhoja Ukkoja joilla oli parta ja viikset ja stenit kädessä, menivät sotilaskotiin stenit kädessä ja meidätkin pakotettiin kunniaa tekemään, tein.
Ja ne miehet näytti niin vanhoilta - viisailta, olisin halunnut kysyä ja kuunnella niitä ja oppia.
http://www.youtube.com/watch?v=wU5B53b9ntQ
- buuri hohannesbuurista -
Tervehdys, Buuri. Minä en muuten törmännyt tuohon stenikkaan muuta kuin silloin, kun patterin päällikkö otti semmosen henkilökohtaiseksi aseeksi kun lähdettiin Rovajärvelle. Noista vanhoista ukoista tulee mieleen se, että siellä Rovajärvellä reserviläispatteri ampui säännöllisesti parhaat tulokset. Se mielestäni on osaltaan seikka, joka puoltaa suomalaista asevelvollisuusjärjestelmää.
Heh! Hyvä kirjoitus ja naulan kantaan. Kun sinulla on laajaa kokemusta ja näkemystä elämästä, sano hankinko lintukivääriksi .222rem vai 6,5x55 kaliberin? Molemmissa on puolensa, mutta toinen pitäisi ottaa. Sano vaan kumman otan :)
Anolle,ota 6,5X55. Kelpaa tarvittaessa muuhunkin, kuin lintujahtiin.
-Supa-Ukko-
Tervehdys Anolle, Buurille Johannesbuurista ja Supa-Ukolle & kiitos kommenteistanne. Tuossa kaliiberiasiassa komppaan Supa-Ukkoa ja kehotan valitsemaan 6,5x55. Se on hyvä yleiskaliiberi. Itse asiassa olen jo jonkun aikaa harkinnut itsekin semmosen hankkimista. Vanha kakskakskakkoseni alkaa olla sen verran kulunut, että sillä ei saa oikein hyviä kasoja.
Mitä Ykä veikkaa olisiko Anterolle hyvä perustaa sellainen The Tonight Show with Antero Lärvänen tai Late Night with Antero Lärvänen-tyyppinen ohjelma töllöön? Ei nyt englanniksi nimeä mutta ohjelman idea ois tuommoinen. Äänimiehet Hösse ja Pertta vastasivat ohjelman teknisistä toteutuksesta.
Ykä voisi olla Anteron vakiovieras tai semmoinen sidekick. Tai vaikka olla mukana käsikirjoittamassa tai tuotannossa. Jykäperskeleellä, Kutvosella, Pätisellä, Lötjösellä ja Pöntiselläkin voisi myös olla jokin rooli, esim. käsikirjoituksessa ja tuotannossa, ideoimassa sitä keitä vieraita ohjelmissa käy, keitä muusikkoja esiiintyy, keitä koomikoita käy heittämässä läppää jne., taikureita ja temppuilijoita esiintymässä jne. Varmasti heillä olisi mainioita ideoita.
Tervehdys, Vieras. Täytyy panna harkintaan, jos Huitsinnevadan paikallisradio vaikka jossain vaiheessa aloittaisi televisiolähetykset.
No jaa...
Minäkään kun en sitä eläkettä tule koskaan saamaan, niin olen jo varannut itselleni vanhoille päiville paikan paikallisen aapeeseen vessavahtina.
Siellä sitten pönttöjä kuuratessa muistelen matkoja maailmalla....
-KKi-
Tervehdys, KKi. Minä taas puolestani tällä rasvaisella ruokavaliolla, kessujen käpryttelyllä ja liian monilla saunakaljoilla hoidan miehisen kansalaisvelvollisuuteni ja kuolen ennen eläkeikää. Ja eihän tämmöselle rasistille eläkettä kuuluis maksaa muutenkaan.
Minulla on semmoinen käsitys että ennen ei menty etuajassa eläkkeelle, vaan silloin kun kussakin ammatissa oli "virallinen" eläkeikä, mikä se ikä sitten olikaan. Tarkoitan kun oli 1970-80-luku. Mitä Ykä arvelee tästä tuumailusta?
Tuo etuajassa eläkkeelle meno keksittiin laman aikana kun haluttiin työttömiä pois tilastoista ja kun työttömät huomasivat etteivät he millään työllisty tai ettei heillä terveys ja kunto riitä. Nykyisin tuo etuajassa eläkkeelle meno johtuu puolestaan siitä että työnantajilla on fantasiaa muistuttavat vaatimukset siitä millainen työntekijän pitää olla: nuori mutta pitkä työkokemus, ja ainakin kaksi tutkintoa. "Vanhaa" työnhakijaa ei palkata millään ilveellä vaikka tämä osaisi mitä tahansa. Työnantaja-asemassa oleva henkilö on ehkä itse melko nuori.
Lisäksi joskus 1990-luvun jälkipuoliskolla, laman jälkeisenä nousukautena, oli muotia olla töissä niin myöhään että lapset haettiin hoidosta jotain 21 aikaan. Tätini oli silloin perhepäivähoitaja, ja mummo kertoi että hänen luona jotkut pennut ovat myöhään illalla.
Kuulemma IT-alalla oli 1990-luvulla ja vuosituhannen alkaessa sellainen tapa että jos joku lähti kotiin ennen kello 17 niin pidettiin tyhmänä. Kuulemma kilpailtiin siitä kuka lähtee viimeisenä. Jos ulkona näki että työpaikan rakennuksen jossain ikkunassa palaa yöaikaan valot, ja joku oli hommissa, niin se tulkittiin positiiviseksi merkiksi.
Joko työnantaja vaati paljon, tai työntekijä uskotteli itselleen että työnantaja vaatii tai että täytyy vakuuttaa kaikin tavoin työnantajalleen että olen välttämätön ja tarpeellinen. Kyyninen henkilö toteaisi joko olankohatuksella, tai ivallisesti että pitääkö sitä olla pöljä jos ei osaa neuvotella itselleen niin hyvää diiliä että saa työvuorosta riippumatta kohtuulliset työajat ja pääsee siitten lähtemään kotiin ja saa kohtalaisesti bonuksia ja/tai vapaapäiviä.
Burn outit sitten yleistyi tai niistä vaan alettiin puhua. Sitten puhuttiin narsistipomoista tai -kollegoista, -alaisista, tai muunlaisen persoonallisuushäiriön omaavista. Työelämä on sitten täynnä tärähtäneitä? En tiedä onko median luoma harha vai onko jokin totuudenjyvä. Kumpikaan ei rohkaise jatkaa työskentelyään edes normaaliin 63-65 ikään.
Eipäs siinä, isäukko meni viime vuoden kesäkuussa eläkkeelle virallisen eläkeiän saavuttaneena, mutta on silti tehnyt sen jälkeenkin hommia kun kunnan tk:ssa ei olla saatu hommattua uutta hammaslääkäriä. Oliks se kerran viikossa yksi päivä tai kaksi kertaa kuukaudessa, jotain tuommoista. Miten se menee verotuksellisesti jos eläkkeellä oleva tekeekin töitä?
Tervehdys, Vieras. Kun nyt tässä yritän muistella, niin noinhan tuo suurinpiirtein meni, ja kaikki nuo uudemmat ilmiöt, kuten esmes ne aivan tolkuttomat pätevyys/kokemus/ikävaatimukset rupesivat tulemaan joskus 1990-luvulla. 1970 ja 1980-luvuilla käsittääkseni ne työurat alkoivatkin selvästi aikaisemmin kuin nykyisin.
Eläkeläisillä on tietty tuloraja, jonka voi tienata ilman, että se vaikuttaa eläkkeeseen.
Lähetä kommentti