maanantai 27. toukokuuta 2024

YLEN RUIKUTTAVAA

Ylen pääpomo Merja Ylä-Anttila avautuu missäs muualla kuin Ylen omilla sivuilla. Hänellä on huoli – Ylen ylläpitämästä – sananvapaudesta ja sitä myötä tietysti myös Ylen rahoituksesta. Otetaan muutamia otteita:

Olemme Suomessa tottuneet menestymään, kun arvovaltaiset kansainväliset tahot selvittävät medianvapauden ja mediaan kohdistuvan luottamuksen tilaa eri maissa. Suomi löytyy listojen huipulta.

En olisi niinkään varma tuosta luottamuksesta mediaan mutta joo, kieltämättä valtamedian sananvapaus on Suomessa täydellinen. Valtamedia saa kirjoittaa mitä lystää ja jos se saa sosiaalisessa mediassa kyistä – ja varsinkin perusteltua – palautetta niin se voi aina uhriutua ja sanoa joutuneensa maalituksen kohteeksi.

Euroopan unioni on ottanut huolen tosissaan. Tänä keväänä EU:ssa hyväksytty medianvapaussäädös (European Media Freedom Act, EMFA) pureutuu Ylen kaltaisten julkisen palvelun medioiden toimintaedellytyksiin. Julkinen palvelu nähdään asetuksessa ennen kaikkea demokratian, sananvapauden ja yhteisöllisyyden turvaamisen näkökulmasta.

Kun katsoo Ylen tuotantoa ja valintoja varsinkin sen jälkeen kun se alkoi toimia pakkorahoituksella niin kyllähän sen käsitys demokratiasta ja sananvapaudesta on kovasti punavihreä demokratia ja valikoitu sananvapaus. Ja termillä ”yhteisöllisyys” voidaan loppujen lopuksi tarkoittaa ihan mitä tahansa. Kyse on tulkinnasta ja Yle – niin kuin valtamedia yleensäkin – pitää tulkintaoikeutta itsellään.

Riippumattomuus edellyttää vakaata rahoitusta

Medianvapaussäädös EMFA:n taustalla on Euroopan komission oikeusvaltioraporttien osoittama trendi, jossa media nähdään joissakin EU:n jäsenvaltioissa pikemminkin hallituksen työkaluna kuin vallankäytön valvojana. Pahimmissa tapauksissa yleisradioyhtiöstä on jäänyt jäljelle vain kuori, ja totuuden etsiminen on korvattu propagandalla.

Itse asiassa varsinkin huulipunahallituksen aikana Yle ei suinkaan ollut mikään vallankäytön valvoja vaan nimenomaan sen punavihreän politiikan täysi tukija. Jopa tekijä. Nythän se pyrkii tekemään toisin sillä siitä vituttaa armottomasti kun sen inhoamat perussuomalaiset ovat hallituksessa ja pyrkivät jopa rajoittamaan pyhäksi epistolaksi muuttunutta kehitysmaalaista haittamaahanmuuttoa.

Ja sitten päästään villakoiran ytimeen:

EMFA:n ytimessä on ajatus siitä, että koko yleisradioiden toimintakehikko – päätöksenteko, rahoitus, valvonta ja hallinto – tulee rakentaa siten, että kaikki sen osat vahvistavat toiminnan riippumattomuutta.

Jäsenvaltioita velvoitetaan varmistamaan, että yleisradioyhtiöiden rahoitus on riittävää, kestävää ja ennakoitavissa. Mallikelpoinen rahoitus on asetuksen mukaan järjestetty siten, että se päätetään aina moneksi vuodeksi eteenpäin ja antaa tilaa kehittää julkista palvelua. Rahoitusta ei tule alistaa kauppatavaraksi vuosittaisiin valtion talousarvioneuvotteluihin.

Eli Ylen varma pakkorahoitus tulisi jatkossakin turvata. Ja Ylen riippumattomuushan tarkoittaa sitä, että se on vastuussa vain itselleen. Siihen se on tottunut ja pitää sitä koskemattomana etuoikeutenaan.

Kyllä. Yle tulisi alistaa kauppatavaraksi vuosittaisiin valtion talousarvioneuvotteluihin.


20 kommenttia:

29051453 kirjoitti...

Ylelle lykätään verorahaa n. 600 miljoonaa euroa/vuosi. Tuloksena vasemmistolaista kuraa. Mielestäni panos/hyöty suhde on erittäin huono. Nettoveronmaksajana olen erittäin tyytymätön. Ennakkoäänestys eurovaaleihin alkaa keskiviikkona.

Ekku kirjoitti...

Ylen sisältöä ei edes pääse arvioimaan kriittisesti, kun yleensä ne räikeimmin ideologisesti painottuneet jutut eivät joko ole kommentoitavissa tai sensuuri poistaa kriittiset kommentit ihan riippumatta siitä, että onko ne asiallisia vai ei.
Jotkut hölmöt ilmeisesti eivät vieläkään tajua, että kuinka kova sensuuri noissa Ylen ja Pravdan kommentoinnessa on.

Olavi Koskela kirjoitti...

Asia, joka ei ole minulle oikein vieläkään selvinnyt, on YLEn uutistoimituksen työn kuva. Onko se niin, että ankkurit lukevat vain uutistoimituksen päällikön valitsemia paloja STT:n tarjonnasta, vai onko toimituksella jotain omaakin uutishankintaa? Siinä vaiheessa, kun samat 'uutiset' on toistettu useissa päivän lähetyksissä (tai samat tallenteet ajettu ulos), sitä pakostakin miettii onko STT:n tarjonta tosiaan noin kapeaa, vai ovatko uutistoimituksen määrärahat jotenkin kiven alla. Joka tapauksessa tästä sillisalaattitarjonnasta olisi hyvä päästä eroon. Oma kanava uutisille ja ajankohtaisohjelmille, oma luonto- ja tiededokumenteille, oma kotimaan ja paikallispolitiikalle, oma kulttuuriasioille ja - jos pakko on - oma urheilulle.

Strix Senex kirjoitti...

"EMFA:n ytimessä on ajatus siitä, että koko yleisradioiden toimintakehikko – päätöksenteko, rahoitus, valvonta ja hallinto – tulee rakentaa siten, että kaikki sen osat vahvistavat toiminnan riippumattomuutta".

Kuitataan tämä lyhyesti. Yle siis vaatii valtaa, vapautta ja rahaa ilman vastuuta. Samoja asioita näyttävät vaativan myös juristit ja ay-liike. Minä puolestani vaadin Yleltä rehellisyyttä ja vastinetta maksamilleni rahoille, mutta koen itseni petetyksi. Yle-vero on peijakkaan kova hinta pelkästä muistojen bulevardista.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi esimerkki woke ylen puusilmä tuotannosta.

Simo Ruoho
@SimoRuoho
·
1. helmik. 2023
Helmikuussa 2020 Sara Rigatelli haastatteli minua Yle MOT-ohjelmaan. Vastaukseni vääristeliin TV-lähetykseen, päätoimittaja Jokinen sai JSN-langettavan. Virhe mainittiin, nimeämättä ketä kohtaan, MOT lopputekstien jälkeen 1/2 vuotta myöhemmin. Oikaisu?

https://www.youtube.com/watch?v=jqsp29VgPrw

Arto Luukkanen kirjoittaa X palstallaan Iltalehden toimittajan vääristelleen hänen haastattelunsa.
Näin meillä.

kt

Pauli Vahtera kirjoitti...

Mistä YLEn toimitusjohtaja, ylioppilas Ylä-Anttila ja muut Ylen johtajat saavat bonuksensa. Siitäkö, että inflaatio korottaa YLE-veroa ja Ylen tuloja? Ylioppilaan tulospalkkio oli viime vuonna 18.720 euroa. Palkan 333.840 euroa päälle. Siitä hän taitaa olla huolissaan.

YLEn entinen toimittaja Susanne Päivärinta kirjoittaa ylensyöneestä organisaatiosta Verkkouutisissa. Esimerkki: ”Lisäksi osastoon Yhteiskunta nimitettiin kaksi sisältötuottajaa, viisi toimitusten esimiestä sekä yksi toimituksen päällikkö.” Huh, siellä päät kolisevat johtajien kahvihuoneissa.

Olin vuonna 2002 suorassa tunnin Päivärinta-ohjelmassa keskustelijana. Ennen ohjelman alkua iso-Masa ja joku EK:n johtaja olivat maahanmuuttokriittisiä kuten minäkin. Ohjelman aikana miehistä kuoriutui maahanmuuton kannattajia ja jäin yksin kriitikoksi puolen tusinan muun keskustelijan joukkoon. Paikalle oli kutsuttu myös kaksi Afrikan neekeriä, jotka pulisivat huonolla suomellaan mitä sylki suuhun toi ja tuhosivat koko keskustelun älämölöksi. Päivärinta yritti provosoida minua, koska olin ainoa haittamaahanmuuton vastustaja. Ei onnistunut ja sainkin ohjelman jälkeen paljon kiitosta rauhallisesta argumentoinnistani. Ohjelman jälkeen sain viestin, että älä tule Itäkeskukseen.

Isä Nicolae kirjoitti...

Hejsan Ykä & muut nuivat.

Pahoittelen taas hiljaisuuttani, välistä pitää kuulemma ihan asiaakin tehdä...

En tiedä huomasitteko samaisen verorahapöhön pikku-uutimen siitä, kuinka Italian toimittajat ovat huolissaan sananvapaudestansa Melonin hallituksen aikakaudella (https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-230192). Tästä kertovat Ylenannon sanoin sikäläisen kollegaputiikkinsa "nimekkäiden, vasemmalle kallellaan olevien" toimittelijoiden laajt siirtymät kilpailijoiden leipiin ja sensuuriepäilyt sekä "yrityskaupat", jossa tämä RAI päätyisi "hallituspuolueen käsiin". EU:n niin sanottu lehdistönvapausprojekti Media Freedom Rapid Response lukeemma peräti aikaisti tarkastusmatkansa, koska huoli on niin hälyttävä.

Heti ymmärsin, ettei YLE tätä julkaise siksi, että se mitään Italiasta ja sen yhteiskunnasta tietäisi saati käsittäisi.... Ei, se esittää RAI:n vahvasti kauhuväritetyn kohtalon esimerkkinä aivan kamalista oikeistohallituksista, jotka murskaavat nk. sananvapauden ja lisäksi kaappaavat valtiolliset mediat. Siis osoittelee sormellaan ihan samaa agendaa kuin Ykäkin yllä kritisoi - 'koska jopa Rooma tekee tällaista - hui kauheaa - on YLEnannon resurssit ja asema betonoitava ikiaikaan asti!'

Ainoa rehellinen ilmaus tässä sähkeuutiloisessa oli tietenkin kirjaus niistä, kutka RAI:sta pakenevat - "vasemmalle kallellaan" olevat. Tuottaisikohan ilmaus edes parin sentin verran hyötyä pakkoverorahoille, mitä 29051453 ylempänä myös peräänkuuluttaa? Samassa selvisi, miksi yrityspohjaiseksi päätyminen lähtökohtaisesti on uhka - aivan kuten Ykä toteaa ja Vahtera viittaa, tulosvastuu päinvastoin voisi kohottaa RAI:n ja YLE:n laatua.

Anonyymi kirjoitti...

Mihin Yleä tarvitaan nykymaailmassa? Se on neuvostoajan jäänne. Uutiset saa muistakin kanavista ja lähteistä. Valtiolla voisi olla oma kanava pakollisia tiedonantoja varten. 600 miljoonalla saisi palkattua paljon poliiseja ja perustettua suljetun palautuskeskuksen matuille.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

No oma vaatimaton mielipide on, että on joskus tullut mutu tuntuma, että yle/vmp on valtio valtion sisällä. Sekä että taitaa monilla ylellä/vmp:lla töissä olevilla jne, niin sanotusti noussut se kuuluisa keltainen päähän.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se tämä ylä-anttila ollut jokin pienempi syöttiläs tuolla pöllölaaksossa? Maikkarilla. Että millähän suhmuroinnilla ihan ylenannon pääpomoksi pääsi tai haluttiin? Mites ne jenkit sanookaan: follow the money. Tai kotimaisella: jäljet johtaa sylttytehtaalle.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Medianvapaussäädös - anna mun kaikki kestää. Toisaalta kyllähän nykyisin saa kehnoja tuotteita ja surkeaa palvelua verhottuna kestävään kehitykseen, vastuullisuuteen ja vihreään siirtymään. Eiköhän rosvot naura koko matkan pankkiin.
Surupuku

hiirulainen@kajaanilainen.com kirjoitti...

Minusta on alkanut näyttää siltä, että Yleä tarvitsevat eniten siellä palkkatyössä olevat ja siltä korvauksia erilaisiin projekteihin, esiintymisiin ja ohjelmiin saavat. Minua häiritsee Ylen ohjelmien sabluuna, kaikki tapahtuu suunnitellusti samojen kaavojen mukaan, Lähi-itää kommentoivat samat naamat, Amerikasta jokaisella Ylen toimittajalla on demokraattien asenne, jokainen tiedonvälittäjä pelkää ja kunnioittaa islamia, jokainen tuntee vahingoniloa persujen epäonnesta, kukaan ei kyseenalaista ilmastonmuutostoimia, diversiteettiä tulee palkita, moninaisuutta ylistää, on olemassa useita sukupuolia, kestävä kehitys on standardi, Paleface on pyydettävä usein laulamaan ja mielipiteitään laukomaan, kaikissa ohjelmissa tarvitaan etnisesti erilaisia samaa mieltä olevia, maailman mielenosoituksista valitaan näytettäväksi pride ja oikeita woke-arvoja ajavat, THL on erehtymätön, maahanmuuttoa tarvitaan, historian kaikki vääryydet ovat valkoisten aikaansaamia...En tietenkään ole kovin pätevä arvioissani, katson niin vähän televisiota nykyään, yleensä kerran päivässä uutiset ja joskus joutessani tai uteliaisuuttani jotain kiinnostavalta tuntuvaa, eivät sitten yleensä olekaan. Periaatteessa kannatan julkista tiedonvälitystä, mutta en Ylen kaltaista syöppöä, huonoa viihdettä ja kansalaisille kalliiksi tulevaa ideologiaa julistavaa politisoitunutta laitosta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys 29051453:lle, Ekulle, Olavi Koskelalle, Strix Senexille, kt:lle, Pauli Vahteralle, Isä Nicolaelle, Tapsalle vaan, Anolle, Huru-ukolle, Surupuvulle ja hiirulainen@kajaanilaiselle & kiitos hyvistä kommenteistanne ja lisäyksistä. Siteeraan lyhyesti Strix Senexiä: ”Yle vaatii valtaa, vapautta ja rahaa ilman vastuuta”. Se tiivistää asian varsin osuvasti.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä lie sitten sopiva rahamäärä tms, mutta mukava katsoa hyviä sarjoja ylen kanavilta, kun niitä ei pätkitä 5min välein 5min mainosrumballa ..

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Tuo oli muuten aikashyvä sarja
https://areena.yle.fi/1-66088605
Päiväni murmelinaaiheine akenttisarja

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, jpt. Ylen areenasta olen katsellut aika ajoin vanhoja hyviä suomalaisia ohjelmia. Kuten Sodan ja rauhan miehet sekä Yhdeksän miehen saappaat.

QroquiusKad kirjoitti...

Jos YLEnannon väki aidosti uskoisi olevansa kansalaisten luottamusta nauttiva puolueeton tiedotuskanava, silloin se itse ehdottaisi kaikkien TV-kanavien laittamista maksukorttien taakse, jolloin kansalaiset maksavat vain siitä mitä haluavat katsoa.
Tottapa he silloinkin katsoisivat sitä luotettavaa, puolueetonta tiedonvälittäjää?

Koska todellisuudessa tämä on viimeinen, mitä YLEnanto tässä maailmassa haluaa, se myöntää itsekin olevansa propagandan pakkosyöttöväline.
Se voisi halutessaan jopa itse myöntää tämän asian joka ainoan uutislähetyksensä alussa.
Mitä siitä muka seuraisi?

Ei mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Pitkälti näin.

Isä Nicolae kirjoitti...

Tervehys taas.

Tähän eiliseen (27/5 klo 1555) postaukseeni *itse-oikaisu* !! Mainittu mediatalon myynti koskee siis Italian toiseksi laajinlevikkistä / levinnyttä AGI-uutistoimistoa eikä kansallista RAI'ta. AGI päätyisi siis mahd kauppojen myötä hallituspuolueen edustajalle.

Muilta osin referaattini-kommenttini on aivan kuranttia yhä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Isä Nicolae. Kiitos lisäyksestä.