sunnuntai 26. toukokuuta 2024

MÖLYAPINAT JA EGOAPINAT

Niin kuin lukija varsin hyvin tietää, näillä valtamedian suosikeilla eli Elokapinalla ei varsinaisesti ole kysymys maailman pelastamisesta vaan oman aina nälkäisen egon ruokkimisesta. Ja kun siihen etsitään syitä – tai tekosyitä – niin johtopäätökset ovat, no, varsin taiteellisia. Ehkä tuo leikkipartisaaniporukka veti tuoreeltaan tähän astiset pohjat:

Jos tuo olisi ollut jossain muualla kuin Egokapinan twitterissä niin olisin pitänyt sitä ilman muuta kieli poskessa heitettynä trollina.

Sitähän tuo lössi ei tietenkään noteeraa että Suomi on jo hiilinegatiivinen. Turha niille lienee siitä huomauttaakaan koska sehän haittaisi hyvää ”aktivismia”. Mutta on omalla tavallaan jopa hellyttävää että nuo ikiteinit saattavat tukkia liikennettä Helsingissä pelastaakseen Meksikon mölyapinat. Kas kun ne ovat siinä niin tolkuttoman tosissaan. Siinä oman egonsa ruokkimisessa.

Ja Suomessahan ne sitä tukkimista nimenomaan harrastavat sillä tämähän on ainoa paikka jossa suomalainen leikkipartisaani voi ruokkia egoaan.

Muistakaa, että Koneen säätiö myönsi kyseiselle lössille 200.000 euroa viime vuonna.

Ja joo, kesä on alkanut joten tuolta lössiltä on epäilemättä odotettavissa uusia performansseja.

13 kommenttia:

Tapio Suhonen kirjoitti...

Kun noin 3000v ekr Ruotsissa mestattiin ja upotettiin lampeen noin kymmenen vuotias tyttö, on epäilty, että kyseessä on ollut metsästysonneen liittyvä rituaali. Tytön viimeisen aterian (preparoitu) mukaan hänet nimettiin hallonflicka:ksi.
Tuo pelleporukka, joka noin toimi, lienee ollut protoelokapinallisia....
Niin. Uskonnot ja ideologiat ovat pyllystä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ei taida Herrelinellä olla kaikki jakorasiat yhdistettyinä kantasuomalaiseen verkkoon, Ja kytkettyinäkin ovat vain tuulettomina päivinä hiilarivapaat myllyt.
No, amerikkalaisilla on Elon Musk, meilläpä on Elon Kapina-Kone. Revitään siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuolla eloapinaporukalla ole mitään tekemistä ilmaston kanssa.
Maksettuja rettelöitsijöitä koko paskasakki.

https://ilmastotiede.wordpress.com/2019/03/28/extinction-rebellion-ilmastotempauksissa-ei-ole-kyse-ilmastosta/

Anonyymi kirjoitti...

Joo, pieni ja vähäväkinen Suomihan se pelastaa koko maapallon ilmaston ja Elokapinan mölyapinat istumalla liikennettä haittaamassa ja tuottamassa ylimääräistä työtä virkavallalle. Että osaa olla naiivia porukkaa! Mitähän jos se Meksiko itse tekisi jotakin ja myös ne muut Etelä-Amerikan maat? Ovatko koskaan edes kuulleet ilmastonmuutoksesta, hiilinieluista tai autoilun ja lentoliikenteen päästöjen rajoittamisesta? Elokapina (voisi olla myös Elokalina = tyhjät tynnyrit kolisevat eniten) voisi matkustaa Meksikoon valistusmatkalle niillä Koneen säätiön rahoilla. Voisi olla helpottavaa palata koti-Suomeen, jossa on maailman puhtain ilma ja puhtaat vedet. Loppuisi myös se räkyttäminen siitä, ettei Suomi ole tehnyt mitään.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Median pitäisi puhua selkeistä mittarilämpötiloista eikä eikä pienen lämmönnousun lisäyksen prosentuaalisesta noususta tyyliin keskilämpötila nousussa 100 prosentin kasvu (keskilämpötila nousi yhdestä kahteen plusasteeseen). Vastaavaan syyllistyi torstaina Hesarin ilmastomummeli.

Anonyymi kirjoitti...

Hullua porukkaa.
Sikseen: mitä haittaa on hiilestä?
Hiilestä ei todellakaan ole mitään haittaa, päinvastoin. Se on ehdoton perusaine lähes kaikelle elolliselle. hiilidioksidipitoisuuden pitäisi olla joku 2000-3000ppm nykyisen 410ppm sijaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapio Suhoselle, Veijo Hoikalle, Ano1:lle, acc:lle, Rouva Anolle, Ano2:lle ja Ano3:lle. Kai tässä on kyse siitä, mitä länsimaiset yhteiskunnat ennen pitkää alkoivat tuottaa. Ja tuo porukka riekkuu nimenomaan täällä Suomessa jossa se riekkumisen tarve on kaikkein vähäisin. Mutta ruokkiihan se egoa varmasti.

QroquiusKad kirjoitti...

Sama se tällaisen pikkupelleilyn kanssa, mutta kun tuota porukkaa saattaa olla jo seuraavassa eduskunnassa ja sitä seuraavan vaalikauden hallituksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Jääkarhut ovat edelleen keskuudessamme ja jäät pohjoisnavalla. Vapun alla satoi monet lumet Helsinkiin...Ilmastouskovaisilla ei kovin hyvin pyyhi, mutta melua riittää.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Lisäyksenä vielä:

https://www.kansalainen.fi/elokapina-saattaa-tulevaisuudessa-joutua-maksamaan-korvauksia-haitan-tekemisesta-autoilijoille-liikenteen-tukkimisellaan-britanniassa/

Briteissä ollaan jo ryhtymässä oikeisiin toimenpiteisiin.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Valitettavan mahdollista.

Tapsa vaan: Hyviä huomioita. Ja tuo brittilinja saisi tulla tännekin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ja kun se hiilidioksidi on niiin tappavaa myrkkyä, niin ihmetteln, että närpes-tommatit sillä kasvavat. Ja hyvin kasvavatkin.
Pitääkö laittaa kaikke närpes-vihannekset boikottiin, myskytettyjä tomaatteja ja muita. Ilmankos sietä tulee välillä käyriä kurkkujakin, liikaa kasvihuoneeseen päästetty myrkkyä nimeltä hiilidioksidi.
Eikä rkp tee mitään. Haloo bidee ja anna-maja!!
Huru-ukko
PS. Toisaalta kun se hiili saa kaiken kasvamaan niin afrikassa sitä on kai liikaa kun väestö lisääntyy holtittomasti:))

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Se afrikkalaisten holtiton lisääntyminen on se oikea ympäristöongelma.