Meikäläinenhän on sekä työn että harrastusten parissa tottunut kaikentyyppiseen rahankeräämiseen (lue: kerjäämiseen) niin paikallisilta yrittäjiltä kuin esmes Lions-klubilta ja Rotaryiltä. Sen vuoksi kiinnitin huomioni mainion Roopen ylläpitämän mediaseurannan kautta löytämääni uutiseen, jossa suomalaiset ns. tiedostavaa väkeä edustavat ihmiset nostivat sosiaalista statustaan omissa porukoissaan ja kerjäsivät rahaa Romanian mustalaisille (termistä mustalainen luovun sitten, kun se on virallisesti kielletty).
Tarinan sankarina on taiteilija Kaisa Salmi (josta en osaa sen enempää kertoa, sillä wikipediakaan ei häntä tunne). Salmi teki humanistista sissityötä ja kerjäsi Kolmen sepän patsaalla neljässä tunnissa 60 euroa. Samassa ajassa hän jakoi ihmisille neljätuhatta neilikkaa.
Minäkin kun olen tota rahaa ruinannut eräiltäkin tahoilta, rupesin ajattelemaan, että tuskinpa taiteilija Salmi on käynyt itse poimimassa tuhansia neilikoita. Niin että ne on täytynyt ostaa jostain, ja veikkaisin, että yksittäisen neilikan hinta kukkakaupassa pyörii noin eurossa. Niin että sinänsä pahasti persnetolle meni tuo kerjääminen.
Ja kovasti tyhmänä ja asioita ihmettelevänä ihmisenä mieleeni tulee myös kysymys, että kukahan nuo neilikat mahtoi maksaa? Ja jos ideana oli kerätä rahoja Romanian mustalaisille (minkä järkeä en kyllä ymmärrä), niin eikö olisi ollut viisaampaa antaa niille se neilikkoihin törsätty raha suoraan?
Vaan lieneekö tuolla väliä, sillä tällä performanssilla tuli varmasti suvaitsevaisen ja tiedostavan hyvä mieli niin Kaisa Salmelle kuin jutussa mainitulle Thomas Wallgrenille. Ja suvaitsevainen ja tiedostava hyvä mieli on niin tärkeä asia, että sille ei lasketa hintaa. Muistakaa tämän blogin lukijat Kaisa Salmea ja Thomas Wallgrenia iltarukouksissanne. He ovat hyviä, niin hyviä ihmisiä.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
6 kommenttia:
Kaisa Salmi on ammattikerjääjä. Hän on elänyt apurahoilla ja Helsingin kaupungin ostamilla kaaleista ja kompostijätteistä tehdyillä elävillä taideteoksilla. Kerjäämisen idea on hyvä, elävät taideteokset joudutaan tekemään joka vuosi uudestaan.
Ammattikerjääjillä on lämpimät matot allaan.
Jos jotain arvata pitäisi, neilikat on maksettu jostain yhteiskunnan rahoittamasta puuhastelusta. Suurin osa neilikan ottaneista ei siis ole antanut mitään kerjääjien kuppiin, kuulostaa tosi omituiselta. Olisikohan nämä kukat kierrätetty myyntiin jossain toisessa paikassa, niin ufolta tämä kuulostaa. Kukkamääräkin on niin suuri, että niitä on jouduttu kuljettamaan paikalle useaan otteeseen.
No, tämän jälkeen Kaisa Salmi tunnetaan. Mainosoperaatioksi tämä oli halpa, etenkin jos ei ole itse kukkia maksanut.
Mahtaa romanikerjäläiset nyt kunnioittaa Salmea tän jälkeen. Muahhhahaha
Tämä on kyllä taas niin tätä. Aina kun sitä luulee ettei tämä touhu voi typerämmäksi mennä, niin suvaitsevaisto onnistuu ylittämään itsensä. Olisi tosiaankin hauska tietää kuka tämänkin lystin kustantaa. Ettei vain ois Vesa-Matti Veronmaksaja. Vaikka ei kai sitä varmaan saa kysyä, tulee pian Hyville Ihmisille paha mieli.
Jos niille romaanikerjäläisille jotain välttämättä haluaa antaa, niin nakkaa sämpylän siihen purkkiin...
Yrjö ei nyt tainnut oikein ymmärtää. Nämä nuoret performanssaajat eivät piittaa mustalaisista pirun paskan vertaa, mutta oma ura on aika tärkeä juttu.
Ennen vanhaan pääsi julkisuuteen ja hyväveli/siskopireihin polttamalla sotilaspassinsa tai rintaliivinsä tai mölyämällä kadulla megafonin kanssa. Nykyinen ulkoministerimmekin yleni korkeisiin sfääreihin vain siksi, että julisti lippalakki päässä Vanhan vallatuksi nuorena.
Ja hoh, hoh, olihan se rohkea valtaus! Mentiin punkkupullo taskussa taloon, johon oli kaikilla vapaa pääsy.
Miljonääri-isukin lahjoittamien kukkien jakelu katurahvaalle ja äitikullan lahjoittamien 60 euron luovuttaminen kolmellesadalle köyhälle on hyvä julkisuuskikka siinä kuin perse paljaana hihkuminenkin. Antakaamme sille kaikki arvo, joka sille kuuluu. Ja onhan se kiva katsella itseään uutisissa eiralaisen perintölukaalin sohvalla kun palvelustyttö tuo eteen pikku iltapalaa ja kuohujuomaa.
Miksi sinä Ykä olet aina niin kateellinen paremmillesi?
Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Pyrrhokselle, Ano3:lle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne. Niin, jokainenhan meistä hankkii egolleen evästä omalla tyylillään. Närpes Varg: eihän minun auta kuin yrittää kehittyä ihmisenä, että saisi tuon kateuden pirun pois piinaamasta.
Lähetä kommentti