Niin, onhan täälläkin päin toki huomattu, että Jyväskylässä oli jonkunlainen kahina. Täälläpäin näkemyksenä asiasta on, että siinä Tollo kohtasi Tohelon, niin kuin Tollo ja Tohelo ovat kohdanneet maailman sivu. Ja maailman sivu Tollo ja Tohelo ovat myös aina tarvinneet toisiaan koska Tollo voi Tohelolla saada vahvistusta omalle tolloudelleen ja sama toisinpäin. Niin että antaa poliisin tutkia, ja kaipa jokunen asiaan liittyvä lakipykäläkin löytyy.
Vaan se, mikä Hotellin respassa on pistänyt ihmetyttämään (samoin kuin muualla, esim. toimintansa uudelleen aktivoineessa Kullervo Kalervonpoika-blogissa), että miksi tässä viimeisen puolen vuoden aikana jo äärimmäisen hysteeriseksi käyneessä äärioikeistojahdissa on äärioikeiston määrittelyoikeus luovutettu mitä enenevissä määrin kokonaan tietylle vasemmistokolmikolle, joka koostuu kahdesta roolipelaajasta ja yhdestä prime-timestaan nauttivasta kommunistitutkijasta?
Meinaan, kun tämän porukan näkemys äärioikeistosta on tunnetusti varsin leveä ja laaja. Nyt kun ei ole kyseessä se, että todetaan ”mielestämme Lötjösen Veka on läpitte vittumainen mies”, vaan siinä laitetaan ihmisille sorkat jalkaan, sarvet päähän ja päälle vielä huomattavan rikinkatkuinen hengitys. Luulisi, että muitten puolueitten taholta esitettäisiin kysymyksiä. Tyyliin, että kun ottaa huomioon tämän porukan oman poliittisen suuntautumisen, niin oliskos hyvä, että tätä kuuluisaa ”käsitteiden määrittelyä” harjoitettaisiin ehkä myös hieman puolueettomampien tahojen toimesta.
Vaan näinhän ei tapahdu. Tämä porukka saa huseerata ja määritellä mielin määrin. Tilannetta voisi verrata siihen, että vuoden 1972 Suomessa Tekniikan Maailma ja muut vastaavat lehdet ottaisivat toimittajiksi ja testaajiksi pelkästään Moskvitshin autotehtaan insinöörejä Neuvostoliitosta. Sitten Mossen palkkaamat ja käskyttämät testaajat tekisivät ”testaamme keskikokoiset perheautot”-testejä, joissa yllättäen itärauta saa säännöllisesti täydet viisi tähteä ja muille jäisi jämät.
Johon Volvon, Saabin, Mersun, Toyotan ja Renaultin tyypit tuumisivat, että eipä tulos meitä taaskaan mairitellut, mutta onhan siellä kyllä osaavat ja puolueettomat heput testipuikoissa, joten näillä mennään. Voisikohan Mossea tehdä lisenssillä meilläkin?
Varsinkin kokoomuksen luulisi suhtautuvan astetta kyynisemmin näihin sertifikoituihin (kuka ne muuten sertifikoi, kertokaa minulle?) natsienmetsästäjiin. Kun ottaa huomioon, että kokoomus on kummiskin ainakin teoriassa oikeistolainen puolue, ja kun DTP (Danin Tiedustelupalvelu) pääsee vauhtiin, niin epäilemättä äärioikeistolaista ainesta alkaa pikku hiljaa löytymään myös kokoomuksesta. Varsinkin kun Alex Stubb meni sanomaan, että ”Voisiko joku kertoa, mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikein tiedä. Kertokaa please.” Sillähän pääseekin jo DTP:n tietokantoihin, eikä sieltä ulos ihan pienillä katumusharjoituksilla pääsekään.
Hotellin respassa on kovasti ihmetelty, miksi kokoomus antaa moisen kolmikon määritellä koko asiaan liittyvän pelikentän ja samalla määritellä kokoomuksen omaakin toimintaa. Tietoa ei ole, mutta arvailla saattaa köyhempikin. Vaihtoehtoja voisi olla esim. seuraavia:
- Kokoomuksessa tuumitaan, että antaa höpelöitten pitää meteliä. Siitä nousee niin paljon savua, että sen suojassa voidaan puuhata rauhassa omiamme, eikä koira perään hauku.
- Kokoomus toimii edelleen niin (samoin kuin muutkin valtapuolueet), että se pyrkii miellyttämään mieluummin lehdistöä kuin äänestäjiä. Tää vasurikolmikkohan on lehdistön uusi lemppari. Menetelmä on tavallaan toimiva, koska sillä saatiin osaltaan aikaan mm. eräs Jytky.
- Kokoomus tuumii härskisti, että näissä äärioikeistolaisiksi määritellyissä on huomattava määrä Euroopan Liittovaltiota vastustavaa väkeä, joten asian tiimoilta vaahtoaminen auttaa kokoomusta. Hyvällä tuurilla – kun tarpeeksi on vaahdottu – Euroopan Liittovaltion vastustaminen itsessään voidaan tulkita äärioikeistolaisuudeksi, ja sehän sopii oikein hyvin itselleen toisten rahoilla liittovaltiojunaan paikkaliput ostaneelle kokoomukselle.
- Tai sitten kokoomuksessa ihan oikeasti pelätään, että tämä kolmikko määrittelee kokoomuksenkin äärioikeistolaiseksi. Jos tästä on kysymys, niin silloin voidaan puhua ansiottoman arvonnousun maailmanennätyksestä.
Yhtä kaikki, tälle kolmikolle ei riitä joku kirjaston edessä riekkuva ääliö. Tähtäimessähän on perussuomalaiset, hommafoorumi ynnä muu porukka, joka on heidän kanssaan eri mieltä. Eli huomattava määrä aivan tavallisia ihmisiä. Lyömäaseena näitä ihmisiä ja erityisesti persuja vastaan on tietenkin pahamaineinen tai ainakin sellaiseksi kovasti väitetty Suomen Sisu. Sitä kun pidetään persujen IKL-osastona ja sitä myötä selvänä todisteena siitä, että nassejahan ne persut ovat kaikki tyynni.
Jos tarkastellaan sitä nykyisin niin paljon puhuttua 1930-lukua, niin IKL:stä löytyy kyllä paljon ikävää muisteltavaa. Poppoon syntykehtonahan oli Lapuan Liike, ja sehän harrasti kieltämättä paljasta pahantekoa paljon ja enemmän. Porukka pisti painokoneita pieniksi, pieksi ja muilutti ihmisiä ja yrittipä jopa aseellista kapinaa. Mikä tosin oli lähinnä sitä, että heput kävivät syömässä eväitään Mäntsälässä, mutta kun ympärillä oli vakinainen väki, jolle oli jaettu kovat piippuun, ei asiaa voi pitää ihan yhdentekevänä.
Palataan 2000-luvulle ja tarkastellaan IKL:n perilliseksi haukuttua Suomen Sisua. Mitäs sen porukan taustalta löytyy? No, puhua mälkyttämistä. Puhe on ollut sellaista, ettei se ole varmaankaan tätä kolmikkoa miellyttänyt, mutta pelkkää puhua mälkyttämistä se on ollut siitä huolimatta.
Ja vääränlaisen puhua mälkyttämisen tämä roolipelaajaporukka haluaa lopettaa. Mutta valtaahan heillä on vain täsmälleen niin paljon, kuin heille annetaan. Ei tällä porukalla ole kykyä ottaa, heillä on vain kyky vaatia. Tämä porukka esiintyy jo niin, että heille on aivan kohta tulossa niin lainsäädäntö-, tuomio- kuin toimeenpanovaltakin, mutta pelkkiä puhua mälkyttäjiä hekin ovat. Eivät muuta. Ei puolueitten tarvitse heille kumartaa tuomion pelossa. Eikä kellään tavallisella ihmisellä, joka on heidän kanssaan eri mieltä, ole mitään tili-, selvitys- tai anteeksipyyntövelvollisuutta heitä kohtaan kirjoituksistaan ja ajatuksistaan.
Eivät he mitään viranomaisia ole. Kuhanpahan vaativat viranomaisia tekemään puolestaan likaisen työnsä.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
17 kommenttia:
Andersson, Koivulaakso ja Puuronen hyötyvät siitä että rasismia ja äärioikeistolaisuutta löytyy jokaisen kiven ja kannon alta.
He tarvitsevat äärioikeistoa oikeuttamaan oman olemassa- ja äänessäolonsa.
Tervehdys Anolle & sen synolle ja kiitos kommentistasi. Näinhän tuo on. Sitä vaan ihmettelen, että tartteeko niin monen lähteä tuohon roolipelaamiseen mukaan.
Yrjön arvelu osunee lähelle kymppiä. Huvittaa katsella, kun lehtien päätoimittajat ja kolumnistit ovat olevinaan niin kauhean tohkeissaan sananvapauden rajoittamisesta. Siis että joku pöhkö nahkapää Jyväskylässä on niin suuri vaara sananvapaudelle, että pitää panna poliisit perään.
Noista kirjoituksista kyllä paistaa läpi selvä kyynisyys. Ei kukaan Anderssonia ja kumppaneita tosissaan ota, mutta kirjoitellaan nyt varmuuden vuoksi oikeistovaarasta. Jos vaikka jostain löytyisi toinenkin kuulapää, joka on eri mieltä Anderssonin ja Danin kanssa. Mistä sitä koskaan tietää. Silloinhan olisi jo kyseessä vaarallinen salaliitto.
Mihin kategoriaan luetaan tää köyry, joka todellaki näkee joka puunoksalla niitä äärioikestolaisia?
Nämä larppaajat ovat suht harmittomia mutta median suhtautuminen asiaan ei ole. Näitä "äärioikeistolaisia" alkaa kyllä pikkuhiljaa löytymään, kun tarpeeksi laveasti määritellään..ja muutenkin, aioin kommentoida jo aiempaa sisäistä uhkakuvaa-pakinaa mutta voinhan sen lisätä tähänkin. On perinjuurin huolestuttavaa seurata puolustusvoimien ja poliisin alasajoa, yksityiseen henkilöön kohdistuvaa aseajojahtia ja metsästäjien demonisointia yleisen turvallisuuden nimissä samalla kun AKP-kolmikko keksii natseja joka puskassa ja nationalismi määritellään natsismiksi.
Tuomitsen väkivallan käytön. Väkivaltaiseen tekoon syylliset henkilöt on otettava kiinni ja tuomittava lakipykälien mukaan. Jos on syyllistynyt väkivaltarikokseen, järjestyshäiriöön ja aineellisiin vahinkoihin niin tuomiot määrättäkööt noita koskevien lakien mukaan.
Muuten totean vaan että joidenkin toimeentulo riippuu siitä että on rasismia jota tutkia. Heidän työnään on etsiä ja löytää rasismia ja tutkia sitä. Jos rasismia ei löydy niin heillä tuo ei tuo heille työtä.
Jos rotuja ei ole niin miten voi olla rasisti eli rotuvihaaja, rotusortaja ja rotusyrjijä?
Alexander Stubbilta kuului vaihteeksi hyvä kommentti. Melkein kuin olisi saanut lotossa edes neljä oikein.
Se on kumma miksi joitakin kulttuurivasemmistolaisia henkilöitä pidetään vakavasti otettavina puolueettominia asiantuntijoina. Median toimittajat ovat noitten aatekavereita joten leikkipartisaaneja lellivä mediahuomio on taattu.
Tuosta tavasta käyttää 1930-lukua kävi mielessä mitä jos nuivat alkaisivat viljellä retoriikassaan 1960-70-lukuja? Tai otettaisiin kommunistien valtapyrkimykset Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja yritys muodostaa Baijerin neuvostotasavalta. Sitten on yritys pystyttää Neuvosto-Unkari 1919. Se kaatui siihen kun Romania kävi rauhoittamassa tilanteen.
Sekin voisi mainita että jos aikoinaan Neuvostoliiton alueella olisi toiminut noita äärivasemmistolaisia niin luulenpa että Neuvostoliitto ei olisi heitä kauaa katsellut eikä kuunnellut.
Ykä, mitä jos pyytäisit Antero Lärvästä tekemään jutun? Vieläkö Antero ja äänimiehet ovat joululomalla? Varmasti ovat ansainneet lomat jos ovat vielä mutta voisi olla taas duunia tiedossa.
Ei kai Neuvostoliiton insinöörit tai diplomi-insinöörit sinänsä sen huonompia olleet. Mutta johtamismallit taisivat olla aika jyrkän keskusjohtoisia, autoritaarisia, hierarkkisia ja komentotyylistä, suunnitelmatalous-pohjaista, että se toi tiettyjä rajoitteita insinöörien toiminalle. Riippuen mitä oltiin suunnittelmessa ja tekemessä. Sekin vaikutti mitä kansallisuutta oli ja mitä kouluja oli käynyt. Asetekniikkaan panostettiin todella paljon joten se tietysti oli ja on yhä monessa mielessä kärkitasoa.
Sotasaalina saatuja saksalaisia sotavankeja oli heillä opettamassa niksejä. Matematiikka, fysiikka ja kemia on ollut sillä päin suosittua jo tsaarinaikana.
Onko Ykä ajanut ikinä Volgalla, Pobedalla, Mossella tai Ladalla tai ollut kyydissä? ZIL/ZIS- henkilöautoja ja Tsaikoja ei tainnut Suomessa olla montaa?
Olihan niitä oikeistoradikaaleja liikkeitä Suomessa 1930-luvulla: Suomen Lukko, Vientirauha, Itsenäisyyden liitto, Vapaussodan Rintamamiesten Liitto ja Lapuan liike. Aikalailla taitaa olla heikompaa tuo aines tänä päivänä, niin järjestäytyneisyydeltään, laadultaan kuin laajudeltaankin.
Hjuu, ja sen Mäntsälän kapinan kukistamiskäsky tuli aatelissäätyiseltä presidentiltä P.E. Svinhufvud af Qvalstadilta, Siperian käyneeltä laillisuusmieheltä. Lapualaiset kyydittivät K.J. Ståhlbergin puolisoineen syksyllä 1930, ja se herätti kyllä muun oikeiston. Mäntsälä keväällä 1932 oli jo kaiketi sellaista kuolinkorahtelua silloiselle äärioikeistolle. Kaiketi se sitten vielä vähän nokkaansa nosti Natsi-Saksan menestyksen vuosina, mutta eipä meillä ollut edes varsinaista kansallisSOSIALISTISTA puoluetta.
Se vähä mitä olen näitten nykyisten äärioikeistolaisten toilailuja jaksanut seurata, niin onnetonta sakkia ovat, kovasti onnetonta. Tapahtuma jo sinänsä, niin valitettava ja itsessään typerä kuin onkin, osoittaa tuon surkean sakin kyvyt kokolailla selkeästi.
Ja sitten tuon älyttömyyden ymmärtämiseksi on joku jaksanut kirjoitella sellaisiakin viisauksia, että kirjastossa pidetään yleisölle avoimia tilaisuuksia, joihin pääsyä ei voida evätä, järjestyksenvalvoja (!) ei ollut virallinen, ja muuta soopaa.
Tuollainen meuhkaaminen yleisellä paikalla on kovasti huonoa käytöstä ja sellaisena se pitäisi ottaa. Ei kait kukaan sentään oleta että tämä voimansa näyttänyt äärioikeisto nyt sitten otettaisiin edes puolitosissaan tuollaisen jälkeen? Siis tarkoitan sellaisia, jotka osaavat ajatella, en siis toimittajia. Ei tapaus jää minua juurikaan vaivaamaan.
Sitä vastoin tuon tapauksen paisuttelu juuri niiltä tahoilta, joitten edeltäjät/isät/äidit olivat stalinistien sylikoiria, se minua vaivaa. Kun kaikki suhteelisuudentaju on poissa, kukaan ei jaksa katsoa edes hetkeä taaksepäin, kun palstatilaa saavat päivä päivän jälkeen nuo kummallistakin kummallisemmat kirjoitukset äärioikeiston noususta ja uhasta Suomessa, mutta samaan aikaan kyytä elätetään povella ja se voi hyvin!
Äärioikeisto Suomessa on osoittanut Jyväskylässä ulkoparlamentaarisen voimansa. Jos tuollainen räkäinen joukko maailmasta vieraantuneita, hakaristilippuun runkkaavia, sotilassaappaista seksuaalisen hurmansa saavia, itseään samaan aikaan etsiviä ja hukkavia jaksetaan ottaa todesta, niin sen ajatuksen takana on kaikkea muuta kuin tuon äärioikeistolaisen "sakin" vaarallisuus.
Äiti-vainaani, molemmat sodat lottana kokenut, vastasi kysymykseeni venäläisen ja saksalaisen erosta näin: "saksalaisilla oli paremmin kiillotetut saappaat".
Tervehdys Närpes Vargille, Ano1:lle, Ano2:lle, Vieraalle ja Castorille & kiitos kommenteistanne. Tuomitsen väkivallan käytön niin kuin Vieraskin. Mutta en aio irtisanoutua Jyväskylän toheloitten väkivallasta, koska en siellä ole ollut hillumassakaan. Aivan samoin ei persujen tarvitse irtisanoutua sellaisesta, mitä eivät ole tehneet, vaati Arhimäki kuinka hyvänsä. Nää Jyväskylässä heiluneet torvet saavat aikaiseksi korkeintaan vain sen, että tavallisia ihmisiä aletaan kyttäämään entistä enemmän. Tavallisista ihmisistä kun se suurin vaara kumpuaa. Ne kun saattavat, piru vie, äänestää väärin.
Ano: Jos köyryllä tarkoitat Höglundia, niin sehän on oma lukunsa. Jostain epäpoliittisesta asiasta heppu voi kirjoittaa ihan järkevästikin, mutta kun mennään politiikan puolelle, niin mopo lähtee lapasesta heti.
Vieras: Ajattelin antaa ensin tehtävän Anterolle, mutta ajattelin, että tässä tapauksessa otan kielen pois poskesta. Enkä asiakseni halua mollata neuvostoinsinöörejä, tuo mossevertaus vaan jotenkin kävi tähän. Mossehan oli huonoilla teillä ihan vetokelpoinen peli. Olen itse ajanut Mossella ja Latukalla, sekä ollut Volgan kyydissä siviilissä ja UAZin kyydissä sotavaltiolla.
Korpisoturi toivoo lisää tälläsiä hauskoja kapinatarinoita, Tukee uskoa, että kyllä tästä vielä noustaan...
Oleellinen kävi ilmi jo Ykän jutussa, ja tähän mennessä esitetyissä kommenteissa. Rauhanvaltio rahoitti kyllä avokätisesti meikäläistäkin taistolaista nuorisoliikettä, mutta epäilen minäkin rahoittajien pitäneen näitä hillujia lähinnä Stalinin mainitsemina "hyödyllisinä idiootteina" - neuvostokomsomolin ihanne kun vaikutti jokseenkin...kunnollisemmalta? Ja nämä taistolaisen laululiikkeen lapset olivat puolestaan suorastaan partiolaisia verrattuna nykyiseen vasemmistonuorisoon (ml. vihreät).
Neuvostoliitto-projektin pystyttäminen vaati tosiaan kauhean kasan ruumiita ja inhimillistä kärsimystä, ja teki lopuksi tosi pitkän ja komean persluistin. Mutta neuvostomallinen tuotantotalous tuotti joitain todellisia helmiä. Aiemmin puheena ovat olleet kestävät, kevyet ja varmatoimiset metsästysaseet (Baikal IJ-18!). Autoteollisuuden parhaimmistoon luen nelipyörävetoisen ajoneuvon, jota lännessä alettiin markkinoida nimellä Lada Niva. Sen suunnittelu käynnistettiin joskus v. -74, ja tuotanto alkoi pari vuotta myöhemmin. Meillä on kakkosautona tämän vuosisadan versio Nivasta; alkuperäiseen parannuksina on tulleet aavistuksen korkeampi alusta (pitemmät jouset, liikkuvammat akselit), viides vaihde sekä kardaanin katkaiseva keskustasauspyörästö (lukittava), joka parantaa kääntyvyyden oikein hyväksi. Pari vuotta sitten piti lähteä opintomatkalle Helsinkiin, joka silloin oli saurilaisen väyläpolitiikan seurauksena yksi lumihelvetti. Citymaastureita ja matalampia henkilöautoja oli siellä täällä katujen varteen läjitettyjen lumiläjien seassa, taisi joukossa olla joku sporakin. Mutta minun Latukkani se meni nöyrästi sinne, minne käskin. Ei haitannut auraamaton kaista, ei liittymän valli ja taidettiin mennä parin läjitysläjänkin läpi. Siinä todellinen citymaasturi. Joka toimii myös täällä maaseudun alemman tieverkon väylillä, joiden hoito on nyttemmin jätetty Herran haltuun. Meteli on kyllä korvia huumaava, jos pitää satasta ajella, mutta näillä ränneillä ei semmoiseen vauhtiin muutenkaan pääse. On siinä Siperia opettanut neuvostoinsinööriä, ihan varmaan kirjaimellisesti.
Terv. Achtung
Mihin kategoriaan luetaan tää köyry, joka todellaki näkee joka puunoksalla niitä äärioikestolaisia?
Paranoidiset skitsofreenikot?
Tervehdys, Poropoliisi. Kun tyypin tiettyjä juttuja lukee, niin ajatus kieltämättä pyörähtää mielessä. Vaan enhän minä voi tehdä diagnooseja.
Niin muuten, saisit pistää sen oman blogisi taas pystyyn. Sinun kirjoituksia luki mielellään.
Tervehdys myös Korpisoturille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.
Korpisoturi: Katotaan tuonnempana. Mulla kun ei ole varsinaista kirjoitusstrategiaa, enkä minä suunnittele mitään juttuja etukäteen. Ne vaan tulee, jos on tullakseen.
Achtung: Joo, ei neuvostokomsomolin riveissä pahemmin riekuttu. Ja niin kuin totesin tuolla ylempänä, ei ideana ollut irvailla neuvostotekniikalle. Baikal IJ-18 on minullakin joskus ollut, ja venäläisessä haulikossa olen pysytellyt edelleenkin, eli IJ-27:ssa. Varmoja ja kestäviä vehkeitä. Samoin kuin Lada Niva. Vaan sitähän ei mainostetakaan mielikuvana eikä statuksena, vaan työkaluna.
"Niin muuten, saisit pistää sen oman blogisi taas pystyyn. Sinun kirjoituksia luki mielellään."
Kaikki aikanaan, totesi pässi kun päätä leikattiin. Viime vuosi on vain ollut niin täynnä menoa työn ja muun suhteen, että olen tyytynyt suosiolla pelkkään tarkkailijan rooliin.
Mutta ehkä tässä kevään mittaan..
Poropoliisi: Jäämme odottamaan. Blogistanissa on kokoisesi aukko.
tässä pieni jälkikaiku viellä ystävästämme köyrystä:
Ana maria guatirez soraisen kommentti blogissaan:
Sanotaakoon, että itse en edes tiedä mihin puolueeseen Höglund kuuluu. Arvelen, että hän on oikeistolainen, joka on vain eri mieltä joistakin asioista Halla-ahon kanssa..
Tervehdys, Ano. Niin tämä Ana-Mariahan on tietysti oma lukunsa. Mites se meni, "Suomessa on kymmeniä tuhansia järviä. Miksei energiaa voi tehdä järvivoimalla?"
Lähetä kommentti