Meikäläinenhän on silloin tällöin harrastanut tuota kulturointia. Lukijahan varmaan tietää termin (jos ei, voi katsoa vaikka tuosta), eli siinä puhutaan ympyrä neliöksi. Erityisen käyttökelpoista kulturointi on taiteessa, varsinkin siinä vaiheessa kun haetaan erilaisia apurahoja. Eihän toisaalta ole mitään estettä käyttää sitä muuallakin.
Meinaan, nythän on tuoreeltaan tarvetta raskaan sarjan kulturoinnille. Kas kun Ylioppilaslehden kaksi naistoimittajaa kirjoittivat jutun, jossa he tieten tahtoen paskoivat housuunsa bussissa. Hotellin respassa sinänsä epäillään hyvin vahvasti, että varsinainen kakkaepisodi on tapahtunut vain mielikuvituksessa, sillä pystyyhän sen huomiohuoraamisen toki tehdä vähemmälläkin kalsaripyykillä. Toisaalta typsyjen asiaan liittyvä mielikuvitus on varsin vilkas ja luova.
Yhtä kaikki, nyt on edessä ongelma, eikä ihan pieni olekaan. Kun kirjoitus on saanut huomattavan määrän negatiivista palautetta, jonka voi kiteyttää tyyliin ”olipahan harvinaisen paska idea”. Ja tämä saa mediakentässä aikaan ankaraa päänraapimista. Meinaten, kun onhan kyseessä kaksi nuorta ja tiedostavaa naistoimittajaa. Ja median yksi perustotuuksistahan on, että jos kyseessä on nuori ja tiedostava naistoimittaja, niin hän ei ole väärässä, eikä hän kertakaikkiaan tee mitään typerää.
Eli odotettavissa on varmaankin jonkunlaista avautumista toimittajakollegojen puolelta. Jossa tekoa kehutaan ja arvostelijoita syyllistetään. Mutta avautumisissa on se ikävä ongelma, että tuo koko systeemihän oli oikeasti ihan harvinaisen paskaa settiä. Apuun tulee kulturointi. Hotellin respasta käsinhän on harrastettu aika ajoin koko lailla ilkeää gettuilua mediaa kohtaan, joten onhan se reilua välillä vähän avittaakin. Tuossapa valmiina kulturoitu avautuminen, niin ei tartte itte miettiä. Olkaa hyvä, silvuplee:
*
NAINEN: VAPAUTA KEHOSI PÖKÄLE KERRALLAAN!
Ajatusten uudisraivaajan osa on aina vaikea. Erityisen vaikea se on sovinistisen ja väkivaltaisen machokulttuurin läpeensä kyllästämässä Suomessa. Mikäli joku, varsinkin nainen, suorittaa rajoja rikkovia ajatuksellisia tai kulttuurillisia tekoja, hän saa niskaansa valtavan ryöpyn valkohehkuista vihaa, jonka ainoana perusteena on se, ettei vihaajan älykkyys riitä ymmärtämään sitä, mitä hän juuri näki, kuuli tai luki. Jos et ymmärrä sitä, tuhoa se. Tällä tavalla suomalainen mies on edennyt tähänkin asti, eikä hän halua luopua tästä etuoikeudestaan.
Tämä järkyttävä ilmiö on nähty monesti ennenkin, ja nyt se jälleen kertaalleen osoitti irvokkuutensa. Ylioppilaslehden kaksi avarakatseista ja rohkeaa naistoimittajaa pisti itsensä täysillä peliin, paskoi housuunsa bussissa ja kirjoitti siitä lehteen tarkan ja kuvailevan raportin. Ja tätä seurannut kommentointiviha osoitti todeksi sen, mitä nämä rohkeat toimittajat aivan selvästi halusivat todistaa. Naisella ei ole oikeutta omaan ruumiiseensa. Ei edes sen sisällä olevaan paskaan. Naisen tulee olla miehelle parfyymintuoksuinen enkeli, naisen tulee olla olemassa vain miehen miellyttämistä varten. Nainen ei saa julkisesti rikkoa miehen ylläpitämää barbiemielikuvaa.
On selvää, että se, mikä on täysin väärin mielletty haisevaksi hyökkäykseksi, onkin sorretun sukupuolen epätoivoinen puolustus. On aivan naisen oma päätös, mitä hän keholleen tekee ja missä hän sen tekee. On myös naisen oma päätös, missä hän sen tekee. Vaikka linja-autossa. Vaikka housuihinsa. Yksin tai joukolla. Nainen, satutko muistamaan olleesi paikalla silloin, kun näitä niin sanottuja hyvä tapoja on määritelty? Aivan. Satutko ehkä veikkaamaan, että ketkä nämä niin sanotut hyvät tavat ovat määritelleet? Aivan.
Kautta historian on nimenomaan miehille varattu etuoikeus brutaaliin ja vastenmieliseen pieru- ja röyhtäilyhuumoriin. Ja miehet ovat aina pitäneet itsestään selvänä, että heidän öykkärimäisyytensä huvittaa myös naisia. Nyt, tällä kertaa, naiset panivatkin paremmaksi. Jonkun lievän tuhnuttelun ja päräyttelyn sijasta kaksi naista paskoi oikein kunnolla housuihinsa. Oliko seurauksena röhönaurua? Oliko seurauksena yläviitosia? Tuliko näistä naisista hyviä jätkiä? Ei. Naisen osa on olla alempana, heikompana, kaikessa huonompana.
Vuonna 1987 niin kutsuttu Jumalan Teatteri heitti paskaa yleisön päälle. Nämä Jumalan Teatterin jäsenet ovat siitä huolimatta saavuttaneet merkittävät urat kulttuurin alalla. Koska he ovat miehiä. Nyt on lopultakin aika hylätä vanhat ja luutuneet käsitteet. Myös näille kahdelle rohkealle, rajoja rikkovalle ja ajatuksia uudisraivaavalle naistoimittajalle on taattava pitkä ja menestyksekäs ura. Ei paskasta huolimatta. Vaan paskan ansiosta. Älkää tuomitko paskaa. Keskustelkaa paskasta. Ja poistakaa samalla paska mielestänne ja ajatuksistanne.
Sillä tämä ei ole jumalasta. Eikä tämä ole teatteria.
Tämä on perseestä. Ja tämä on totta.
Suomessa.
Vuonna 2013.
*
No niin, eiköhän se tuolla suttaannu. Kyllä sillä ainakin alkuun pääsee. Ei muuta kuin juttu lehden nettisivulle ja nimi isolla perään. Tietysti jos haluaa oikein hifistellä, niin voihan siihen ympätä jotain kehitysmaissa lapsia tappavasta ripulista, vesipulasta ja huonosta hygieniasta. Ja sit vois muistuttaa asiaan liittyen, että ylipuhtaaksi pestyjen pyllyjemme sisällä muhiva jööti toimii jatkuvana muistuttajana siitä, että eipä oo tullu taas aikoihin laitettua rahaa Unicefille. Tiedä häntä, vaikka tosta sais aikaiseksi vielä jotain protestia muukalaisvihamielisyyttä vastaan? Vaan toimikaa nopeasti. Onhan tässä sentään pelastettavana suomalaisen lehdistön uskottavuus suomalaisen lehdistön silmissä.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
44 kommenttia:
Nää kaks ämmää vaan suorittivat tutkivaa journalismia:
"Kuinka kaksi paskaa erkanee toisistaan"
Itseasiassa mä olen aina ollut sitä mieltä että Ylioppilaslehden sisältö
on täyttä paskaa, ja nythän se vaan tuli todistettua.
Tai sitten me ei ymmärretä mitään "kulttuurin" päälle.
Tervehdys, Becker, ja kiitos kommentistasi. Minä ajattelin, että se olisi joku nainen, joka heittäisi kirjoittamani kaltaista juttua, vaan joku heppu ehti ensin. Jopa ennen kuin ehdin oman juttuni julkaista. Eli tämmönen kuin Lempääläinen vihreä Ville Hämäläinen:
”Pahiten kakasta loukkaantuivat vanhat vihaiset miehet, sillä kaksi nuorta naista uhkasi heidän laatimaansa arvojärjestystä. He ovat leimanneet myös ala-arvoisista aiheista kirjoittavat journalistit samalle tasolle aiheidensa kanssa.
Ilta-Sanomat otsikoi uutisensa ”Naistoimittajat kakkasivat tahallaan housuun bussissa”. Lehden mukaan siis kohauttavaa on juuri se, että naiset ulostivat julkisesti. Onko ulostaminen siis ymmärrettävä maskuliiniseksi toiminnaksi? Vai pitäisikö naisten salata tällainen ruumiillinen piirre siveässä yhteiskuntajärjestyksessä?”
Koko juttu tuossa:
http://hamalainenville.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131958-mita-kakkakohun-jalkipyykki-paljastaa-journalismista
Eihän tästä olla edes loukkaantuneita. Tää on vaan niin kertakaikkisen köyhää. Vaan ehtihän jo ystävämme Saska Saarikoskikin tulla mukaan kommentoimaan:
”Saarikoski näkee Ylioppilaslehden reportaasin olevan jatkumo sille porvariston ärsyttämisen perinteelle ja tempauksille, joita on harrastettu jo todella kauan.”
Minä kun olen sen duunarivasemmiston kanssa ollut vissiin tekemisissä mukulasta asti hiukka enemmän kuin S. Saarikoski, niin voisin todeta housuunpaskomisepisodista, että silloin aikanaan niin porvarit kuin duunarit olisivat nimittäneet näitä yhteisesti paskahousuiksi ja sen jälkeen unohtaneet koko kaksikon ja jatkaneet keskinäistä vääntöä.
Hesarin uutispäällikkö Jussi Pullinen ohitti Yrjön helposti. Hän kun on ihan tosissaan:
"Kakkajutun kaltaisilla performansseilla pyritään paljastamaan media-instituutioiden toimintalogiikkaa ja sitä ohjaavia arvoja. Voi kysyä esimerkiksi, miksi Ylioppilaslehden ulostavien toimittajien naiseudesta tehtiin IS:n otsikossa erikseen mainittava seikka. Gonzojournalismi on tyypillisesti ollut machomiesten laji, ja esimerkiksi Duudsonien tekemänä bussitempausta olisi luultavasti käsitelty toisin.
Vihreän langan toimittaja Sammeli Heikkinen tiivistää osuvasti jutulla olevan "samanlaista vaikeasti määriteltävää arvoa kuin mustalla Mannerheimilla".
Noo, omana vaatimattomana arvionani esittäisin, että koko tuo housuunpaskantamisperformanssi lienee tapahtunut todellisuudessa vain noiden toimittajalarppaajien mielikuvituksessa, ja koko artikkeli on siten vain jokseenkin puhdasta trollausta. Typerää ja ala-arvoista tietysti siltikin. Ja semminkin jos juttu onkin tosi, niin mikäli aikuisikäinen laskee alleen ilman, että kyseiseen inkontingenssiin on syynä joku selkeästi diagnosoitavissa oleva sairaus, niin vammaisenahan sellaista on jo lupa pitää.
Minulle kannetaan Ylioppilaslehti kotiin, ja tämä episodi sai minut kerrankin lukemaan sitä, että siitä pisteet tytöille. Sitä, ovatko ne plus- vai miinuspisteitä, en kommentoi.
Onhan tuossa totuuden siemen, että nuorten naisten housuun paskominen järkyttää enemmän kuin sama tempaus miesten tekemänä. Tosin tämä johtuu vain siitä, että naisilla yleensä on enemmän tyyliä ja tilannetajua, ja siksi harvemmin lipsahtavat tällaiseen perseilyyn. Jos feministi sattuu istumaan linja-autossa housuunpaskantajan vieressä, en usko tekijän naiseuden vaikuttavan hänen reaktioonsa, ja ainakaan tuskin kuuluu tuollaisia ylistysvirsiä.
En myöskään muista nähneeni sitä gallupia, jossa todetaan juuri vanhojen miesten olleen kaikkein vihaisimpia ja tekijöiden naiseuden olleen se keskeinen ongelma. Vaan nythän olisi Ville Hämäläisellä (ja miksei Saska Saarikoskellakin) loistava tilaisuus todistaa hypoteesinsa. Ei muuta kuin linja-autoon paskomaan, raportti Hesariin, ja sitten katsomaan, kiinnostiko ketään.
Sandscorpion said...
"Ei muuta kuin linja-autoon paskomaan, raportti Hesariin, ja sitten katsomaan, kiinnostiko ketään."
Elä nyt hyvä hietaskorppis moista mene ehdottelemaan. Ottavat vaarit vielä neuvosta toisen, ja suomalaisen journalismin taso saattaisi alkaa pikkuhiljaa nousta, sulkijalihas kerrallaan, kuin pato olisi aukaistu.
Sitä shokkia ei tämä kansa välttämättä kestäisi.
En toki voi kuin omasta puolestani puhua mutta aivan samanlaisen leiman olisin itse läntännyt huolimatta siitä minkä malliset vehkeet sieltä tekijän housuista paljastuvat. Oli teko sitten oikeasti tapahtunut, tai julkisesti fantasioitu.
Toki oletusarvona pidän, että miehissä on enemmän idiootteja, eli jos asiasta olisi veikata pitänyt, olisin asettanut panokseni sille värille ihan todennäköisiin ennakko-odotuksiin vedoten.
Liekö sama miesten suorittamana olisi saanut pienemmän paskamyrskyn aikaiseksi? Ehkä mediassa olisi ollut pari puolustuspuhetta vähemmän, tai ehkei olisikaan.
- sulkijalihaspuhe
Tervehdys Närpes Vargille, Anolle, Sandscorpionille ja Lihapuheelle & kiitos kommenteistanne.
Tääkin touhu menee jotenkin tutun kaavan mukaan, eli:
- Valveutuneen kansanosan edustaja sanoo tai tekee jotakin höhlää, esim. kaksi muijaa paskoo tieten tahtoen bussissa housuunsa tai ainakin väittää tehneensä niin ja kirjoittaa asiasta ihan reportaasin.
- Konservatiivisempi kansanosa toteaa porukalla että olipa höhlä tempaus.
- Valveutunut kansanosa havahtuu ja aloittaa armottoman selitteläätiön, koska:
a) Oletusasetuksen mukaan konservatiivisempi kansanosa ei kertakaikkiaan voi olla oikeassa, varsinkaan jos se arvostelee valveutunutta kansanosaa.
b) Tilanne antaa valveutuneelle kansanosalle mahdollisuuden korostaa omaa valveutuneisuuttaan erityisesti muitten valveutuneitten silmissä.
- Joten tapahtuneelle asialle alkaa löytyä huomattava määrä Syvempiä Merkityksiä, joita konservatiivisempi kansanosa ei vaan tyhmyyttään tajua.
Ja se itse asia on edelleenkin vain se, että kaksi muijaa tieten tahtoen paskoi bussissa housuunsa, tai ainakin väitti tehneensä niin. Mutta kun ottaa huomioon valveutuneet olosuhteet, niin kyseessä lienee vuoden 2013 Journalistinen Teko.
Suomalainen objektiivinen journalismi on saavuttanut erään virstanpylväänsä. Viettäkäämme hiljainen hetki asian johdosta. (Tosin ”objektiivinen journalismi” tarkoittaa tässä yhteydessä jotakuinkin samaa kuin yhdistelmä ”Matti Nykänen” ja ”taide”.)
Suomalainen objektiivinen journalismi on saavuttanut erään virstanpylväänsä. Viettäkäämme hiljainen hetki asian johdosta. (Tosin ”objektiivinen journalismi” tarkoittaa tässä yhteydessä jotakuinkin samaa kuin yhdistelmä ”Matti Nykänen” ja ”taide”.)
En tiedä mitä "inkontingenssi" on mutta inkontinenssi on tahatonta virtsan karkailua, josta parikymmentä prosenttia naisista kärsii. En tarkoita olla besserwisser, kyseessähän saattoi olla kirjoitusvirhe. Mutta ei kai noita naisia sentään vammaisiksi katsota? Syitä kun naisten inkontinenssiin on monia, mm. raskaus, vaihdevuodet ja hormonituotannon väheneminen, iästä johtuva lantionphjan lihasten rappeutuminen, jne. Ja kyllä sitä miehillä esiintyy myös, syynä yleisimmin prostatan liikakasvu, joka taas liittyy ikään.
Että tällaista asiaa saatiin housuunpaskantamisesta, totta tai ei.
Tervehdys Poropoliisille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.
Poropoliisi: Ei tässä nyt sentään absoluuttista nollapistettä vielä olla saavutettu. Yle vois pistää paremmaksi. Jos ne menis Keniaan tekemään Mustan Marskin kakkososan ja koko kuvausporukka paskois housuihinsa Nairobissa. Mahdollisimman julkisella paikalla tietysti. Asiasta tulis varmasti paljon syvällistä valveutunutta analyysiä, jonka mukaan vellit housussa tuulettaa (tai no, tuhnuttaa) suomalaista historiakäsitystä taas kerran.
Castor: Ainakin toimittajien väittämän mukaan ei kyse ollut karkailusta tai ilmiöstä ”pieru tuli varren kanssa”, vaan performanssi vaati perslihaksilta kovaa työtä.
Pannaanpas vielä päivittäen se mainio uskontolista:
Taoism: Shit happens
Hare krishna: Shit happens Rama Rama Ding Ding
Hinduism: This shit has happened before
Islam: When shit happens, make a riot and burn something
Buddhism: When shit happens, is it really shit?
Confucianism: Confucius say, "Shit happens"
Protestantism: Shit won't happen if I work really hard
Catholicism: If shit happens, you deserved it
Jehovah's Witnesses: Knock, knock, "Shit happens"
Unitarian: What is this shit?
Mormon: Shit happens again & again & again
Judaism: Why does this shit always happen to us?
Atheism: There is no shit!
Rastafarianism: Let's smoke this shit
Finnish pressism: Let´s shit to our pants
Ykä, viittasin Nimettömän aikaisempaan kommenttiin jossa lienee ollut painovirhe.
Oman kertomuksensa mukaan nämä uraauurtavat lehtinaiset tosiaan joutuivat ponnistelemaan kaikkensa saadakseen "jotakin aikaan".
Yep, Castor. Antanemme molemmat kunnian sankaritoimittajien suorittamalle raskaalle ruumiilliselle työlle.
Castor: Juu, krijotsvihrehän se tuohon lipsahti, piti tosiaan olla "inkontinenssi", but shit happens... ;) Mutta itse asia lie tullut ymmärretyksi. Ja kuten totesinkin, mikäli virtsan/ulosteen karkailulle on olemassa jokin elimellinen tms. ymmärrettävä syy, niin en toki luokittele jo muutenkin epämiellyttävästä vaivasta kärsivää vammaiseksi tms. Tosin sellaisista vaivoista ei nyt tässä asiassa ollut edes kysekään.
Vaan summa summarum: Koko jutun tarkoituksenahan on juurikin ollut trollaaminen, jolla saadaan konservatiivisemmin suhtautuvat paheksumaan asiaa ja "tiedostavat" puolestaan briljeeraamaan suurenmoisella ymmärtämyksellään kyseistä infantiilia performanssia kohtaan. Itselläni tuo ei varsin mitään elämää suurempia tunteita herättänyt puoleen tai toiseen, korkeintaan tyyliin "lapsi on terve kun se leikkii", vaikka nuo pissakakkaleikit nyt eivät niin suuremmin suosiossani olekaan. Huomiota haettiin ja sitä myös on saatu. Ja kertana kiellon päälle, tuossapa vielä pahasetä Laasasen analyysi tapahtuneesta:
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132092-tulkintani-kakkakepposen-perimmaisesta-motiivista
Väkevää kulturointia Ykältä. Mieshän kirjoittaa kuin selitteläätiön maisteri konsanaan. Mitä ylioppilaslehteen tulee, niin siellä kai on kirjoitettu typeryyksiä ennenkin. Jos paskomistarina olikin pohjakosketus niin eiköhän se tulla alittamaan vielä moneen kertaan. Sitä minä vaan mietin että voiko valveutuneiston edustaja kirjoittaakaan niin typerästi, etteikö jostain ilmaantuisi joku saatanan Hämäläinen tulkitsemaan pökäleen takana piilevää postmodernia allegoriaa.
Pahkasiassa oli sarjakuva nimeltä Miihkali ja Potta.
Joku ystävällinen sielu on ladannut sen Youtubeen.
Miihkali ja potta
En ole varmaan ainoa, joka jo kärsimättömästi odottaa, milloin Yliopiston tyttöjen kakkacase liitetään persuihin. Jotenkin sen bussissa paskantamisen täytyy liittyä Suomen sisuun, Hommafoorumiin ja Halla-Ahoon, täytyy! Eihän maailmassa muuten ole oikeudenmukaisuutta.
Valistunut arvaus siis sallittaneen: Bussipaskan houkutteli esiin puolueen lyhenteenä käytetty ilmaisu ”pers.” Ei tarvita suurta mielikuvitusta antamaan tuolle lyhennelmälle veikeät anuksenkasvot. Ja missä anus, siellä paska!” Näin yksinkertaista se on.
En ihmettelisi, vaikka paskantajat kohta avautuisivat ja kertoivat tekonsa olleen vastalause persujen kaikkea hyvää vastustavalle politiikalle. Bussissa siis levitettiin paskaa persu-ilmiön kasvoille. Oikein niille!
Mutta asiaan. Edesmennyt yksittäistaistelija ja ajattelija, persuedustaja Tony Halme ennusti tämän kaiken jo vuosia sitten. kas näin hän sanoi:
"Mitä hyötyä meille yleensä on koko Kiasmasta? Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta."
Joka ei usko, tarkastakoon täältä: http://fi.wikiquote.org/wiki/Tony_Halme
Yo-lehden maissipaskat ovat saaneet aivan oikeaa ylistystä, uskokaa tai älkää. Ja vielä miehiltä! Sen nyt ymmärtää, että naisasialiitto Unionissa ollaan kolmatta päivää alushousut ruskeina kuohuviinipöllyssä heidän edustajiensa saaman huomion takia, mutta että miehet…
Hesarin uutispäällikkö Jussi Pullinen kirjoittaa: ”Kakkajutun kaltaisilla performansseilla pyritään paljastamaan media-instituutioiden toimintalogiikkaa ja sitä ohjaavia arvoja. Voi kysyä esimerkiksi, miksi Ylioppilaslehden ulostavien toimittajien naiseudesta tehtiin IS:n otsikossa erikseen mainittava seikka. Gonzojournalismi on tyypillisesti ollut machomiesten laji, ja esimerkiksi Duudsonien tekemänä bussitempausta olisi luultavasti käsitelty toisin.”
Joku Ville Hämäläinen osoitteessa http://hamalainenville.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131958-mita-kakkakohun-jalkipyykki-paljastaa-journalismista
kirjoittaa: Kaarenojan ja Rämön kirjoitus oli hyvin affektiivinen ja ruumiillinen lukukokemus. Kirjoitus oli verbaalisesti taitava. Ajatuksessa housuun kakkaamisessa tiivistyy jotain postmodernin ihmisen valinnanvapaudesta. Pahiten kakasta loukkaantuivat vanhat vihaiset miehet, sillä kaksi nuorta naista uhkasi heidän laatimaansa arvojärjestystä.
No niin. Vanhoista vihaisista miehistä ei ole pitkä matka persuihin. Kohta joku vasemmistoministeri vaatii persuja puolueena pyytämään anteeksi Yo-tytöiltä sitä, että he ovat laatineet naisia sortavan arvojärjestyksen.
ps. Yrjöä eivät nämäkään herrat sentään voitas!
"En myöskään muista nähneeni sitä gallupia, jossa todetaan juuri vanhojen miesten olleen kaikkein vihaisimpia ja tekijöiden naiseuden olleen se keskeinen ongelma. "
Tämä on minustakin omituista ja koko tämän "uutisen" käsittelyn ydin. Luulen kuuluvani ao. ryhmään, ainakin tuollaisten hieman yli parikymppisten pissisten mielestä. En ole asiasta vihainen, enkä ole kuullut yhdeltäkään kaveriltani kollegaltani että hekään olisivat vihaisia. Se minkä olen huomannut ehjä eniten yhdistävät meidän mielipiteitämme tästä jutusta on sääli ja myötähäpeä, ei vihaisuus.
Kaksi telaketjufemakkoa paskoi siis housuihinsa ja riensi kirjoittamaan siitä jutun lehteensä. Ja sitten samat pissikset ja heidän komppaajansa julistivat että "vanhat miehet TM" vihastuivat tästä performanssista.
Kukaan ei tosin vaivautunut ottamaan selvää että mitä ne "vanhat miehet TM" oikein asiasta ajattelivat.
Mutta kun ne "vanhat miehet TM" ovat näiden teleketjupissisfemakoiden mielestä heidän aatteensa vastustamisen päädemoneita, niin ei sillä oikeasti tässä postmodenissa ajattelussa niin ole väliäkään, että mitä ne vanhat miehet oikeasti asiasta ajattelevat....
Ei pitäisi kovin lainailla muita, mutta nyt on ihan pakko:
"Nyt keskustelussa loitsutaan ilmoille taikasanoja "poliittinen väkivalta", "Jyväskylän puukkohyökkäys", "epädemokratia", "halla-aholaisuus", "polittinen toimintavapaus", "uhkailut", "äärioikeisto", "liike", "myötäileminen", "selkeä irtisanoutuminen", jne, jne, mutta kaikki mikä keskustelua ylläpitää, on julkilausumatonta. Pelkoa, syyllistämistä, pahuuden projisointia. Mitä alhaisimpia motiiveja, siis. Mitä hienoimmissa käsitteellisissä kehyksissä, siis.
Tästä yhteiskunnallinen keskustelu tuskin pääsee enää alaspäin. Ollaan pohjalukemissa. Kansalaiskeskustelun käpertyminen merkityksettömiin yksityiskohtiin ei auta asettamaan oikeita kysymyksiä. Syitä ja seurauksia ei halutakaan nähdä ketjuina -- omat lähtökohdat otetaan itseoikeutettuina ja keskustelussa on kyse vain oman varmuuden sementoimisesta.
Eliitin kurinpalautuspolitiikka, jota nyt yhteiskunnan koko rintamalla toteutetaan -- kaupallisen lehdistön, YLE:n, poliittisen hallitus-Suomen ja oikeuslaitoksen toimesta -- lukitsee olemassaolevaa jakoa julkilaisuttuihin yhteisiin valheisiin ja pinnan alla muhivaan tyytymättömyyden ja pahan olon kasvuun. Kaikki tämä sataa loppujen lopuksi persujen laariin.
Koko tarina on täällä:
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132108-kansallisen-ajankohtaistoimituksen-rappiotila
Kun puukottajista puhuvat sekä paskantajat yhdistävät voimansa on luvassa kaikkien aikojen jytky.
Tervehdys Ano1:lle, Pyrrhokselle, Vasarahammerille, Närpes Vargille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
Ano1: Huomiohuoraamistahan tuo. Ja itse tapahtumaa enemmän minua ärsytti tämä joukolla tapahtuva syväluotaava ja analyyttinen fanittaminen. Toi Laasasen kirjoitus oli hyvä. Tosin olen vähän eri mieltä siitä perimmäisestä tarkoituksesta. Itse uskon, että tässä oli vaan kaksi toimittajapissistä, jotka keskenään hihitellen ajattelivat keksineensä hyvänkin idean. Mutta tuo Laasasen termi ”uusherrasmiehet” sattuu kyllä niin kohdalleen kuin olla voi.
Pyrrhos: Kulturointi on niin perin helppoa, kun nää postmodernia allegoriaa tulkitsevat pökäleenpunnitsijat ovat niin helposti ennustettavia. Ja kyllähän tämä alitetaan. Oma veikkaukseni: kun ammattiliittotoiminnassa on aika ajoin ollut näitä tukilakkoja, niin älymystön edustajat alkavat näitä kahta pissistä tukeakseen vääntää housuun tukikakkoja.
Vasara: Kiitos linkistä, muistan tuon paperiversiosta. Jutun ideahan on se, että tuo oli ja on niin monessa paikassa totta. Muutama vuosi myöhemminhän Miihkali tarttui jälleen pottaan, kun ”oli aika rohkeaan taiteelliseen ratkaisuun”.
Närpes Varg:
Viesti 1: Tony Halmehan ryssi asiansa aikanaan, mutta täytyy sanoa, että jätkä puhui myös huomattavan määrän järkeä. Noista valveutuneista kommenteista pisti eniten silmään toi ”Kaarenojan ja Rämön kirjoitus oli hyvin affektiivinen ja ruumiillinen lukukokemus”. Mitenkähän pitkään toi heppu on tota lausetta sottaillut ja hionut? Sitten kun se on saanut sen viimeisteltyä, niin siitä on varmasti tuntunut hirmu hyvältä.
Yrjön ja ”näitten herrojen” ero on siinä, että minä teen tämän kieli poskessa ja nää ”uusherrasmiehet” taas tosissaan.
Viesti 2: Kiitos linkistä, se oli hyvä kirjoitus. Tuohon lauseeseen:
”omat lähtökohdat otetaan itseoikeutettuina ja keskustelussa on kyse vain oman varmuuden sementoimisesta.”
Kiteytyy mielestäni lehdistön nykytilanne.
Ano2: Yep. Nämä ns. telaketjupissisfemakothan päättelevät omassa päässään, mitä Vanhat Miehet™ ajattelevat, ja kertovat päätelmänsä maailmalle mitattuna totuutena. Nyt voi kyllä piruuttaan sanoa, että Vanhoja Miehiä™ tulee päivä päivältä vaan lisää. Nuoret Kollit™ vanhenevat ja heistä tulee Vanhoja Miehiä™. Ja sille ei feministi voi mitään. Vaikka kuinka vituttais.
Tuli tästä vanhan miehen vihaisuusoletuksesta yhtäkkiä mieleen taannoinen Mannerheim-elokuva. Muistammehan, kuinka tekeleen tuottaja (vai oliko se ohjaaja) itki iltapäivälehdissä Hommaforumilla esitettyjä tappouhkauksia, vaikka Hommalla oikeasti esitetyt kommentit rajoittuivat lähinnä eriasteisiin facepalmeihin. Tappouhkausten saaminen rasisteilta siis oli yksi elokuvan tavoitteista, eikä niiden tosiasiallisen puuttumisen voinut antaa häiritä projektia.
Tässä on nyt ihan samanlainen tilanne. Tempaus tuotiin suuren yleisön tietoon nimenomaan Vanhojen Miesten ärsyttämiseksi, eikä heillä itsellään ole sananvaltaa siinä, ärsyyntyvätkö vai eivät.
On nimittäin näköjään niin, että Hyvien Ihmisten on kertakaikkiaan päästävä tiedostamaan ja järkyttymään valkoisen heteromiehen junttiudesta tasaisin väliajoin; vihervasemmistolaisen agendan ajaminen suorastaan vaatii sitä, koska itseinhokampanjoita ei saa päästää hetkeksikään laantumaan. Siispä jos VHM (eli tilanteesta riippuen vanhat miehet, rasistit, perussuomalaiset jne.) ei ymmärrä itse antaa tiedostavaistolle aiheita/tekosyitä järkyttymiseen riittävän usein, on sen kehitettävä niitä hänen puolestaan.
En tosin usko tyttösten itse ajatelleen asiaa näin pitkälle. Kunhan ajattelivat keksineensä hyvän källin, ja korkeamman thetan-lukeman omaavat kollegat jalostivat idean valtakunnallisen tason ihmisoikeustaisteluksi.
Tervehdys Sandscorpionille ja kiitos kommentistasi. Tuohon ei ole kyllä paljoa lisättävää. Menneet muutamat vuodet osoittavat, että noinhan se tuppaa mennä.
Tyttöjen kakkatempauksesta on kulunut jo sen verran aikaa, että jälkikäteen voi arvella kyseessä olleen pakonomainen tekoradikalismi. Ylkkäri täytti muistaakseni vuosia ja piti tehdä jotakin, kun aiemminkin on tehty.
Huomattavasti kakkakepposta hauskempia ovat olleet valtamedian paremman väen kolumnistien reaktiot, joita tässäkin ketjussa on esitelty. On niin pakko ymmärtää ja kehua kakkaa kullaksi, vaikka se on vain kakkaa.
Tervehdys Vasarahammerille. Totta puhut. Ja huvittavinta on, että nää tiedostavimmat lausunnot ovat kyllä nähdäkseni tulleet nimenomaan miessukupuolen edustajilta. Naiset ovat vissiin ottaneet asian rauhallisemmin. Ehkä ne eivät ole niinkään ihastuneita kanssasisartensa radikaaliin kuningasajatukseen.
Kun Isäntä Perskeles tuossa taannoin kirjoitteli hienoa fiktiota, niin sen henkinen alku on jo näkyvissä ihan tänä päivänä.
Mielenkiintoista kommentointia tässä uutisessa. Siitä se alkaa, todellinen vastarinta viherkukkahattujen muitakin höyrötyksiä vastaan. Lienee vasta ensimmäisiä henkäyksiä tämä...
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/02/1704504/salametsastajilla-paljon-tukijoita---petopolitiikkaan-turhauduttu
Saska Saarikoski taitaa tietämättään tehdä oikean havainnon. Tuo paskannustemppu kuuluu idealtaan samaan vanhaan taistolaisten ja muiden kulttuurivasemmistolaisten harrastamaan ärsytä porvaria-ohjekirjaan. Porvarin ärsyttäminen taitaa olla tuontitavaraa.
http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%89pater_la_bourgeoisie
Luulen että tuo paskannuskohu oli tarkoituksella aikaansaatu. Mitä tiedostvat piirit olisivat reagoineet jos olisi ollut täysi radiohiljaisuus? Nuivien olisi kannattanut ehkä tehdä taktinen temppu ja määrätä itselleen radiohiljaisuus ja olankohautus.
Tällöin ainoat äänessäolijat olisivat olleet tiedostavaisto. Tiedostavaisto luulee puolustavansa performanssiaan luulemaansa porvareiden esittämää paheksuntaa ja närkästystä vastaan. Porvarin hyökkäys, närkästys ja paheksunta on kuitenkin tiedostavan henkilön päässä oleva näkö-ja kuuloharha.
Tai mahtaisko tiedostavaistoa ottaa päähän se jos se huomaisikin että ketään ei kiinnosta koko episodi pähkän vertaa? Ja jos tiedostavaisto huomaisikin että se on keskenään samanmielisten kanssa mölynyt ja huomaisikin nolanneensa itsensä muiden silmissä ja mielissä? No ehkä tiedostavaisto on niin typerää että se ei edes osaa tuntea nolostumista tai sitä jos on tunaroinut. Tulee vaan jokin oikosulku kun ei osaa selittää itselleen miten tässä näin kävi.
Entä jos reaktio ei olisi ollut paheksunta eikä radiohiljaisuus vaan röhönaurut maassa kieriskellen? Siis nauru joka olisi kohdistunut noihin kahteen teini-ikäisen tasolle jääneeseen muijaan? "Höhöhöö! Ei perkele miten joku voi olla noin huono pidättelemään, kai se nyt jossain huoltsikalla pysähtyy reitin varrella ja kävis siellä sit paskalla häähhähää". "Kiähkiäh eikö linkkurissa ollut vessaa äähhähhää! "Kuski varmaan ajoi ne haulikolla uhaten ulos heti ku huomas paskanhajun ilmassa hööhhöhhöö!
Paskannusempulla oli aikaansaatu järjestyssääntöjen rikkominen, yleisen viihtyvyyden härintä sekä omaisuuden vahingoittaminen, joten arvostelun kohteeksi voi ottaa järjestyssääntöjen rikkomisen ja yleisen viihtyvyyden häirinnän sekä omaisuuden vahingoittamisen.
Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
Ano:
Ihmettelen sinänsä sitä viranomaistoiminnan määrää nimenomaan tässä susiasiassa. Kun eihän se mikään salaisuus ole, että laitonta hirvijahtia on iät ja ajat tehty ihan organisoidusti. Ei siitä kumminkaan tommoista meteliä ole noussut. Mitä taas itse susiin tulee, niin ei niitä asiasta tehden tarvitse kaikkia lahdata, mutta ei niitä tarvitse kyllä totuttaa ihmisiinkään.
Huoli siitä, että onko susia Suomessa vaiko ei ole ei oikeastaan ole susien huoli, vaan ihmisten huoli. Ei susi tajua valtioista mitään. Tämän meidän harmaasuden ikioma valtakunta itäisellä pallonpuoliskolla ulottuu Itä-Suomesta Kamtsatkan niemimaalle ja se lasketaan elinvoimaiseksi lajiksi. Ei sutta kiinnosta se, onko se suomalainen, venäläinen tai kiinalainen susi.
Mutta noissa laittomissa susijahdeissa kyllä omalta osaltaan heijastuu se, että arvostus virkakoneistoa kohtaan laskee. Ja sitä myötä tietysti kuuliaisuuskin. Omalta osaltani (enkä ole ainoa) olen aikaa sitten päättänyt, että jos valtiovalta aikoo viedä metsästäjiltä aseet, niin omiani en luovuta. Ollaan sitten rikollisia.
Vieras:
Tuo ensimmäinen negatiivinen reaktio kakkakepposeenhan ei tullut varsinaisesti mitenkään erityisen nuivilta ihmisiltä, vaan lähinnä kommenttipalstoilla todettiin, että olipa tyhmä tempaus. Ei siihen olisi esmes Homman radiohiljaisuus juuri vaikuttanut. Ja sehän riittikin. Tiedostavat ihmiset pääsivät tiedostamaan.
Itse uskon, että tuo koko tempaus on ollut kahden höhlän huonosti harkittu päähänpisto, ja varmaan siinä oli mukana jotain Vasaran ylempänä mainitsemaa pakonomaista tekoradikalismia. Nythän näyttää siltä, että kohu alkaa laimentua. Ehkä tietyt tiedostavat tahot hoksasivat, että enemmällä paskomisen postmodernilla analysoinnilla ynnä muilla pitkillä sanoilla saa loppulaskussa itselleen vain höhlän maineen. Eikä tätä episodia tietysti muutenkaan kannata viikkokausia jaanata. Olipahan hyvä esimerkki siitä, että omaa egoaan kohottaakseen tietyt ns. valveutuneet tahot ihan oikeasti ovat valmiita etsimään housuun paskomisestakin syvempiä yhteiskunnallisia merkityksiä.
Hieman menen sivuraiteelle mutta IDA sanoi että YLE:n lähettämä Kuninkaittemme jäljillä on kiinnostava sarja. Jaksot näkyvät täällä:
http://yle.fi/ohjelmat/1853466
Taitaa olla parempi sarja kuin se missä väitettiin että Suomi on ruotsalainen. Tuo on kerännyt protestoivia kommentteja jotka YLE:n moderaatio on nähtävästi päästänyt läpi.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/asia/suomi-ruotsalainen?page=6
Tervehdys, Vieras. IDAn vinkkejä tietysti kannattaa aina kuunnella, mutta minä kun en tuota telkkaria katsele juuri ollenkaan. Nyt tietysti pitäis, kun siitä joutuu maksamaan katsoi tai ei.
Huomasitko että Iltalehden IL Historia lehden aiheena on Hitlerin valtaannousu? Aatun valtaannoususta on tänä vuonna 80 vuotta ja lehti liittyy siihen. Ihan vaan tutkimuksellisessa mielessä hankin sen.
Epäilen että tuossa läpyskässä yritetään suoraan tai epäsuoraan eri metodeilla luoda mielikuvaa joilla yritetään kompromettoida persut ja muut nuivat yhdistämällä heidät natseihin. Jos on tuollaisia juttuja niin hyppään yli koska pää räjähtää muuten. Mainittiin siellä ekassa jutussa että natsit saivat "jytkyn" 1930 vaaleissa. Tietysti piti olla heti kannessa juttuna se että "Natsismi uhkaa taas Eurooppaa-nämä puolueet eivät kaihda rasismia". Arvelen että islaminuskoisisten maahanmuuttajien uhasta ei sanota mitään. Mahtaako lehdestä löytyä mainintoja Hitlerin ja Amin al-Husseinin kaveroinnista?
Jos lehdestä löytyy edes yksi puhtaasti Aatuun, natsipuolueeseen ja heidä tekemisiinsä liittyvä juttu joissa ei löydy yrityksiä kompromettoida persut niin hyvä.
Tervehdys, Vieras. Joo, merkille on pantu. Ja tähän tietysti yhdistyy tämä tuore ristiretki sananvapauden puolesta. Jonka ristiretken ilmenemismuotona on mahdollisimman kattava sananvapauden rajoittaminen.
Täysin off-topicia, mutta kun en seuraa suomalaista mediaa jatkuvasti (muutenkin stressaa) niin näitä helmiä löytyy sitten aina silloin tällöin. Kiitos tuolle Mediaseurannalle tästäkin, eli 45 Minuuttia -ohjelmassa on ollut jotain yksinhuoltajaäideistä, ja nimenomaan muslimeista. Nyt sitten on loihettu lausumaan seuraavaa: "Annas Hajjar suosittelee Suomessa asuville muslimeille yksiavioisuutta. Suomen laissa ei ole pykäliä, jotka turvaavat vaimon oikeuksia esimerkiksi erotilanteessa uskonnollisesta liitosta, jota ei ole vahvistettu." Siis mitä helvettiä! Siis laissa ei ole suojaa moniavioisuudelle??? Minä kun olen ollut siinä uskossa, että Suomessa ei edes ole mahdollista mennä naimisiin jos aikaisempi avioliitto on voimassa! Eikä kai Suomessa ole edes "uskonnollisia" liittoja, vaan maallisessa laissa säädetään aviosuhteesta. Tätä puolta asiassa MTV 3 ei tuo julki, mutta tietysti tuon, että taas jäävät musulmaanit ilman suojaa...Ei saatana, lisää tätä, vihapuhetta ja paskanlevitystä! Lars Hedegaard Jensenistä ei puhuta mitään, mutta tällaiset saatanan mtvkolmoset ja ylioppilaslehdet suoltavat (pun intended!) ilmoille jos minkälaista tarinaa. Tanskalaiset poliitikot ovat yhtenäisinä puoluekannasta riippumatta asettuneet tukemaan sananvapautta, mikä ei tulisi kysymmykseenkään Suomessa tämän hirmuisen äärioikeiston uhan alla. Matti Vanhanen pyysi anteeksi ja Anders Fogh Rasmussen sanoi ettei tanskalaisilla ole mitään anteeksipyydettävää! Missähän nuo miehet ovat tänä päivänä? Ai niin, Rasmussen on NATOn pääsihteeri ja Vanhanen on joku päiväkotien liiton kahvinkeiton toiminnanjohtaja tai jotain yhtä helvetin tärkeää.
Tervehdys, Castor, ja kiitos kommentistasi. Sehän nyt ei ole suuri salaisuus, että esmes Somaliasta tulleet ”yksinhuoltajaäidit” eivät ole yksinhuoltajaäitejä. Vaan Valdehan hoitaa kaikille omat kämpät ja haaremin isännälle sitten vielä oman.
Varmaankin joku kansalaisoikeusaktivisti ottaa pian asian esille ja ehdottaa tiettyä positiivista kohtelua näissä erityistapauksissa sillä mitä me olemme määrittelemään muitten kulttuurien tapoja.
Vaan noin henkilökohtaisesti, yhden naisen miehenä ihmettelen tuota moniavioisuutta yleensäkin. Yhden naisen tyytyväisenä pitämisessä on jo niin pirunmoinen homma, että mielestäni vain masokisti hankkii niitä itselleen enemmän.
Jugoslavia oli alussa nimellä Sloveenien, kroaattien ja serbien valtio, ja sen jälkeen Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta 1918-1929, kunnes oli Jugoslavian kuningaskunta 1929-1944.
Tässä kävi mielessä että mitä jos Suomi olisi viralliselta nimeltään Suomalaisten, hämäläisten ja karjalaisten tasavalta (tai kuningaskunta riippuen valtiomuodosta)?
Tervehdys, Vieras. Edesmenneessä Jugoslaviassahan oli eri kansoja, eri kieliä, eri aakkosia ja eri kulttuureja, joten ei tolla mielestäni ole mitään yhtymäkohtaa Suomeen.
Tuo muistui siitä että Suomen kuninkaan viralliseksi titteliksi oltiin ehdotettu kuulemma "Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä"
Tuohon pitäisi lisätä sitten vielä Pinnanmaan suurherttua ja Huitsinnevadan herttua.
Tervehdys, Vieras. En ole tuohon ennen törmännytkään. Komea titteli kieltämättä.
Eikun Pinnanmaan Pääri.
Sointuu sopivammin, kun alkaa samalla kirijaimella. ;)
Olen hiukan hämmästynyt siitä, että eräs Hommafoorumin nimimerkki ei ole nähdäkseni vielä vastaansanomattomaan tapaansa lausunut kakkacaustista ääneen mielipidettään.
Eli tätäkään ei olisi tapahtunut ja housupyykiltä olisi vältytty, mikäli persut olisivat menneet hallitukseen.
Tervehdys Vittuuntuneelle Nettoveronmaksajalle ja Kokolihalle & kiitos kommenteistanne.
V.NV: Pinnanmaan Pääri kieltämättä saundaa aika hyvin.
Kokoliha: Nyt meni vähän ohi. Mikä nimimerkki olikaan kyseessä? Hommaforumilla kun niitä on paljon.
Ykä, tarkoitin nimim. "John" ia :)
Itse asiassa, PS voisi ottaa tapauksesta hyödyn irti. Vaikkapa Jussi, James ja Immosen Olli ja miksei Soinikin voisivat julkisesti irtisanoutua tapahtuneesta ja lisätä kokevansa irtisanoutumisen välttämättömäksi, koska tavalla tai toisella perusuja tästäkin kuitenkin syytetään.
Itseasiassa tuo kontekstointi kehitysmaiden ja naistenoikeuksien ym. suuntaan ei olisi ollut lainkaan yliampuva! Nimittäin joskus lukiessani jotakin YK:n saniteettitutkimusta (njoo, ei ehkä kiinnostavinta kirjallisuutta) minulle selvisi, että vessattomuus on kuin onkin sukupuoliongelma. Joissakin kylissä, työmailla, pakolaisleireillä tms., joissa ei ole wc:itä, naiset joutuvat pidättelemään koko päivän, mikä taas aiheuttaa monenlaisia ongelmia ja vaurioitakin kriittisille alueille. Miksi he pidättelevät eivätkä käy puskassa? No, siksi, että se olisi vaarallista, koska liikkuessaan joukon ulkopuolelle puskiin, on vaara tulla mm. raiskatuksi. Ja tämä on totta! (en kuitenkaan nyt jaksa googlia suurempia todisteita)
Mutta tämähän siis osoittaa, että tarpeiden tekeminen minne haluaa milloin haluaa nimenomaan on myös kehityspoliittis-gender-seksuaalinen kannanotto. YES!
Tervehdys Kokolihalle ja Riikalle & kiitos kommenteistanne.
Kokoliha: Okke. Nyt kun muistelen, niin siellä todellakin yksi heppu vieläkin jaanaa siitä hallitusratkaisusta. Vaikka vaaleista on kohta kaksi vuotta.
Riikka: Jaa, ongelmahan on vakava. Ratkaisuna varmaan äijien siellä päin pitäisi alkaa olla ihmisiksi. Toimittajan housuunpaskomistahan ei tuokaan huomio tietysti huomiohuoraamisesta miksikään muuta. Vaan olishan tosta kyllä voinut ns. tiedostavan hätäkakan kyllä vääntää.
Lähetä kommentti