KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXVII

1. Hyi meitä & hakusessa poliittinen poliisi

Meitä voiman Pimeällä Puolella olevia nettikirjoittajia on päivitelty viime aikoina aina vaan entistä enemmän, tosin edelleenkin vain yleisellä tasolla, jossain sumussa asustavana hahmottomana pahana, jota ei saa yhtäkään nimeltä mainita, ettei niitä vaan luettaisi. Meille hirviöille annetaan aina vaan uutta paholaisgloriaa ja nythän me ryökäleet ollaan siirrytty pahuuden akselilla jo ihan uudelle tasolle, sillä nythän me jo tuotetaan sotapropagandaa.

Näin ainakin toteaa Suomen valtion, joskaan ei välttämättä kansalaisten virallinen äänitorvi Yle, joka kaivoi tällaista lausuntoa antamaan tutkija Pentti Raittilan, jonka Yle löysi, hetkinen, anskumätarkastan… no enpä olis arvannukkaan… niin, Tampereen Yliopistosta. Ylen jutun mukaan heppu toteaa:

Tutkija Pentti Raittilan mielestä netin vihapuheella luodaan pahimmillaan maaperää tekoihin ulottuvalle väkivallalle. Tästä syystä sitä ei tule vähätellä.

…

Historiallisesti merkittävintä vihapuhetta on aina ollut sotapropaganda. Sillä on ollut oma tarkoituksensa, sillä ihminen ei muuten helpolla lähde tappamaan.

- Se on ollut hyvin systemaattista vihan lietsomista toista kansaa kohtaan. Sillä on luotu maaperää sille, että ihmiset saadaan tekemään väkivaltatekoja toisia kohtaan sodassa, Raittila sanoo.
Hänen mukaansa tämän päivän aggressiivista puhetta ja vihapuhetta pitäisi ajatella samankaltaisen logiikan mukaan.

- Myös sillä voidaan pahimmillaan luoda maaperää myös tekoihin ulottuvalle väkivallalle.

Asiahan on siinä mielessä nurinkurinen, että sotapropagandaa tekevät valtiot, kun ne sotivat tai meinaavat sotia. Eivät ne onnettomat, jotka valtio laittaa sotimaan. Tässä nimenomaisessa asiassa tulee muistaa, että Raittila jättää sanomatta sen, mikä jätetään muutenkin sanomatta, ja jonka aivan hyvin voisi sanoa, eli ”vihapuhetta ei luonnollisesti ole mm. maahanmuuton- ja rasismintutkijoihin kohdistettu perusteltu kritiikki”.

Mikäli Raittila olisi sanonut näin, ei mullakaan olisi hirveästi tarvetta mutista. Mutta nyt vihapuhe pysyy edelleenkin määrittelemättömänä, ainoastaan on selvää, että sen määrittelyoikeus on penttiraittiloilla, jotka haluavat hiljentää erimieliset äänet. Näin äkkiseltään tämä kuulostaa meikäläisen korvaan omia kansalaisia kohtaan kohdistetulta sotapropagandalta, jolla valmistellaan laajempia toimia. Ai höhlä vai? Minä? Varmaankin niin, mutta tulipahan ajateltua penttiraittiloitten logiikalla.

Raittila menee Ylen jutussa pitemmälle ja löytää toisenkin ongelman, joka on minunkin mielestäni kieltämättä ongelma, mutta ehkä hieman eri vinkkelistä kuin Raittilan mielestä. Ongelmana on Raittilan mielestä myös poliisi.

- Minusta nettisivujen ylläpitäjät ovat jo aika hyvin puuttuneet siihen, mutta luulen, että ainakin Ylen esimerkkien mukaan suomalaisella poliisilla olisi kyllä kehittämistä ammattitaidossa tässä asiassa ja asian vakavuuden ymmärtämisessä, Raittila sanoo.

Ongelmahan on siis siinä, että poliisi ei löydä sitä, mikä penttiraittiloitten mukaan väijyy joka kulmalla ja on ihan hetken päästä jo latailemassa lippaitaan. Koska kuulun yksinkertaisempaan väestönosaan, oletan, että poliisin työ ei kuitenkaan ole niin pitkälle poliittisesti tarkoitushakuista kuin vaikkapa Tampereen Yliopiston tutkijan. Näin ollen mieleen tulee ajatus, että poliisi saattaa olla oikeassa ja tutkija panee omiaan.

Joka tapauksessa tutkijan mielestä poliisin menettelytavoissa on korjattavaa tutkijan poliittisten näkemysten suuntaan. Ja tämä haisee poliittisen poliisin kaipuulta. Eihän siinä sinänsä mitään, koska suon sananvapauden myös penttiraittiloille, ja voin todeta heillä olevan oikeuden haluta Suomeen vaikka ikiomaa KGB:tä.

Se, mikä tekee asian taas kimurantimmaksi on Yle. Jos lukija katsoo tarkemmin tuota Ylen juttua, niin siinä ei käsitelty Raittilan poliittista mielipideavautumista pakinana, kolumnina, mielipidekirjoituksena, sarjakuvana tai jonkunlaisena taideperformanssina, vaan asia julkaistiin kohdassa Yle: kotimaan uutiset.

Ylen mielestä kyseessä ei siis ollut poliittinen mielipideavautuminen vaan uutinen. Ja se meikäläistä pikkusen hyytää.

2. Tyvestä latvaan on pitkä matka

Kun puhutaan julkishallinnosta, niin siellä tiedon siirtymistä suorittavalta taholta (jossa actually tehdään jotakin) ylemmälle virasto- ja tutkijatasolle (jossa puhutaan tekemisestä) voi verrata puun kasvamiseen. Se kestää vuosikymmeniä. Tosin julkishallinnollisessa puussa aika ajoin sahataan koko runko poikki ja lääditään tyveen round uppia, ettei häiritsevä realismi pääse haittaamaan ylempiä kerroksia.

Tästä tuli tuoreeltaan hyvä esimerkki. Meinaan, oikeusministeriössä on valmisteilla ihan järkevä ehdotus:

Joskus oikeudessa ei ole helppoa punnita sitä, pitäisikö rikokseen syyllistyneen saada ehdollinen tuomio vai joutua vankilaan.

Oikeusministeriön työryhmä esittää ratkaisuksi yhdistelmävankeutta. Se tarkoittaisi, että rajatapauksissa ehdolliseen tuomioon tulisi lyhyt vankeusjakso.

Ainut ongelma vaan on, että mikä hitto siinä niin kauan kesti? Niin lastensuojelun, poliisin kuin epäilemättä myös alempien oikeusasteitten taholta on annettu jo jokunen kymmenen vuotta viestiä, että varsinkin nuorisorikollisille perä perään jaettavilla ehdollisilla tuomioilla ei ole a) pelotevaikutusta eikä b) kasvatuksellista vaikutusta.

Olen kirjoittanut asiasta ennenkin, mutta muistutetaan, että uraansa aloittelevat nuorisorikolliset eivät ole pääosin mitään rakettitieteilijöitä. Sen lisäksi on ongelmana, että heillä on oikeudessa juttuja jonossa, juttujen käsittely venyy, ja kun asenne on evvk, ei heillä ole aina edes kunnon käsitystä, että mistähän jutusta / jutuista se ehdollinen taas räpsähti. Ainoa kouriintuntuva asia heille on se, että ei napsahtaneet hilut kinttuihin tälläkään kertaa, joten ei kun ulos ja harrastamaan.

Ja sitten kun uransa alussa oleva laillisuushaasteinen henkilö aikanaan päätyy käräjille juoksukaljan hausta, katteleekin tuomari sillä kertaa kaverin cv:tä ja toteaa, että nyt tuli pojalle piikki täyteen, vanhat kuprut mukaan laskettuna 3 v 2 kk baakkelsia, olkaa hyvä. Ja heppu ihmettelee, että zwiddu mitä fasismia, kun kaljakeissin pöllimisestä saa tämmöset tuomiot.

Tätä on hoettu alhaalta ylöspäin jo iät ajat, ja tiedon kulkuun menee näköjään se muutama vuosikymmen. Nythän sen on hoksannut jopa oikeusministerimme, joka toteaa, tosin virkansa puolesta varsin varovaisesti, että:

– Tänä päivänä jotkut ehdolliseen rangaistukseen tuomitut kokevat, etteivät he saaneet rangaistusta ollenkaan, kertoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Juu epäilemättä näin on. Ja on ollut jo vuosikymmeniä. Anna-Majan ja hänen edeltäjiensä ei olisi tarvinnut muuta kuin kysyä alakerrasta, että mitenkä se oikein menee. Vaan ei ole kysytty. Nähtävästi nyt joku tutkija on saanut älykkyyskohtauksen ja kertonut oikeusministeriössä, että ei se systeemi mennykään niin kuin suunniteltiin.

Hyvä että on saanut, sen älykkyyskohtauksen. Suorittava taso olis kyllä tiennyt tämän jo vuosikymmeniä sitten, mutta sen antamat viestit lienevät pahasti realismin vääristämiä, joten ei niitä voi ottaa huomioon tehtäessä hallinnollisia päätöksiä.