torstai 25. huhtikuuta 2013

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXVII

1. Hyi meitä & hakusessa poliittinen poliisi

Meitä voiman Pimeällä Puolella olevia nettikirjoittajia on päivitelty viime aikoina aina vaan entistä enemmän, tosin edelleenkin vain yleisellä tasolla, jossain sumussa asustavana hahmottomana pahana, jota ei saa yhtäkään nimeltä mainita, ettei niitä vaan luettaisi. Meille hirviöille annetaan aina vaan uutta paholaisgloriaa ja nythän me ryökäleet ollaan siirrytty pahuuden akselilla jo ihan uudelle tasolle, sillä nythän me jo tuotetaan sotapropagandaa.

Näin ainakin toteaa Suomen valtion, joskaan ei välttämättä kansalaisten virallinen äänitorvi Yle, joka kaivoi tällaista lausuntoa antamaan tutkija Pentti Raittilan, jonka Yle löysi, hetkinen, anskumätarkastan… no enpä olis arvannukkaan… niin, Tampereen Yliopistosta. Ylen jutun mukaan heppu toteaa:

Tutkija Pentti Raittilan mielestä netin vihapuheella luodaan pahimmillaan maaperää tekoihin ulottuvalle väkivallalle. Tästä syystä sitä ei tule vähätellä.



Historiallisesti merkittävintä vihapuhetta on aina ollut sotapropaganda. Sillä on ollut oma tarkoituksensa, sillä ihminen ei muuten helpolla lähde tappamaan.

- Se on ollut hyvin systemaattista vihan lietsomista toista kansaa kohtaan. Sillä on luotu maaperää sille, että ihmiset saadaan tekemään väkivaltatekoja toisia kohtaan sodassa, Raittila sanoo.
Hänen mukaansa tämän päivän aggressiivista puhetta ja vihapuhetta pitäisi ajatella samankaltaisen logiikan mukaan.

- Myös sillä voidaan pahimmillaan luoda maaperää myös tekoihin ulottuvalle väkivallalle.


Asiahan on siinä mielessä nurinkurinen, että sotapropagandaa tekevät valtiot, kun ne sotivat tai meinaavat sotia. Eivät ne onnettomat, jotka valtio laittaa sotimaan. Tässä nimenomaisessa asiassa tulee muistaa, että Raittila jättää sanomatta sen, mikä jätetään muutenkin sanomatta, ja jonka aivan hyvin voisi sanoa, eli ”vihapuhetta ei luonnollisesti ole mm. maahanmuuton- ja rasismintutkijoihin kohdistettu perusteltu kritiikki”.

Mikäli Raittila olisi sanonut näin, ei mullakaan olisi hirveästi tarvetta mutista. Mutta nyt vihapuhe pysyy edelleenkin määrittelemättömänä, ainoastaan on selvää, että sen määrittelyoikeus on penttiraittiloilla, jotka haluavat hiljentää erimieliset äänet. Näin äkkiseltään tämä kuulostaa meikäläisen korvaan omia kansalaisia kohtaan kohdistetulta sotapropagandalta, jolla valmistellaan laajempia toimia. Ai höhlä vai? Minä? Varmaankin niin, mutta tulipahan ajateltua penttiraittiloitten logiikalla.

Raittila menee Ylen jutussa pitemmälle ja löytää toisenkin ongelman, joka on minunkin mielestäni kieltämättä ongelma, mutta ehkä hieman eri vinkkelistä kuin Raittilan mielestä. Ongelmana on Raittilan mielestä myös poliisi.

- Minusta nettisivujen ylläpitäjät ovat jo aika hyvin puuttuneet siihen, mutta luulen, että ainakin Ylen esimerkkien mukaan suomalaisella poliisilla olisi kyllä kehittämistä ammattitaidossa tässä asiassa ja asian vakavuuden ymmärtämisessä, Raittila sanoo.

Ongelmahan on siis siinä, että poliisi ei löydä sitä, mikä penttiraittiloitten mukaan väijyy joka kulmalla ja on ihan hetken päästä jo latailemassa lippaitaan. Koska kuulun yksinkertaisempaan väestönosaan, oletan, että poliisin työ ei kuitenkaan ole niin pitkälle poliittisesti tarkoitushakuista kuin vaikkapa Tampereen Yliopiston tutkijan. Näin ollen mieleen tulee ajatus, että poliisi saattaa olla oikeassa ja tutkija panee omiaan.

Joka tapauksessa tutkijan mielestä poliisin menettelytavoissa on korjattavaa tutkijan poliittisten näkemysten suuntaan. Ja tämä haisee poliittisen poliisin kaipuulta. Eihän siinä sinänsä mitään, koska suon sananvapauden myös penttiraittiloille, ja voin todeta heillä olevan oikeuden haluta Suomeen vaikka ikiomaa KGB:tä.

Se, mikä tekee asian taas kimurantimmaksi on Yle. Jos lukija katsoo tarkemmin tuota Ylen juttua, niin siinä ei käsitelty Raittilan poliittista mielipideavautumista pakinana, kolumnina, mielipidekirjoituksena, sarjakuvana tai jonkunlaisena taideperformanssina, vaan asia julkaistiin kohdassa Yle: kotimaan uutiset.

Ylen mielestä kyseessä ei siis ollut poliittinen mielipideavautuminen vaan uutinen. Ja se meikäläistä pikkusen hyytää.

2. Tyvestä latvaan on pitkä matka

Kun puhutaan julkishallinnosta, niin siellä tiedon siirtymistä suorittavalta taholta (jossa actually tehdään jotakin) ylemmälle virasto- ja tutkijatasolle (jossa puhutaan tekemisestä) voi verrata puun kasvamiseen. Se kestää vuosikymmeniä. Tosin julkishallinnollisessa puussa aika ajoin sahataan koko runko poikki ja lääditään tyveen round uppia, ettei häiritsevä realismi pääse haittaamaan ylempiä kerroksia.

Tästä tuli tuoreeltaan hyvä esimerkki. Meinaan, oikeusministeriössä on valmisteilla ihan järkevä ehdotus:

Joskus oikeudessa ei ole helppoa punnita sitä, pitäisikö rikokseen syyllistyneen saada ehdollinen tuomio vai joutua vankilaan.

Oikeusministeriön työryhmä esittää ratkaisuksi yhdistelmävankeutta. Se tarkoittaisi, että rajatapauksissa ehdolliseen tuomioon tulisi lyhyt vankeusjakso.


Ainut ongelma vaan on, että mikä hitto siinä niin kauan kesti? Niin lastensuojelun, poliisin kuin epäilemättä myös alempien oikeusasteitten taholta on annettu jo jokunen kymmenen vuotta viestiä, että varsinkin nuorisorikollisille perä perään jaettavilla ehdollisilla tuomioilla ei ole a) pelotevaikutusta eikä b) kasvatuksellista vaikutusta.

Olen kirjoittanut asiasta ennenkin, mutta muistutetaan, että uraansa aloittelevat nuorisorikolliset eivät ole pääosin mitään rakettitieteilijöitä. Sen lisäksi on ongelmana, että heillä on oikeudessa juttuja jonossa, juttujen käsittely venyy, ja kun asenne on evvk, ei heillä ole aina edes kunnon käsitystä, että mistähän jutusta / jutuista se ehdollinen taas räpsähti. Ainoa kouriintuntuva asia heille on se, että ei napsahtaneet hilut kinttuihin tälläkään kertaa, joten ei kun ulos ja harrastamaan.

Ja sitten kun uransa alussa oleva laillisuushaasteinen henkilö aikanaan päätyy käräjille juoksukaljan hausta, katteleekin tuomari sillä kertaa kaverin cv:tä ja toteaa, että nyt tuli pojalle piikki täyteen, vanhat kuprut mukaan laskettuna 3 v 2 kk baakkelsia, olkaa hyvä. Ja heppu ihmettelee, että zwiddu mitä fasismia, kun kaljakeissin pöllimisestä saa tämmöset tuomiot.

Tätä on hoettu alhaalta ylöspäin jo iät ajat, ja tiedon kulkuun menee näköjään se muutama vuosikymmen. Nythän sen on hoksannut jopa oikeusministerimme, joka toteaa, tosin virkansa puolesta varsin varovaisesti, että:

– Tänä päivänä jotkut ehdolliseen rangaistukseen tuomitut kokevat, etteivät he saaneet rangaistusta ollenkaan, kertoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Juu epäilemättä näin on. Ja on ollut jo vuosikymmeniä. Anna-Majan ja hänen edeltäjiensä ei olisi tarvinnut muuta kuin kysyä alakerrasta, että mitenkä se oikein menee. Vaan ei ole kysytty. Nähtävästi nyt joku tutkija on saanut älykkyyskohtauksen ja kertonut oikeusministeriössä, että ei se systeemi mennykään niin kuin suunniteltiin.

Hyvä että on saanut, sen älykkyyskohtauksen. Suorittava taso olis kyllä tiennyt tämän jo vuosikymmeniä sitten, mutta sen antamat viestit lienevät pahasti realismin vääristämiä, joten ei niitä voi ottaa huomioon tehtäessä hallinnollisia päätöksiä.

25 kommenttia:

Närpes varg kirjoitti...

Huomasin nuo samat uutiset ja mielessäni käväisi sellainenkin visio, että tuo ehdollisen tuomion pilkkomnen osin ehdottomaksi olisi räätälöity meitä vihapuhujia varten. Vihapuhettahan ei ole vielä mitenkään määritelty. Kukaan ei siis tiedä, milloin puhehenkilö vihapuhuu, milloin taas rakkauspuhuu. Ja kun jätetään ehdolliseen tuomioon lisättävä ehdoton tuomio-osa samoin määrittelemättä, on virkakoneistolla mitä kätevin keino vaientaa kansalaisten väärin tai puutteellisesti esittämät mielipiteet. Siihen kun lätkäistään toimijoiksi nämä Planin suojissa koulutetut salaiset vihapuheagentit niin johan on koossa koneisto, jolla pannaan pystyyn vaikka millainen Gulag.

Kumitonttu kirjoitti...

Joopajoo... Mitäpä tuohon... Jos vanhempi kasvattais lastaan sillä tavalla, että se joka ikinen kerta huutaisi lapselle kun se toimii väärin ja jättäisi kaikki kerrat kiittämättä kun toimii oikein, niin tyhmempikin kasvattaja tajuaisi, että menetelmällä saadaan vain apinoita systeemin oksille. Ja silti, oi silti, tätä samaa menetelmää käytetään sekä omistamassamme Yleisradioyhtiössä että oikeusministeriössä.

Päätän kysymykseni kysymysmerkkiin, ja totean että ne äskenmainitut apinat näemmä nousevat ikääntyessään virkakoneiston yläpäähän ja me hiljaiset apinat pysyttelemme hengenlähtöön asti banaanipuun alaoksilla. Onpahan lyhyempi matka pudota.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Terve Yrjö, olen tätä blogia jonkin aikaa seurannut ja voisinpa äityä ihan kommentoimaankin. Ja aivan aluksi haluaisin heittää tämän vihateeman tienoilta hienon sitaatin Akuliina Saarikoskelta:

Pelkään, että me keskitymme liikaa pelkästään vihaan. On ihan kansainvälinen tendenssi, että kriminalisoidaan vihapuhetta ja viharikoksia. Jos me unohdetaan yhteiskunnallinen valtataso, voi käydä niin, että luodaan uusi järjestelmä. Sitä voidaan ruveta käyttämään niitä vastaan. joita alun perin piti suojella.

Eli jos vaikka joku nuori homo suuttuu siitä, että yhteiskunta on homofobinen, ja ilmaisee sen vihaisesti. Jos me vain keskitytään siihen vihaan, yks kaks kolme, ja me ollaankin tuomittu tämä homo vihapuheesta.

Eli viha on kyllä oikeutettua, kunhan sitä ilmaisee oikean ryhmän edustaja tai joku oikealla tavalla ajatteleva. Ei siinä mitään, jos jotakuta homoa vituttaa, huutakoon vaikka pallinsa punaiseksi. Mutta tuosta sitaatista paistaa kuitenkin ajatus, että sen persun ilmaisemana viha ei olekaan niin hyvä juttu. Vihaa on siis oikeaa ja väärää. Naurettavaa.

Tuossa YLEn jutussa häiritsee myös huvittavan hysteerinen ilmaisu. Iso teksti mustalla pohjalla ja on niin synkkää, niin synkkää. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että todelliset häiriköt ja uhkailijat on syytä saattaa vastuuseen, mutta nyt annetaan ymmärtää kyseessä olevan koko verkkoa riivaavan hulluuden, joka tietysti keskittyy siihen osaan nettiä. Vastapuolellahan ei luonnollisesti sorruta ylilyönteihin. En jaksa uskoa, että tämä olisi kovin yeinen ilmiö. Kyseessä on luultavimmin muutamien häiriintyneiden yksilöiden viihteestä. Ja ikään kuin uusnatsit muodostaisivat minkäänlaista uhkaa sananvapaudelle. Sitä porukkaa ei kukaan ota vakavissaan. Paitsi tietysti YLE.

Ja mitä noista rikostuomioista niin miltäs tämä kuulostaa? Seppo Lehtokin oli perheellinen, mutta se ei selvästikään ollut lieventävä asianhaara.

Anonyymi kirjoitti...

Tää on niin nurinkurista. Kun on olemassa porukkaa, joka aivan avoimesti kertoo pakottavansa muut omiin barbaarisiin lakeihinsa, lupaa ottaa käyttöön kastijärjestelmän, tappaa homot, vähintäänkin orjuuttaa vääräuskoiset ja yleensäkin jyrätä kaikkien yli joille ei meininkinsä maistu. Mutta tää on rauhanpropagandaa. Tän vastustaminen on sotaretoriikkaa. Olemme onnistuneet kasvattaman maahamme aivan järjeetömän kokoisen akateemisten joukon, joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä mitään. Tekevät idioottimaisia vertauksia esim. natsisaksaan ymmärtämä että vertauksensa seisovan aivan päälaellaan. Myöstämän sanominen on sotaretoriikkaa. On tää kyllä naurettavaa meininkiä.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Ja kun vihaisista homoista mainitsin niin Jukka Hankamäkihän on ilmaissut vihaansa homofobiaa kohtaan. Ja erityisesti siinä tietyssä uskonnossa ilmenevää homofobiaa kohtaan. Eli väärin vihattu!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille, Kumitontulle, Korppi on oikeudelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Mietin tossa hetken, että jätänkö tavoistani poiketen kommenttisi julkaisematta. Jokuhan voi saada siitä itselleen illman muuta kuningasajatuksen ja ahaa-elämyksen. Noin muuten, sitä ehdotusta pidetään kyllä alallani ihan järkevänä ja asiallisena ja sellainen se myös on.

Kumis: Mutta onneksi meitä on sieltä alaoksilta vaikeampi löytää. Enemmän oksia. Enemmän suojaa. Puskista ampujat, paskiaiset.

Korppi on oikeus:

Viesti 1: Tervetuloa kommentoimaan. Minun mielestäni Akuliina alkaa olla sen viidentoista minuuttinsa loppusekunneilla jo. Samaa epistolaa toistamaan tarvitaan aina vaan uusia ihmisiä ja Akuliinan uutuusarvo alkaa kuihtua. Mutta se on totta, että viha ja hyvinkin agressiivinen uhoaminen on toki sallittua kun se tehdään oikeasta suunnasta oikeaan suuntaan. Ylen muuten täytyy totta kai ottaa uusnatsit ihan vakavissaan ja kaivaa niitä vaikka kiven kolosta, ja jos ei sittenkään löydy, niin keksiä. Muutenhan Ylen pitäisi ehkä keskittyä miettimään, että mitähän niillä ns. vihakirjoittajilla ihan oikeasti oli asiaa.

Seppo Lehtoon olen keskittynyt aikanaan itsekin vaikkapa tuossa jutussa:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2010/06/lisaa-tarpeellista-toistoa.html

Seppo teki suuremman rikoksen kuin raiskaaja, vaikkei itse asiassa koskenut sormellaan kehenkään. Mutta hän sai aikaan poliittisissa ja virkamiespiireissä henkistä pipiä, ja sehän on totta munassa suurempi tragedia kuin tavallisen ihmisen ruumiillinen pipi.

Viesti 2: Jukka Hankamäki puhuu asiaa paljon ja usein, mutta minua henkilökohtaisesti häiritsee hänen omakin elitisminsä, eli on joko tohtorismiehet ja nimenomaan filosofit ja sitten on jotkut onnettomat puolikoulutetut, jotka ei ole paljon mitään. Ne puolikoulutetut kumminkin elättää ne filosofitkin.

Ano: Häh, päästelitpäs aimo annoksen sotapropagandaa. Ei silti, minä olen kyllä ihan samaa mieltä. Propageerataan sitten porukalla.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä.

Kyllä tämä touhu on alkanut muistuttaa Harry Portteria; On kansanedustaja jonkanimeäeisaamainita, on foorumi jonlla eisaisivierailla ja taivaalla siintää suuri pahanmerkki? Avuksi rientävät "tutkimuksiasuoltavat" dannyboy apunaan puurotjavellit itäsuomesta ja tampereelta.

Tähän toiseen osioon, tottakai on kentällä tiedetty ammoisista-ajoista että jos nuorisorikolliselle annetaan välitön palaute teon seurauksista niin seuraavan kerran herranterttu miettii ennenkuin perseilee. No eiköhän tähänkin ehdotukseen joku ihmisoikeuspykälä löydetä.
Elämmelopunaikoja, Hyvää kevättä ja selvää vappua.

Närpes varg (heh,heh) kirjoitti...

Kuten tiedämme, on Suomi aina saanut apua Ruotsista, jos meille on tapahtumassa/tapahtunut jotain pahaa. Me vanhemmat ihmiset muistamme, kuinka Ruotsi myi meille Haaparannassa halpaa voita, kun se Suomessa oli niin kallista, että ainoastaan kansakoulunopettajilla ja heitä varakkaimmilla oli varaa ostaa kotimaista.
No nyt meillä on tämä vihapuhe-ongelma. Vangita vai ampua?, kas siinä pulma.
Jälleen kerran ruotsalaiset keksivät ratkaisun. Päivän lehti tiesi kertoa, että Ruotsin sos.dem. puolue harjoittaa "valikoivaa antirasismia".
Voi veljet, mikä ihana termi! Jos Vitasaaren saha-Teukka olisi tiennyt tämän sanoessaan sanan n******ukko, olisi selitykseksi riittänyt: "Mitä ihmettä, minähän vain harjoitin valikoitua antirasismia, samaa, joka on Ruotsissa hyväksytty valtiolliseen käyttöön. Olen ehdoton antirasisti, mutta toki valikoiva".
Kunhan sama käytäntö omaksutaan meilläkin. vapautuu poliisilla määrättömästi voimavaroja oikean rikollisuuden torjuntaan, kun ei enää tarvitse tutkia jokaista vihapuhe ja rasismisyytöstä. Planin agentit voidaan panna peltotöihin, jotta he tuottaisivat edes jotain hyötyä isänmaalle.
Nyt kaikki valikoimaan! Jippii, antirasismi on kivaa!

Närpes varg kirjoitti...

Ps. Piti vielä lisätä siihen ensimmäiseen, Gulag-kommenttiini, että muinaisessa Neuvostoliitossa oli voimassa meikäläistä vihapuhelakia vastaava pykälä, pelätty ja rakastettu 58b. Sen perusteella lätkäistiin 25 vuotta Siperiaa ihmisille, joiden epäiltiin ajatelleen vastavallankumouksellisia ajatuksia. Eikä siinä mitää todisteita tarvittu. Kun valittua vankia oli kuukausi - kaksi piesty, valvotettu ja pidetty nälässä hän oikein mielellään tunnusti ajatelleensa, että systeemissä on jotain vikaa.

Ekku kirjoitti...

Tässä se nyt nähdään, mitä kaikkea voikaan yle tehdä, kun rahoitus verovaroista on taattu...

Minäkin olen saanut työssäni tappouhkauksia, mutta ei siitä ole silti yöunet menneet.

Kuinkahan laaja sektori tällä kuvitteellisella "vihapuheella" on?

Se taitaa käsittää kaikki alkaen Järjestelmän, tiettyjen poliittisten suuntausten ja julkisen sanan edustajien arvostelun tms. muut tarvittaessa lisättävät osa-alueet.

Ainan toitotetaan, että netissä kirjoitettujen asioiden todenperäisyyttä ei voi tarkistaa.

Eipä näytä olevan mitään syytä luottaa Ylenkään "uutisointiin", kun se kerran on noin vahvasti puolueellista.

Taitaa toimittajia vituttaa, kun monopoli tiedonvälityksen saralla on mennyt ja heti kun kirjoitat riittävästi paskaa, alkaa internetissä kirjoittelu, joka osoittaa asiavirheet jutuissa välittömästi.

Tuossa Ylen sangen suvaitsevassa ja neutraalissa sananvapauden ylistyksessä olivat äänessä muuten juuri ne henkilöt, keiden voi olettaa moiseen osallistuvan.

Perusteluna muiden aatesuuntausten edustajien puuttumiseen tekijä käytti sitä, että "Perussuomalaisten kannattajat kieltäytyivät haastatteluista".

Ei kai nyt sentään:)

Viimeaikainen, tasapuolinen Yle-käsittely huomioon ottaen en yhtään ihmettele.

Sehän on sama kun antaisit haastattelun Seiskalle, sanot mitä tahansa, niin lopputulos muistuttaa kuitenkin jotain ihan muuta.

Toivottavasti tämä meidän nykyinen ja yleiselle mielipiteelle sangen taipuisan oloinen poliisijohto ei lähde tähän kelkkaan. Tai ainakin kenttätasolla oleva henkilöstö suhtautuisi asiaan realistisesti.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Jukka Hankamäki puhuu asiaa paljon ja usein, mutta minua henkilökohtaisesti häiritsee hänen omakin elitisminsä, eli on joko tohtorismiehet ja nimenomaan filosofit ja sitten on jotkut onnettomat puolikoulutetut, jotka ei ole paljon mitään. Ne puolikoulutetut kumminkin elättää ne filosofitkin.


Jukka Hankamäki on omanlaisensa kaveri, jolta ei kieltämättä tuota koppavuutta puutu. Toisaalta hänellä on myös itseironian tajua, mikä hieman loiventaa asiaa.

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2010/06/lisaa-tarpeellista-toistoa.html

Kylmäävää luettavaa, ei voi muuta sanoa.

Vaitiolija kirjoitti...

Oikeastaan odotan ihan mielenkiinnolla mitä tässä loppujenlopuksi huudellaan ennenkun koko sekoilu kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Jälkipolvet tulevat muistelemaan tätä aikaa ja källistelemään, että eihän tommosta voi jumanscviidu kukaan täysijärkinen suoltaa. Neuvostovastaisuudessa oli sentään joku konkreettinen tavoitetila, tässä touhussa ei sitten järjen häivääkään.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään oli iltapäivällä YLEn radiouutislähetyksissä useasti uutinen valelääkäreistä ja heidän tuomioistaan.

Suomalainen herra Esa Laiho mainittiin nimeltä. Juhani Zarianovia ei mainittu nimeltä, vaan hän oli näissä useassa lähetyksessä "eräs toinen henkilö". Viittasiko Juhani Zarianovin nimi venäläistaustaan?

Ilta-Sanomissa oli noin kello 16 aikaan nettijuttu ja molemmista henkilöistä oli nimet esillä. Kello 17 aikaan kokojuttu (kommenteineen) oli poistettu nettisivuilta.

Kello on nyt 20:50 eikä tähän mennessä juttua ole ilmestynyt takaisin...

Poliittisesti korrektia

Anonyymi kirjoitti...

Viittasi. Venäläinen hän on alkujaan.

Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Närpes Vargille, Ekulle, Korppi On Oikeudelle, Vaitiolijalle Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tää on sitä vanhaa kunnon demonijahtia. Niitä tiedetään olevan, mutta nimeltä ei saa mainita, eikä oikein nähtykään ole. Ihmisoikeuspykälä mainittuun asiaan löytynee, sillä oikeusministeriön työryhmä ei ollut yksimielinen. Niin että asiahan ehtii vielä muuttua moneen kertaan. Klara vappen och själva vatten.

Närpes Varg: Haaparannan voirallin muistan minäkin. Busseja kulki sinne Itä-Suomesta saakka. Itse asiassa muuten näitä uustermejä saisivat keksiä lisää aina vaan enemmän, sillä lopputulemana on se, että mokuttajillakaan ei pidä enää pokka termien kanssa ja koko touhu menee yleiseksi nauruksi. Mulla henk koht ei pokka pitäisi, jos joutuis alaleuka väpättäen puhumaan jatkuvasti töikseen vihapuheesta.

Ekku: Sama juttu, olen ollut töissäni huomattavan usein ihan oikeasti uhkaavissa tilanteissa, mutta hyvin nukun yöni minäkin. Tuohon lauseeseesi ”taitaa toimittajia vituttaa, kun monopoli tiedonvälityksen saralla on mennyt ja heti kun kirjoitat riittävästi paskaa, alkaa internetissä kirjoittelu, joka osoittaa asiavirheet jutuissa välittömästi” varmaankin kiteytyy se vihapuhe ja miksi se halutaan lopettaa. Minä luulen, että poliisin kenttätaso on hyvinkin jalat maassa, mutta itse asiaa hoitava ministeriö taas elää kuvitelmissaan. Ja eihän poliisin ylijohtajakaan ole poliisi.

Korppi On Oikeus: Juu, en minä Hankamäen älykkyyttä millään muotoa kyseenalaista.

Vaitiolija: Joo, neuvostoajan ryömimiseen oli jonkunlainen oikeakin syy, se kun sattui olemaan vahva, aggressiivinen ja rajanaapuri. Nykyistä ryömimistä en ymmärrä, mutta jos yliopistot jossain vaiheessa järkevöityy, niin sieltä voi tulla pirun mielenkiintoisia tutkimuksia tästä ajasta.

Ano2 & 3: Äkkiä on näemmä uutinen hävinnyt, en ehtinyt itse törmätä.

Närpes varg (heh,heh) kirjoitti...

Käykääpä ihan aamupäivän ratoksi katsomassa kuvaa vihervasemmiston ihannemaan veteraanipäivän juhlallisuuksista. On nauhaa niin!

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/

Jos me nyt vain vaiti ollen ja nyökytellen hyväksymme kaikki vihapuhehullutukset sun muut vedätykset, saamme ihailla samanlaista näkyä vielä Senaatintorilla (tuleva Rauhan aukio).

Närpes varg (grrr....) kirjoitti...

Nyt kannattaa lukea Suomen Kuvalehteä. Tai ainakin yksi juttu sen uusimmasta numerosta. Juttu kertoo YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlinnasta. Koko maa vauvasta vaariin oli mobilisoitu. Koko juttu on täällä:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/muistatko-nain-kouluissa-juhlittiin-yya-sopimusta-vuonna-1973-ystavyyden-asialla?ref=top

Rauhanmeuhkasta huolimatta moni oli huolissaan:"Oulun nuorisolautakunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd) oli juhlasta huolimatta apeana, sillä hänen mukaansa todellisuudessa neuvostovastaisuus oli lisääntynyt ja oikeistovoimat olivat aktivoituneet.
”Nuoriso tuomitsee ne, jotka sanoillaan kiihottavat sotaan”, jylisi Jaakonsaari.

Eikös ottiatuota juuri äsken joku pelotellut, että vihapuhe johtaa sotaan?

Tiedonantaja-lehti valvoi valppaasti juhlintaa. "Tiedonantajassa paheksuttiin erityisesti oikeistoenemmistöisiä kouluneuvostoja, joissa viikon järjestelyissä oli oltu kovin passiivisia."
Ja vielä pahempaakin nähtiin:"Suoranaista sabotaasiakin oli havaittu. Turun tyttölyseossa oli teemaviikon aikana jaettu pimeästi taantumuksellista materiaalia, jossa vihjattiin Neuvostoliiton rajoittavan Suomen vapautta ja kerrottiin maan suurlähettilään valmistelleen aivan äskettäin Suomessa vallankaappausta."

Minulle tuli juttua lukiessa paikoitellen vilu. Aivanhan tuo oli kuin tämän päivän monikulttuurisuuden juhlintaa. Kun sanan "Neuvostoliitto" kohdalle pannaan "Hallitsematon maahanmuutto" huomataan, etteivät hyväsydämmistön konstit ole miksikään muuttuneet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Närpes Varg, ja kiitos kommenteistasi.

Viesti 1:

Nyt tulee mieleen ihan käytännön juttu, eli noilla hepuilla täytyy olla aluspaidan selkämykseen ommeltu taskuja, joihin laitetaan lyijylevyjä. Muutenhan ne tuon prenikkamäärän kanssa tuiskahtaisivat turvalleen.

Viesti 2:

Kiitos linkistä. Toi mieleen vanhoja, joskaan ei kovin haikeita muistoja. Erityisesti nuorempien lukijoitten kannattaa kahlata tuo. Just tommostahan se oli, eikä menettely eroa nykyajan monikulttuurigloriasta mitenkään.

Jotenkin järjenvastaista touhu oli siinäkin mielessä, että silloin näissä liturgioissa hoettiin rauhaa yhtä paljon kuin tietyissä paikoissa allahuakbaaria, ja rauhaa hoettiin nimenomaan sen järjestelmän nimissä, joka oli kehittänyt sellaisen määrän panssaridivisioonia, ettei ole ollut ennen, eikä tule olemaan jälkeen.

Tuolloinhan suomalaisessa poliittisessa elämässä oli tapahtunut jo se ikävä murros, että kun vanhempi poliittinen sukupolvi lateli liturgiaa, se teki sen siksi että oli pakko, mutta nuorempi sukupolvi lateli sitä siksi, että se uskoi siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Ei siinä jutussa mitään epäloogista ollut. Sotapropagandalla luodaan valmiuksia väkivallantekoihin. Kuten itse totesit, sotapropagandaa harjoittavat valtiot ja ylipäänsä viralliset instanissit. Tässä tapauksessa tällä sotapropagandalla, jota esimerkiksi YLE ja Hesari harjoittavat, valmistaudutaan väkivällantekoihin sananvapautta vastaan. Sananvapaushan on eri asia kuin esimerkiksi lehdistön vapaus. Toimittajat siis käyvät taistoon tuimaan niitä tahoja vastaan, jotka uhkaavat heidän kapenevaa tiedotusmonopoliaan. Siispä innolla sotaan nettisensuurin puolesta. Vihapuhe on tämän sodan Mainilan laukaukset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Juuri näin. Sananvapaus internetissä kaventaa lehdistön vapautta. Nimittäin lehdistön vastuuvapautta. Jos (kun)toimittaja kirjoittaa härskiä propagandaa, se voidaan netissä osoittaa ja todistaa härskiksi propagandaksi. Ja sekös vituttaa.

Närpes varg kirjoitti...

Ylen vihavyörytys menee hyvin perille. Tämän aamun Keskisuomalaisen pääkirjoitus omistautui aiheelle otsikolla "Kasvottoman raivon edessä ei pidä vaieta".
Pääkirjoittaja on huomannut (yllätys, yllätys!), että eniten vihapuhetta saavat päälleen maahanmuuton tutkijat, homoaktivistit ja ruotsinkielen puolustajat. Ainakin puolikuoliaaksi vihapuhutaan myös feministit ja susien sekä maahanmuuton puolestapuhujat.

Sisäsivuilla sitten kolumnisti kertoo lääkäristä, joka ei antanut etelätaustaiselle potilaalle riittävän vahvaa kipulääkettä. "Se on vain etnistä", tohtori tuumasi, kun pyysin häneltä reseptiä. "Nuo etelän ihmiset ovat niin dramaattisia. Ottakoon Panadolia."

"Minua järkyttää, kun koulutetut ihmiset laukovat mielipiteitä, jotka ovat kuin suoraan Hakkaraisen huulilta", huudahtaa kirjoittaja.
Samassa lehdessä oli sattumoisin Kansanedustaja Hakkaraisen mielipidekirjoitus, joka oli erittäin asiallinen, ketään syyttelemätön ja faktoihin nojautuva.
Itse en ole nähnyt Hakkaraisten huulien julkisuudessa muodostavan sanaa "Panadol", mutta kolumnisti oli varmaan ollut paikalla, kun se lausuttiin.
Hakkarainen on hyväsydämistön toimesta demonisoitu johonkin epämääräiseen "halla-aholaisuuteen", joka on yhtä vaikea määritellä kuin vihapuhe-termikin.

Jos kaikki sujuu vanhan käskirjoityuksen mukaan järjestetään pian kaikissa Suomen kouluissa vihapuheen vastustuspäivä. Utsjoelta lähtee juoksuviesti halki Suomen mukanaan viesti, joka kehottaa paljastamaan vihapuhujat. "Nuoret vihapuhetta vastaan" -säätiö saa valtiovallalta 10 miljoonaa toimintansa tukemiseen.

Närpes varg (heh,heh) kirjoitti...

Virallinen lehti on onneksi ottanut jyrävän kannan vihapuheisiin:
http://lehtilehti.fi/2013/04/ylen-lahettamat-uhkailut-ja-loukkaukset-uhkaavat-vaientaa-keskustelun/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Närpes Varg. Joo, Hommaforumin kautta törmäsin minäkin tuohon avautumiseen. Maakuntien valtalehdethän kilpailevat keskenään, kuka mokuttaa parhaiten ja uhriutuu lahjakkaimmin. Meillähän ei muuten oikeastaan ole edes olemassa maahanmuuton tutkijoita, meillä on vain tyyppejä, jotka tekevät ensin maahanmuuttoa ja nimenomaan humanitaarista maahanmuuttoa puoltavan johtopäätöksen ja sitten kirjoittavat sitä tukemaan tarvittavan määrän sivuja.

Mutta kieltämättä Ylen vihavyörytys menee perille, sillä nyt koko aika puhutaan puhumisesta ja sillä estetään se, että päästäisiin lopultakin puhumaan itse asiasta.

Ekku kirjoitti...

Keskisuomalainen-lehti tuntui joskus aikoinaan niin kovin tunkkaisen puolueelliselta, kun Laatikainen oli päätoimittajana ja teki siinä samalla ansiokkaasti "keskustalaista" politiikkaa.

Kyllä tämä nykyinen paska on kyllä sittenkin vielä pahempaa luettavaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku. Tässä matkan varrella olen tutustunut eräisiinkiin maakuntalehtiin, jotka ovat puolueen äänenkannattajista muuttuneet ns. puolueettomaksi, ja havaintoni on, että ne ovat puolueen sijasta siirtyneet Tampereen Yliopiston äänenkannattajiksi.