ANARKONOMI AMK

Kesäkuun kolmas, joskus lähitulevaisuuden Helsingissä

Kesäkuinen aamuaurinko ja sitä säestävä alkukesän kiihkeä linnunlaulu löysivät tiensä erääseen Helsingin Kulosaaressa sijaitsevaan huoneeseen herättäen lempeästi sängyssään nukkuvan 23-vuotiaan kauniin nuoren naisen. Hän havahtui pikkuhiljaa alkavaan aamuun ja sitten hänen kasvoilleen levisi viehkeä hymy sillä hän muisti mikä päivä tänään olikaan. Hänen nimensä oli Aune Suvinen ja tänään hänestä kolmen vuoden ahkeran opiskelun jälkeen tulisi anarkonomi amk ja Helsingin Anarkistisessa Ammattikorkeakoulussa hänet palkittaisiin kurssinsa priimuksena.

Aune oli valmistunut yliopilaaksi Helsingin yhteiskunta-, ympäristö- ja valistuspainotteisesta lukiosta ja hänen päästötodistuksensa keskiarvo oli ollut 9,5. Eriarvoistavat ylioppilaskirjoituksethan oltiin poistettu jo joskus 2020-luvun alussa ja lukiouudistuksen myötä Aunekin saattoi itse valita oppiaineensa joita hän opiskeli. Hänen valintansa olivat: äidinkieli ja kirjallisuus, englanti, ruotsi, ranska, yhteiskunnallinen filosofia, psykologia, feminismipainotettu historia, feminismipainotettu ekologia, feminismipainotettu yhteiskuntavalistus, naistutkimus, ilmaisutaito, musiikki, jooga ja kuvataide.

Saatuaan ylioppilaslakin Aunella oli edessään lakimiesisänsä ja sisäministeriön ylitarkastajaäitinsä lahjoittama ihana välivuosi jolloin hän kiersi sekä Intiassa, Indonesiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa mutta sitä ennen hänen tuli tehdä päätös siitä, kuinka hän jatkaisi opiskelujaan välivuotensa jälkeen. Lukion päästötodistuksella hän pääsisi kyllä opiskelemaan minne tahansa sillä niin yliopistossa kuin muissakaan oppilaitoksissa ei ollut enää pääsykokeita vaan haku tapahtui puhtaasti lukion päästötodistuksen perusteella. Kyse olikin lähinnä siitä, mitä hän itse haluaisi. Hän oli jo hyvin nuoresta asti ollut vannoutunut feministi, ihmisoikeusaktivisti, rasismin vastustaja, monikultturisti, globaali ilmasto- ja ympäristöaktivisti ja älykkyydeltään muutenkin typeriä junttisuomalaisia paljon korkeammalla ja kosmopoliittisella tasolla oleva erityisyksilö niin kuin kaikki muutkin hänen kaltaisensa erityisyksilöt.

Niinpä hänelle oli jo lukion aikana selvinnyt että varteenotettavia vaihtoehtoja oli vain kolme.

1. Toimittajakoulutus

2. Yhteiskuntatieteellinen koulutus, ehkä mieluiten naistutkimuksen alalla

tai sitten

3. Ammattianarkistin koulutus Helsingin Anarkistisessa Ammattikorkeakoulussa

Anarkismi oli muuttunut Suomessakin pikkuhiljaa pelkästä aatteesta ja toiminnasta myös arvostetuksi ammatiksi ja mitä enemmän Aune asiaa pohti niin juuri anarkistin koulutuksessa yhdistyivät kaikki ne asiat mitä hän arvosti ja vielä kaikkein toimivampana cocktailina. Ratkaisu oli loppujen lopuksi varsin helppo ja ihanan välivuotensa jälkeen hän oli aloittanut anarkistin ammattiopintonsa.

Aune muisti oikein hyvin kun opiskelujen aloituspäivänä puhujalavalle oli noussut rehtorin aloituspuheenvuoron jälkeen Suomen Anarkeettaneuvoston Ylianarkeetta Mirvetta Ruinio. Anarkeettaneuvosto oli 21-jäseninen, pelkästään naisista koostuva virallisesti sinänsä vain neuvoa-antava elin jonka vaikutusvalta maassa oli kuitenkin kyseenalaistamaton ja kaikille aloille ulottuva joten sitä aika ajoin nimitettiin eduskunnan ylähuoneeksi. Anarkeettaneuvoston taustavaikuttajan valta yhteiskunnan kaikilla aloilla oli niin suuri, että sen neuvot otettiin lähes poikkeuksetta aina käskynä. Mirvetta – 62-vuotias kauniisti harmaantunut karismaattinen anarkisti – aloitti puheensa:

- Hyvät anarkistisisareni ja –veljeni, ja muutaman vuoden kuluttua myös ammatilliset anarkistikollegani. Kiitän teitä siitä, että te olette valinneet tämän vaativan, mutta suuresti palkitsevan tien. Te, ja teidän ammatillinen koulutuksenne on osaltaan selvä merkki siitä, että anarkismi on onnistunut tavoitteissaan. Me olemme merkittävä osa yhteiskuntaa. Ehkä suurin syy tähän on se, että me olemme itse onnistuneet päivittämään anarkismin ja siihen sisältyvät tavoitteen nykypäivään paremmin soveltuviksi.

- Niin kuin tiedätte, aikanaan anarkistit pyrkivät täydelliseen valtiokoneiston ja yhteiskunnallisen järjestyksen lakkauttamiseen sekä puhtaasti anarkistiseen elämäntapaan aina alkutuotannosta lähtien. Myöhemmin on ymmärretty, että koska me anarkistit olemme muita ihmisiä henkisempiä, filosofisempia ja enemmän johtamaan sekä opastamaan luotuja henkilöitä me tarvitsemme myös järjestäytynyttä yhteiskuntaa joka tarjoaa meille välttämättömän elannon jota me emme pysty itse hankkimaan. Vastineeksi me puolestamme toimimme tämän yhteiskunnan sieluna, sydämenä, omatuntona ja tienviittana joka ohjaa yhteiskuntaa parempaan ja edistyksellisempään suuntaan.

- Tuo suunnannäyttäjän osa on varattu juuri meille. Meille, ei työväestölle, mihin luottaminen oli sosialismin suuri virhe. Työväestö ei tosiasiassa ole aatteellista eikä sen varaan voi laskea ideologista onnistumista ja korkeampia tavoitteita. Työväestö tekee työnsä tietysti mahdollisimman hyvin mutta se tekee sen vain itsekkäistä syistä eli saadakseen talon, auton ja kesämökin sekä varman elatuksen eli se haluaa muuttua itsekin kapitalistiksi. Siihen sen ajattelu pysähtyykin. Se ei ajattele laajemmalle niin kuin me.

- Myös siksi teidänkin aloittava vuosikurssi on tie edistykselliseen tulevaisuuteen. Aivan samoin kuin aina kasvavat yliopistolliset yhteiskuntatieteelliset vuosikurssit. Aatteellisesti ja edistyksellisesti turvattu kehitys on kiinni nimenomaan siitä, että tarpeeksi suuri määrä nuoria ihmisiä koulutetaan pois henkisesti korruptoivasta suorittavan tason työstä. Tähän tarvitaan oikeaa aatteellista sisältöä antavia oppilaitoksia. Työväestö ehkä elättää meidät mutta muuhun se ei kykene. Se ei kykene johtamaan itseään vaan se on nimenomaan meidän tehtävämme. Siksi työväestön osuutta ei tule jatkossa lisätä, ainakaan niin paljon että se uhkaisi omaa asemaamme. Vain sillä tavoin suojellaan ihmiskuntaa proletariaatin itsekkäältä ahneudelta. Se suorittaa tehtävänsä mutta se tekee sen itsekkäästi. Te teette enemmän ja parempaa. Siksi te olette enemmän kuin ansainneet tulevan – varsin kohtuullisen – elantonne jonka proletariaatti kustantaa.

- Yhteiskunnallinen merkityksemme on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut ilahduttavasti. Ammatillisia anarkisteja on nykyisin työllistettynä lähes kaikilla julkishallinnon sektoreilla, erityisesti kuntien- ja kaupunkien päivystävinä anarkisteina. Myös mediassa anarkistien määrä kasvaa jatkuvasti. Valitettavasti yksityinen sektori puolestaan ei ole vielä ymmärtänyt käyttää meidän anarkistien osaamista sillä se ajattelee – niin kuin kapitalismi yleensäkin – asioita vain talouden ja numeroitten kautta ymmärtämättä niitä ei-aineellisia hyötyjä mitä anarkistien tietotaito voisi tarjota. Mutta uskon sielläkin muutoksen vielä tulevan. Teillä on edessänne pitkä tie, mutta aiemmat anarkistisukupolvet ovat sitä tasoittaneet ja te pystytte ottamaan vielä uusia, entistäkin hienompia askelia eteenpäin. Eläköön uusi ja parempi anarkia! Eläköön uusanarkia!

Eläköönhuuto kajahti läpi oppilaitoksen juhlasalin eikä aplodeista meinannut tulla loppua. Ja niitten aplodien myötä alkoi Aunen ahkera opiskelu ja tietysti myös riehakas opiskelijaelämä. Ammattianarkistiset oppiaineet olivat äärimmäisen mielenkiintoisia ja Aune eli mukana joka solullaan. Oppiaineista ehkä tylsin oli anarkismin historia. Aunen oli vaikea samaistua joihinkin Espanjan sisällissodan aikana anarkistista yhteiskuntakokeilua yrittäneisiin katalonialaisiin. Hänhän oli hyvin varakkaitten vanhempien ainoa lapsi joka oli tottunut saamaan kaiken haluamansa ja hänen oli huomattavan vaikeaa kuvitella itseään yleensäkään minkäänlaisessa suorittavassa työssä saati sitten heilumassa kuokan kanssa jossain pellolla. Olikin ollut jo pitkään tapana nimittää tuota vanhan anarkismin korvannutta paljon laajempaa ajatusmallia uusanarkismiksi vaikka moni halusi vieläkin käyttää vanhaa, etuliitteetöntä termiä puhtaasti sentimentaalisista syistä.

Paljon mielenkiintoisempaa oli anarkismi ja mielipidevaikuttaminen. Kaava oli periaatteessa yksinkertainen mutta nerokas ja toimiva, joskin sen onnistuminen oli kestänyt aikansa. Kun mediaan oltiin saatu tarpeeksi paljon samanmielisiä toimittajia ja julkiseen sektoriin lisää uusanarkismin omaksuneita työntekijöitä jotka ottivat tylysti, röyhkeästi ja hyökkäävästi itselleen oikean ja väärän ajattelun määrittelijän aseman, alkoi pikkuhiljaa käydä niin ettei heitä uskallettu vastustaa, sillä hyökkäykseen kuului luonnollisesti erimielisten ihmisten nimeäminen rasistiksi ja äärioikeistolaiseksi sekä työpaikalla että sosiaalisessa mediassa. Rasistin ja äärioikeistolaisen leima oli sellainen, jota ei nykyisin – varsinkaan julkisella sektorilla – kukaan halunnut saada itselleen. Tämän kehityksen myötä pienen, mutta aktiivisen ja päällekäyvän ydinjoukon omaksumat arvot saatiin pikkuhiljaa ajettua vallitsevaksi normiksi.

Luonnollisesti Aunelle oli henkilökohtaisesti hyvin läheinen aine anarkismi ja feminismi. Uusanarkismin yksi pääperiaatteista oli se, että vain feministinen ja naisten hallitsema yhteiskunta voi olla edistyksellinen yhteiskunta. Tämän vuoksi vaikutusvaltaiseen Anarkeettojen Neuvostoon valittiin jäseniksi vain naisia. Aineessa opetettiin myös sitä – mikä Aunella oli tietysti varsin hyvin muutenkin hallussa – että naiseus itsessään on peruste siihen, että nainen on mielipiteissään oikeassa joten naisen mielipiteen arvostelu oli jo itsessään kategorisesti viharikos. Samoin opeteltiin sitä perusasiaa, että ei ole olemassa sellaista yhteiskunnallista ilmiötä jota ei voisi tulkita patriarkaalisen järjestelmän sorroksi. Sorto täytyi vain osata löytää siihen sopivilla metodeilla. Aunen vuosikurssin oppilaista vain viidesosa oli miesoletettuja ja heidän tuli vannoa ennen opiskelun alkua feministisen miehen vala, jossa he tunnustivat olevansa ihmisinä naista alempia ja sitä kautta aina heidän käskyvaltansa alaisia.

Erittäin tärkeä oppiaine oli tietenkin anarkismi, media ja uhriutuminen. Uusanarkistisissa tehtävissä toimivan ihmisen tuli hallita sosiaalisen median käyttö. Tietenkin oli selvää, että kiusallisia kysymyksiä esittävät ihmiset tuli blokata tylysti pois sillä pääsääntönä oli että eri mieltä olevien kanssa ei keskustella vaan heidät tuomitaan. Tässä toimintatavassa äärimmäisen tärkeä metodi oli julkinen, mutta täsmentämätön uhriutuminen jossa uusanarkistinen media auttoi kaikin mahdollisin tavoin. Kaavan mukaan ammattimainen anarkisti ilmoitti saaneensa niin törkeitä henkilökohtaisia uhkausviestejä että hän ei yksinkertaisesti pysty julkaisemaan niitä omalla media-alustallaan koska ne ovat niin vastenmielisiä mutta suunnittelee vakavasti rikosilmoituksen tekemistä.

Media pitäisi sitten huolen asian turvottamisesta eikä varsinaista rikosilmoitusta koskaan tulisikaan tehdä, sillä niin kuin Aunellekin oppimateriaalin pohjalta kävi ilmi, heidän vastapuolensa eli kansallismieliset ja niin sanotusti tavalliset ihmiset olivat ikävän kekseliäitä perustelemaan uusanarkistiset ja muutenkin edistykselliset teesit nurin eikä oikeudessakaan löydettäisi tuomion aihetta vaikka demlalaisilla tuomareilla tahto siihen olikin kova. Näin ollen pelkkä rikosilmoituksesta julkisuudessa puhuminen ja julkinen uhriutuminen riitti.

Lisäksi opetettiin se käytäntö, että kaikista vastapuolen mielenilmaisuista tuli tehdä rikosilmoitus aina jo puhtaasti varmuuden vuoksi vaikkei varsinaista syytäkään olisi. Sillä rasistisesta tai sellaiseksi epäillystä rikoksesta tehty rikosilmoitus johti aina esitutkintaan ja varsinkin julkisella sektorilla työskenteleville ihmisille tämä tiesi hyvin helposti työpaikan menettämistä ja se oli aina voitto uusanarkisteille. Opetuksen peruslähtökohta oli ettei väärinajattelevalle saanut antaa koskaan armoa eikä mielellään suunvuoroakaan. Samoin opetettiin luonnollisena toimintametodina että vaikka ammatillinen uusanarkisti saattoi mielenosoituksessa huutaakin että kyttä on natsisika, niin poliisin ja oikeuslaitoksen palveluja tuli aina käyttää jos se vain palveli ideologisia tavoitteita.

Hyvin mielenkiintoinen oppijakso oli ollut myös anarkismi ja talous. Sillä kurssilla Aune ymmärsi, että jos anarkismi voittaa ja leviää maankattavaksi ideologiaksi ja yhteiskunnalliseksi toimintamalliksi, niin silloin se samalla häviää taistelunsa sillä anarkismi on eliittijoukon ideologia ja se tarvitsee jonkunlaisen toimivan yhteiskunnan joka elättää tämän eliitin ja tarjoaa sille hyvän elintason. Kaikki järjestelmät eivät siihen käyneet. Puhdas kapitalismi oli ajatuksena mahdoton, sillä yksityinen sektori ei suostuisi elättämään ensimmäistäkään ammattianarkistia. Myöskään varsinainen sosialismi ei sopinut, sillä sellainen päätyi aina komentoyhteiskuntaan joka oli nimenomaan kurinalaisten sosialistien, ei individualististen anarkistien käsissä. Sosialististen yhteiskuntien talouskin tuppasi aina rappeutumaan eikä sillä silloin ollut mahdollisuutta eikä edes halua elättää edistyksen kärkijoukkoja.

Paras mahdollinen yhteiskuntajärjestelmä uusanarkistiselle eliittijoukolle oli nimenomaan tällainen pohjoismaalainen pehmososialistinen feminismiä ylistävä ja sille alistunut järjestelmä. Se oli taloudellisesti tarpeeksi toimiva ja myös tarpeeksi manipuloitavissa joten juuri sellainen saattoi elättää tällaisen eliittijoukon ja tehdä sen elättämisestä sekä aina vain lisääntyvästä vaikutusvallasta itsetarkoituksen. Koulutuksessa Aune ymmärsi, että eliittijoukkoa ei kannattanut kasvattaa liian suureksi, ettei se aiheuttanut talousjärjestelmälle kohtuuttomia paineita. Pohjoismaista talousjärjestelmää saattoi uusanarkistien näkökulmasta verrata lehmään jota kannatti lypsää, mutta ei lahdata.

Ehkä ainoa opetuksen osio joka tuotti Aunelle hieman ristiriitaisia ajatuksia oli anarkismi ja monikultturismi. Ei muuten, kyllähän Aune sinänsä allekirjoitti sen mitä opetettiin eli kehitysmaalainen ja jatkuvasti kasvava maahanmuutto länsimaisiin yhteiskuntiin oli kyseenalaistamaton itseisarvo jota ei saanut arvostella millään muotoa. Tokihan se näin oli mutta samalla Aunen mielessä kävi ajatus siitä mitä opetettiin anarkismista ja taloudesta eli lehmää kannatti lypsää, että se elättäisi eliittijoukon mutta ei suinkaan lahdata valtavilla elätettävien määrillä ja olihan kyseinen asia myös pahasti ristiriidassa uusnarkistien kovasti mainostaman ja dogmin tasolle nousseen ilmastonmuutoksen kanssa.

Aune päätti unohtaa tämän ristiriidan. Se onnistui sinänsä hyvin sillä yleensä opetus oppilaitoksessa oli ristiriidatonta. Se ei kehottanut keskustelemaan eikä kyseenalaistamaan vaan opettelemaan ulkoa valmiita kyseenalaistamattomia arvoja ja sehän Aunelle sopi sillä opiskelunsa myötä hän oli oppinut tuntemaan itseään. Ei hän halunnut löytää ajatuksia itse, eikä hänellä oikeastaan niitä ollutkaan vaan hänelle sopivimpaa oli opetella ulkoa valmiita ajatuksia jotka edustivat kirkkainta tiedostavaa muotia jota hänkin luonnollisesti halusi edustaa. Itsellään hänellä ei ollut tarjota ajateltavaksi mitään.

Hetken aikaa mielessä käynyt ristiriita katosi kun alettiin opiskella aihetta anarkismi ja arvot. Oppijakson periaate oli periaatteessa varsin yksinkertainen mutta kuitenkin palkitseva. Tarvitsi vain selvittää se, mikä oli tavallisten ihmisten, varsinkin miespuolisten niin sanottujen raappahousujätkien ajatusmaailma ja kääntää se tylysti ympäri. Kaikkea se, mitä tavallinen suomalainen kansallismielinen heteroseksuaalinen mies arvosti tuli halveksia ja mitätöidä.

Aune suoritti tämän kurssin täysin pistein ja hän teki opinnäytteenään työn  jossa todisti suomalaisen sotamenestyksen pohjaavan kokonaan monikulttuurisuuteen. Niin talvi- kuin jatkosodassa yksikään suomalainen ase, ei edes Suomessa suunniteltu ja valmistettu ollut suomalaista keksintöä. Jopa kuuluisa polttopullo oli ollut käytössä jo Espanjan sisällissodassa ja suomalaiset vain kopioivat idean. Samoin legendaarinen Suomi-konepistooli oli lainatavaraa sillä sen massasulkuperiaate oltiin keksitty muualla aikaisemmin. Ensimmäistäkään talvi- ja jatkosodassa käytettyä asetta ei oltu toimintaperiaatteiltaan suunniteltu alun perin Suomessa. Aunen opettaja oli niin vakuuttunut Aunen opinnäytteestä että hän lähetti sen Helsingin Sanomien NYT-liiteeseen joka innostui asiasta ja toimittaja Kirskerttiina Räyhänen teki sen pohjalta kirjoituksen ”Kansallismieliseen tekniikkavalheeseen pohjautuva sotamenestys” jossa selvästi osoitettiin että ilman monikulttuurisuutta suomalaiset olisivat joutuneet sotimaan niin talvi- kuin jatkosotansa kepeillä ja kivillä.

Kolmannen vuosikurssin aikana tuli sitten oppijaksoksi anarkistinen toiminta jota Aune oli odottanut kuin kuuta nousevaa. Jakso alkoi osallistumisilla rasismin, fasismin ja kansallismielisyyden vastaisiin mielenosoituksiin. Opiskelijoille opetettiin tarkkaan ne sallitun väkivallan rajat joita saattoi kohdistaa väärinajattelijoihin. Myös opetettiin se, kuinka poliisin kanssa tuli toimia. Tilannehan oli toisenlainen kuin joskus taantumuksellisella 2010-luvulla jolloin poliisi saattoi käyttää voimakeinoja edistyksellisiä mielenosoittajia vastaan paljon vähemmillä perusteilla. Mutta nyt tiedostavat anarkistit olivat virallisesti samalla puolella kuin poliisi. Heille sallittiin enemmän ja poliisin tuli olla hyvin varovainen heidän kanssaan. Virkarikossyyte tai ainakin tutkinta tuli herkästi jos anarkistin ilmaisunvapautta rajoitti liikaa. Olipa useita liian innokkaita poliiseja pantu viraltakin ja parille oli annettu vankeustuomio.

Anarkistisen toimintakurssin jännittävin osa-alue oli tietenkin varsinainen partisaanitoiminta jotain erikseen määriteltyä väärinajattelijaa vastaan. Aune sai tehtäväkseen ja kohteekseensa 68-vuotiaan kemian professorin joka oli eläkkeelle jäätyään paljastunut avoimeksi kansallismieliseksi ja joka kirjoitti jatkuvasti vihapuheeksi tulkittavaa materiaalia facebookiin. Aune organisoi ensiksi useasta eri suunnasta suuntautuvan protesti- ja valitustoiminnan jonka myötä kyseinen mies oli lopulta jatkuvassa bannissa facebookissa ja hän oli etsinyt myös useita uusanarkistimielisiä naisia yliopistolta jotka olivat ilmoittaneet julkisesti joutuneensa kyseisen miehen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Aune tiesi, että vaikka syytteet olivat tuulesta temmattuja ei mies pystyisi niitä kuitenkaan todistamaan vääriksi. Kyseessä oli sana sanaa vastaan ja kyseisissä tapauksissa naisen sana painoi aina enemmän. Mitään rikosilmoitusta ei tarvinnut tehdä. Julkinen kohu oli riittävä.

Vaativin osa oli tietysti suunnitella varsinainen fyysinen hyökkäys miestä vastaan. Aunen tuli johtaa kolmen henkilön iskuryhmää. Aune muisti hyvin kun hän oli Varustelekasta tilattuun maastopukuun ja kommandopipoon varustautuneena vahtimassa miehen omakotitaloa yöllä kello kaksi.

Taloa oltiin tarkkailtu jo pari tuntia ja siellä näytettiin nukkuvan. Aunen iskuryhmä meni oksasaksien kanssa talon takapihalle ja leikkasi kaikki viinimarjapensaat juuresta poikki. Aune itse meni sen jälkeen talon viereen ja spreijasi tiiliseinään ”NATSISIKA”. Lopuksi iskuryhmä kaatoi talon liiterin vieressä olevan ruohonleikkurin päälle sytytysnestettä ja sytytti leikkurin palamaan. Isku onnistui hieman liiankin hyvin sillä myös liiteri ja sen vieressä ollut asuntovaunu paloi poroksi mutta ihmisuhreja ei ollut tullut joten Aune sai tehtävästään täydet pisteet.

Kyseinen natsi oli tietysti tehnyt asiasta rikosilmoituksen mutta poliisille oltiin ilmoitettu korkeammalta taholta, että syylliseksi sai etsiä vain uusnatseja. Näin ollen syyllistä ei koskaan löytynyt. Ammattimaiset anarkistit toimivat eräänlaisina vallitsevan  järjestelmän omatuntopoliiseina ja nauttivat virallista suojelusta. He olivat koskemattomia, jos vain ihmisiä ei kuollut. Olihan eräässä omatuntotuhopoltossa tosin vahingossa kuollut eräs aviopari mutta poliisille oltiin (Anarkeettaneuvoston suosituksen perusteella) annettu tehtävä etsiä syyllisiä uusnatseiksi tulkituista ihmisistä. Pari miestä oltiin pidätettykin, mutta heidät jouduttiin vapauttamaan. Ei syyttömiksi todistettuina vaan pitävien todisteiden puuttuessa. Vihamediassa oltiin kirjoitettu laajalti että kyseiset henkilöt olivat olleet tuhopolton tapahtuessa todistetusti eri paikkakunnilla mutta vastuullinen valtamedia vaikeni asiasta.

Aune nautti syvästi vuosikurssillaan olevasta yhteishengestä ja eliittijoukon tunteesta. Tosin siinäkin näytti olevan säröjä. Ainakin yhden henkilön kohdalla. Aunella oli suhde erään vuosikurssinsa miesopiskelijan kanssa. Tietysti vain seksisuhde, sillä oikeaoppinen uusanarkismi näki miehen ja naisen romanttisen ja perinteiseen ydinperheeseen päätyvän suhteen sekä vanhanaikaisena että sairaana ja siksi tuomittavana ja hylättävänä. Jokaisen tuli saada panna ketä huvitti ja tervein sekä suositeltavin perhemalli oli yksinhuoltajaäitiys ja mielellään vielä niin, että lapsi oli adoptoitu jostain kehitysmaasta.

Kyseinen miesoletettu kylläkin miellytti Aunea sillä sängyssä hän oli selkeästi mies eikä vain oletettu. Mutta se, mitä hän sessioitten jälkeen puhui Aunelle, pisti hänet epäilemään. Mies oli sanonut:

- Niin… minusta vähän tuntuu, että minä taidan olla väärässä paikassa. Minä kun olen oikeasti anarkisti enkä mikään uusanarkisti. Minun esikuviani ovat Katalonian anarkistit ja suomalainen sotasankari Harry Järv. Tiedätkös, että hänkin oli anarkisti? Minulla on ollut haaveenani, että meille tarjottaisiin vaikka joku suomalainen kunta, sellainen jossa ei ole enää paljon omia asukkaita ja me voisimme siellä ihan oikeasti elää anarkistisen elämäntavan mukaisesti. Työtä tehden. Katsoen, että saadaanko se todella toimimaan. Mutta tässä oppilaitoksessa meitä koulutetaan järjestelmää ylläpitävän virkakoneiston jäseniksi. Todellakin uusanarkisteiksi. Meistä koulutetaan turhia ja toisten elättämiä loisia joitten tehtävä on lähinnä vittuilla ihmisille jotka meidät elättävät. En minä tällaista halunnut. En tiedä, kuinka kauan jaksan tätä.

Aune ei ollut mistään Harry Järv-tyypistä koskaan kuullutkaan eikä hyväksynyt miehen näkemyksiä muutenkaan ja lopulta hän meni tapaamaan AMK:n rehtoria Taalia-Tulitia Tusendalia. Tusendal kuunteli huolellisesti mitä Aunella oli sydämellään. Sitten hän vastasi:

- Olen saanut samanlaisia viestejä kyseisestä miesoletetusta muiltakin opiskelijoilta. Hän ei usko aidosti asiaamme, joten pidän huolta siitä, ettei hän enää jatka tässä oppilaitoksessa. Aito uusanarkia ei siedä väärinajattelijoita. Hän on syöpä, josta täytyy päästä eroon.

Sitten rehtori Tusendal katsoi Aunea pitkään:

- Niin kuin varmaankin tiedät, niin minä olen hyvin perillä siitä, mitä tässä oppilaitoksessa tapahtuu. Opiskelijat luottavat minuun. Ja olen kuullut myös viestejä sinusta. On hienoa, että ilmiannoit väärinajattelijan. Ja olet muutenkin esimerkillinen opiskelija. Mutta seksuaalinen käytöksesi on herättänyt huolestumista. Sinähän olet täysi hetero. Harrastat seksiä vain miesten kanssa. Kai ymmärrät, että se on omanlaisensa alistumisen muoto? Vanhojen ja väärien seksuaalikäsitysten hyväksymistä. Sinun tulisi laajentaa seksuaalisuuttasi. Jos olet epävarma, niin voit kokeilla minun kanssani.

Aune vastasi että hän harkitsee asiaa. Poistuttuaan rehtorin toimistosta hän kirosi sitä, että oli umpihetero. Lesbona tai edes bisukkana olisi niin paljon helpompaa ja varsinkin ideologisesti vakuuttavampaa. Mutta kun se tuhero ei vaan innostanut. Se miesoletettu joka oli hyvä sängyssä mutta huono ideologiassa katosi oppilaitoksesta vähin äänin. Ja Aune jatkoi opiskelujaan. Menestyksellä. Vaikka hän ei koskaan pystynyt ylittämäänkään lesborajaa, niin hän valmistui lopulta vuosikurssinsa priimuksena.

Ja nyt hän heräsi kauniiseen kesäkuiseen aamuun. Noustessaan sängystä hän mietti, kuinka elämäänsä jatkaisi. Kaikki oli vasta alussa ja vaihtoehtoja oli paljon.

Hän voisi mennä julkiselle sektorille päivystävän anarkistin virkaan. Joko kunta- maakunta- tai valtiolliselle tasolle. Työ olisi palkitsevaa, sillä hän oli aina nauttinut siitä että voisi komentaa toisia ihmisiä ilman vastuuta omista päätöksistään. Päivystävän anarkistin työhän oli virallisesti vain neuvoa-antavaa, mutta tosiasiassa neuvot olivat käskyjä. Yhteiskunta oli muuttunut siinä mielessä edistykselliseksi.

Hän voisi myös lähteä toimittajaksi. Anarkonomi AMK:n tutkinto antaisi siihen pätevyyden. Mielipidevaikuttajan asema houkutti ja Aune näki sielunsa silmin olevansa Ylen ajankohtaisohjelmassa jonkun toisen toimittajan haastateltavana.

Hänestä voisi tulla myös poliisi. Poliisiammattikorkeakouluun oltiin varattu kymmenen prosentin kiintiöt sekä amk-anarkonomeille että etnisesti edistyksellisille maahanmuuttajille. Poliisiammattikorkeakoulun johtaja Liisaperttiina Häiviö oli julkisuudessa valittanut siitä, että näitä kiintiöitä ei oltu saatu täytettyä vaikka kyseisten erityisryhmien kohdalla noudatettiin alennettuja fyysisiä ja muitakin vaatimuksia.

Ja sitten hän voisi jatkaa opintojaan yliopistossa. Suorittaa uusanarkismin maisterin tutkinnon, vannoa anarkeetan valan ja päätyä lopulta Anarkeettaneuvoston jäseneksi. Ehkä lopulta jopa Ylianarkeetaksi. Kyllä. Se olisi hänen tiensä. Hän jatkaisi yliopistossa ja jonain päivänä hän olisi Ylianarkeetta. Tiukin kaikista. Voimakkain kaikista. Vaikutusvaltaisin kaikista. Arvostetuin kaikista. Ehkä juuri hän olisi se nainen, joka puhdistaisi maan kaikesta vanhasta ja vastenmielisestä arvokonservatiivisuudesta ja kansallismielisyydestä.

Aune nousi sängystä, meni suihkuun ja alkoi sitten laittautua kauniiksi päättäjäispäivän juhlallisuuksia varten. Hän oli niin onnellinen. Hänellä oli elämä edessään. Etuoikeutettu elämä.

- Meikkipohja: Anastasia

- Peitevoide: Urban Decay

- Poskipuna: Milani

- Silmämeikki: Lancome

- Luomiväri: NYX Professional Makeup

- Eyeliner: Bobbi Brown

- Ripsiväri: Estee Lauder

- Irtoripset: Ardell

- Kulmakarvat: Eyeko

- Huulipuna: Elizabeth Arden

- Kynsilakka: Dior

- Alusasusteet: Agent Provocateu

- Stay-up: Bas Bleu Amelia

- Pusero ja hame: Altuzarra

- Korvakorut: Valentino Garavani

- Kengät: Alberto Guardiani

- Käsilaukku: Louis Vuitton