tiistai 26. marraskuuta 2024

KYLLÄ HÄN NIIN MIELENSÄ PAHOITTI

Suvaitsevais-tiedostavalla yksilöllä on varmasti aika ajoin hankalaa. Kas kun olisi niin kiva loukkaantua – luonnollisesti julkisesti – mutta ideat ovat joskus vähissä. Trumpia haukkuu kaikki muutkin, siinä ei nouse massan yläpuolelle. Ja laitaoikeistokin on – kehno vie – termi, jota saattaisi joutua tarkemmin selittämään.

No, suomen kielen ja viestinnän asiantuntija Laura Niemi sai kuningatarajatuksen ja päätti julkisesti loukkaantua autoilijoiden slangista, kas kun se on hänen mielestään”tunnepitoista ja affektiivista” sekä osa jopa ”loukkaavia ja seksistisiä”. Valitettavasti kyseinen juttu on Helsingin Pravdan – minkäs muunkaan – maksumuurin takana mutta netistä löytyy jutun kuvakaappaus.

Mutta joo, HS:n otsikko on taas komea:

Autoiluun pesiytyi niin monta ivallista nimeä, että asiantuntija on ihmeissään – ”Loukkaavia ja seksistisiä”

Toksinen sävy huokuu autoslangista, kun autoja sorsitaan ”nuhapumppuina” tai ”kauppakasseina”. Asiantuntija yllättyi juurtuneista nimityksistä.

Välikysymys: Ymmärtääkseni kyseinen nainen ei ole ollut paljoa autojen kanssa tekemisissä. Mikä tekee hänestä asiantuntijan?

Mutta mitäs loukkaavaa ja seksististä sieltä nyt sitten löytyi? No, esim autoilijoista:

Dino, bensalenkkari, rasvanäppi, sunnuntaiautoilija, petrooliseksuaali, renkaittenpotkija.

Järkyttävää. Oh my god in heaven. Ja autoista puolestaan:

Sähkövatkain, kauppakassi, nuhapumppu, hiustenkuivain, ranskatar, munanjatke, riisikuppi.

Ei ole ihme, että tiedostava alaleuka väpättää. Hän toteaa vielä:

Korttelirallia sanotaan taas ”pilluralliksi”. Se kuvastaa kouriintuntuvasti kyseisen toiminnan sukupuolittunutta asemaa.

Toksista maskuliinisuutta, piru vie. Ja niin joo, muistihan kyseinen nainen mainita että se termi ”riisikuppi” on rasistinen.

Noin henkilökohtaisesti ajattelen että autoilla ei ole tunteita. Suvaitsevais-tiedostavalla feministillä taas puolestaan on. Suuret tunteet. Ja hän on erittäin innokas tuomaan tunteitaan esille julkisesti. Ja vaatii, että ne otetaan vakavasti.

Sinänsä täytyy nostaa hattua kyseiselle naikkoselle. Hän keksi jotain ihan uutta mielensä pahoittamisen aihetta. Ja ehkä se seuraava aihe on se, kun hän tajuaa että me toksisen maskuliiniset miehet emme ota hänen loukkaantumistaan tosissaan.

Saatetaan piru vie vielä naureskella.

Ja muistutetaan että tämäkin blogi sisältää tuomittavaa toksista maskuliinisuutta.

35 kommenttia:

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Voivoi, kun ei ole kutsuttu pressanlinnaan itsenäisyyspäivänä. Ehkä sitten ensi vuonna, niin pääsee lehtiin, kun kieltäytyy menemästä, koska Wille Rydman.
Varmaankin sitä emansipoitumista tämäkin.

Ekku kirjoitti...

Onneksi tuo neitokainen ei ole kuitenkaan päässyt käsiksi autoalan ammatti-slangiin. Jos saisi selville miten esimerkiksi taksikuskit puhuu tuommoisista toimittelijoista, niin olisi enemmänkin syytä närkästyä:)
Tässä sitä minäkin Bemarilla ajelen eli olen siis autoslangin mukaan muikku. Ei vaan jaksa loukkaantua...

Anonyymi kirjoitti...

Lisää toksisuutta: Perskärpänen = roikkuu alle 5 m edellä ajavasta (myös Mannerheimintien ajaja). Urkujenpolkija = ajaa satasen alueella välillä 100, välillä 75 km/h.

Anonyymi kirjoitti...

Ei jumalavita. Luulin, että femakot/woke- ja dei ym. muu vastaava porukka on jo tähän päivään mennessä löytänyt kaikkia ne asiat joista voisivat loukkaantua, mutta olin väärässä. Miten pirussa esim. auton kutsuminen "riisikupiksi" voi jonkun mielestä olla sortavaa, jopa rasistista. Usko on mennyt jo aikaa sitten näihin ns. tiedostaviin tutkijoihin ja toivokin alkaa hiipua.

PionMajEvp

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa kuvakaappauksessa naikkonen sanoo, ettei itse ole autoilija. Luultavasti hän kuitenkin pyöräilee. Miksei tutkinut mieluummin polkupyöräslangia? Fillari, hikikiekko, munamankeli, putkikameli, rukki ym.

Anonyymi kirjoitti...

Ei jumalavita. Luulin, että olen nähnyt ja kuullut kaiken, mistä nämä femakko/vihervassarit/dei/woke ihmiset voivat loukkaantua. jos joku katsoo, että auton kutsuminen "riisikupiksi" on syrjivää/rasistista, niin tällä henkilöllä ei todellakaan ole kaikki muumit laaksossa. Uskoni suomalaisiin ns. tutkijoihin on aikaa sitten mennyt ja toivoni Suomen tulevaisuuden suhteen alkaa mennä.

PionMajEvp

Tapio Suhonen kirjoitti...

Kun itse olin teini, niin silloin Fiat 126 oli kauppakassi, Plymouth Valiant suoralla kutosella oli nuhapumppu, Kuplavolkkari oli hiustenkuivain ja Datsun 100A riisikuppi.
Ford mustang 390 v8 oli munanjatke.
Ne olivat tavallaan kuvaavia nimityksiä, mutta ei niinkään arvopainotteisia.
Se oli aikaa (reilusti ennen internettiä), jolloin silloinen paremmintietäväistö itkeäpillitteli Kansan Uutisten (Kansas News) mielipidepalstalla.

Antifilatelisti kirjoitti...

Sillä välin koulukiusaamisrintamalla: https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000010831690.html

Anonyymi kirjoitti...

Vasarahammerin blogi on näköjään lopettelemassa. Kyseessä on todellinen netsiveteraani ja lopettaminen on ilman muuta menetys, mutta aikansa kaikella...

Vasara oli ihan ensimmäisiä alan blogeja jotka aikanaan löysin ja ainakin minun mielestä ollut aika merkittävä osa jopa Suomen politiikan (rasismin) kehitystä, toki muiden patujen ohella...

Vuosien varrella eräät muutkin alkuaikojen blogistit ovat eri syistä lopettaneet bloginsa ja verrattain usein tulee mietittyä keitä he todellisuudessa olivat ja mitä heille nykyisin kuuluu...

Älkäämme antako heidän työnsä koskaan unohtua! Melkein 20v. vanhojen blogitekstien ajoittainen lukeminen on usein, sanotaanko mielenkiintoinen kokemus. Paljon on muuttunut, etenkin politiikassa, mutta todella moni päivittäinen puheenaihe on täsmälleen sama kuin näiden blogien aikanaan aloittaessa.

Menkää kaikki toivomaan kaikkea hyvää hänelle!

https://vasarahammer.blogspot.com/2024/11/blogin-tulevaisuus.html


t: Vitjaantunut Stadilainen

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Nimellisesti OT, mutta edelliseen liittyen.

Hämeen setlementin tilitietoja ei ole saatavilla netissä. "Tuote ei saatavilla".
Avustukset ja avustushistoria löytyvät graafin kera.

https://avustukset.stea.fi/organisation/98

Asiakastieto kertoo:

https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/hameen-setlementti-ry/15249335/yleiskuva

"Kanta-Hämeessä toimiva monialajärjestö, jonka tehtävänä on osallisuuden tukeminen, toimintamahdollisuuksien luominen sekä yhteiskuntaan vaikuttaminen.
Tuotteet ja palvelut
Duunaamo, neuvonta ja ohjausm Suomenkielen ryhmät, monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta, OmaKamu-toiminta, Perhekahvila Mama’s Café, Kumppanuustalo, Miestentila Ukkonen, lainattavia välineitä, Näytelmäkerho Ilopillerit, Mummoparkour, Senioriklovnit, Luontoseniorit, Puutyöpaja-ryhmä, Taidesuttarit-ryhmä sekä Setlementin Seniorit."

Mummoparkour varsinkin kuulostaa kiinnostavalta.

Valaiseva on oma työntekijät-sivu:

https://www.hameensetlementti.fi/tyontekijat/

Kivoja duuneja kavereille. Valaisevaa on myös googlata työntekijät nimeltä yksitellen.

On erittäin suotavaa, että tällaiset _itse_ tuovat itseään esille ja tietoisuuteen. Tätä on tuettava kaikin keinoin.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi nousuun !
Voihan räkä, että meillä riittää näitä tyhjäntoimittajia. Toivottavasti tuon lapsen tasolle jääneen idiootin palkka ei tule veronmaksajien rahoista. Mihin tällaisia suorittajia tarvitaan.

Olavi Koskela kirjoitti...

Oikeaa puhetta prkl. Mutta, olisi ehkä viisainta olla kiinnittämättä minkäänlaista huomiota näihin itkupilleihin ja heitin parkumisiinsa. Lisää vettähän ne vaan saa myllyihinsä ansaitsemattomasta huomiosta.

Laura H. kirjoitti...

Olen autoalalla työskentelevä nainen ja minusta kaikki nuo nimitykset ovat vain hauskoja 😄 En olisi voinut kuvitellakaan että joku edes keksii vetää niistä herneen nenuun. Toisaalta, jos jopa Disneyn Kaunotar ja kulkuri -elokuvan siamilaiskissat ovat rasistisia, niin kaipa kaikki on mahdollista nykyään.

Strix Senex kirjoitti...

Tuollaisiin juttuihin on kolme syytä, ehkä useampiakin, mutta nämä kolme ovat aina läsnä. Ensimmäisen on rahan tarve. Lehdessä julkaistusta jutusta saa fyrkkaa joko palkan muodossa tai juttupalkkiona. Toinen on julkisuuden halu. On kiva nähdä oma nimi ihan painetussa lehdessä. Kolmas on krooninen mielentila, eräänlainen henkisen puolen ärtyneen suolen oireyhtymä. Aina närästää. Niinpä sitten ainoa juttutyyppi, jota tällainen henkilö pystyy kirjoittamaan, koostuu marinasta, saivartelusta ja nälvimisestä. Ja ainoat tunnetilat, joita hän kykenee ilmaisemaan, ovat närkästys, paheksunta ja pöyristyminen. Voi olla, että jonkinlaisena motiivina tuollaisille jutuille saattaa olla myös pyrkimys niiden kauheiden miesten mielenrauhan häiritsemiseen tyyliin ”kun minua aina närästää, niin saakoot ne äijätkin jotakin närästyksen syytä vaivoikseen”. Ja voi olla, että sillä onnistuukin herättämään joissakin henkilöissä hetkellisen harmistuksen, joka vertautuu jonoon kiilaajan tai liikennevaloissa hidastelijan aiheuttamaan vastaavaan tuntemukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuo nainen ole myöskään kielen eikä viestinnän saralla mikään asiantuntija, sen verran hapokasta hänen puheensa on. Tai ei ainakaan tunne sanoja ja niiden merkitystä ns. pitkässä juoksussa.
Esim. ilmaus: kato mikä kosla voi tarkoittaa ihailua hienosta ja komeasta autosta tai vähättelyä melkoisesta, romutuskuntoisesta autosta.
Huru-ukko

Isä Nicolae kirjoitti...

Hej på Ykä samt muut järkyttyneet!

Tämä tieto elämästäni se vielä puuttui, mutta onneksi aasintuntija (anteeksi kuormajuhdat) Niemi viimein valisti minua. Voi kauheaa, shokeeraudun ja lopetan omat ajoni, tokkopa enää kehtaan edes astua meikäläisten Toyotaan - ilman polvistumista ja nyrkin nostoa sitä ennen!

Sitä yhtälöä en vain arvoisan Niemen puheesta hoksannut... Kuinka eräästä maailman rasistimmista maista lähtöisin oleva kottero saattaisi loukkaantua, jos sitä itseään luonnehditaan siten kuin sen koko antaa aihetta (ei koske omaa Toyotaamme koska perhemalli). Sitä paitsi tuo "riisikuppi" on pikemminkin viehko hellittelynimi, miettikääpä kuinka olennainen osa jo riisi on Nipponia....

Heikki kirjoitti...

Hän sekaantuu asiaan, mistä ei mitään ymmärrä, eikä haluakaan ymmärtää.

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

Mikähän on, kun "Vasaralle" lähettämäni kommentit eivät näy / eivät ole menneet perille?

QroquiusKad kirjoitti...

Ei näy minunkaan eli ei varmaan kenenkään.
Johtunee yksinkertaisesti siitä ettei Vasara ole jaksanut julkaista saapuneita kommentteja.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo olisi varmaankin oikein antoisa artikkeli, jos sen voisi lukea.
Siis muutkin kuin Hell-Sinkin Totuuden tilaajat.

QroquiusKad kirjoitti...

Vää-rin!
Laurahainen on kirjoittanut kirjan "Työelämän tyhjänpuhujat":

https://fi.linkedin.com/in/niemenlaura/fi

Kyllä sellaisella meriitillä on oltava pätevyys kokonaisvaltaiseen tyhjänpuhumiseen kaikista asioista, vaikka niistä ei mitään ymmärrä.
Sitä paitsi Laurahainen on yliopistotyttö, joten hän on Kaikkien Alojen Asiantuntija ja samalla syyntakeeton kuin sylivaavi.

Anonyymi kirjoitti...

Tämäkin vielä. Mistä tuollekin ämmälle maksetaan? Autoilu on jo muutenkin valtiovallan erityisessä suolauksessa, niin tarpeellinen kulkuneuvo kuin se monelle onkin. Tai ehkä juuri siksi. Ei tarpeettomaan voisi noin älyttömiä veroja säätääkään koska ne voisi kansalainen jättää maksamatta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Tämähän on ollut ajan henki jo pitkään. Feministit vaativat itselleen oikeutta määritellä, mitä saa puhua, kirjoittaa ja ajatella. Ja yhtä lailla feministinen valtamedia on tietysti täysillä mukana.

Minä olen myös laittanut Vasaralle kiitokset menneistä vuosista. Ehkä hän jossain vaiheessa ne kommentit julkaisee.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Vasara ei ehkä jaksa kommentoida. Ei tänne kukaan jää lusimaan ikuisesti. Kunnioitetaan.
C'est la vie

alianor d'aquitaine kirjoitti...

"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" tietää Vuorisaarna kertoa meille. Eihän tässä oikein muuta voi todeta.

Mitä tuohon toksiseen maskuliinisuuteen tulee, nautin sitä itse päivittäin terävän annoksen. Se nimittäin auttaa selviämään hengissä intersektionaalisen feminismin yhä kummallisemmista kiemuroista.

Suosittelen kaikille naisille. Piristää kovasti päiväänne.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapio Suhoselle ja alianor d´aquitanelle & kiitos kommenteistanne.

Tapio: Todennäköisesti näin. Vasara on ollut blogistanin yksi parhaimpia.

alianor d´aquitane: Totean tuohon että ne toksisen maskuliiniset persvakomiehet pitävät yhteiskunnan pystyssä ja elättävät siinä samalla ne täysin turhat feministit.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten rikas kieli meillä on! Nämä nimittelythän ovat tosi hauskoja ja pelkkää kirjakieltä puhuvat ja kirjoittavat ovat mielestäni mielikuvituksettomia tylsimyksiä. Siksi niin nautinkin tämän blogin lukemisesta ja blogi-isännän tavasta käsitellä ajankohtaisia asioita. Kireä pipo on käyttäjälleenkin varmasti ikävä ja estää verenkierron aivoissa.

Rouva Ano

-TR- kirjoitti...

Ottaen huomioon feministien huumorintajun niin hän on aivan varmasti ihan tosissaan, mikä nimenomaan tekee tästä hauskaa.

Lopussa hän pohtii että uskaltaako mennä autokauppaan tai huoltamolle vai joutuuko kuuntelemaan tuollaisia kauheuksia. Rohkeasti vaan!

Joppos123 kirjoitti...

Feministinatsithan löytävät misogyniaa ja rasismia sellaisista paikoista joista kukaan myy ei älyä sitä edes etsiä.
Nyt kun on palannut taas toistaiseksi kotiin niin on kiva huomata, että kaikkea kivaa on täällä saatu aikaiseksi.
Yläkoulun pojille luetetaan kirjaa jossa opetetaan ottamaan kullia syvälle suuhun ja terveystalebanien uuden ohjeistuksen mukaan jatkossa saisi syödä käytännössä vain palkokasveja ja juoda vettä.
Kaikki muu on muuttunut perkeleen epäterveelliseksi tai ympäristöä tuhoavaksi.
Taidanpa tänään syödä peuran sisäfilettä, juoda punkkua ja päälle muutaman mukin viskiä.
Viikonloppuna peurapassiin niin saa lisää karsinogeenejä pakkaseen.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Joppos123 Mutta, muista, skottilaista. Bourbon on väärennettyä viskiä....

Joppos123 kirjoitti...

Ilman muuta skottiviskiä ja aina kun mahdollista single malt.

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

Peuranpaisti ja Jameson - johan mennään me rasvanahat !

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,
Tästä jos viittisit tehdä pienen postauksen ja buuffin, olisi kyllä iso, pieni hyvätyö!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14459
Saattaahan olla, että saadaan miinat takaisin repertuaariin,

Kiitos,
Voi Aikoja Voi Tapoja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, TR:lle, Joppos123:lle, Tapio Suhoselle, Terhomatti Hämeenkorvelle ja Voi Ajoille Voi Tavoille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Kiitos kannustuksesta. Ja joo, suomen kieli on hyvin ilmaisuvoimainen kieli. Jota newspeakilla yritetään laimentaa.

TR: Todennäköisesti aivan tosissaan. Huumorihan on feministeille myrkkyä.

Joppos123: Totta puhut ja hyvät suunnitelmat sinulla.

Tapio, Joppos123 ja Terho: Minä pidän Highland Birdista. Vaikka se onkin halpa blended-viski niin sen aromi miellyttää.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Katsotaan tuonnempana.

Joppos123 kirjoitti...

On meikälläkin suurempaa vitutusta varten halvempaa sekoiteviskiä, niistäkin löytyy ihan hyviä kuten The Famous Grouse tai vaikkapa Teachers Highland Cream.
Naukkaulua varten on sitten esmes Aberlour, Aberfeldy 12 YO ja yksi nykyisistä suosikestaini Talisker Dark Storm. Noita ei oikein juomalla viitsi alkaa juomaan. Menee hyvä aine hukkaan kun hetken päästä olisi maun kannalta sama vaikka kittaisi vanhaa 88:a.