torstai 14. marraskuuta 2024

VÄÄRISTYNYT YHDENVERTAISUUS

Tässä hiljattain yhdenvertaisuusvaltuutettu on soittanut poskeaan sisäministeriön suuntaan kun siellä on yritetty ottaa pakolaiskiintiöön Syyriasta mieluummin kristittyjä kuin islamilaisia. Kyseinen valtuutettu on ilmaissut että moinen pyrkimys on perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä syrjintää uskonnon perusteella.

No, epäilemättä nykyisen lain ja käytännön mukaan on. Mutta sille on kyllä perusteet. Esmes nimenomaan tuolla Syyriassa kristityt ovat pieni vähemmistö ja mikähän enemmistö siellä mahtaakaan kohdistaa uhkaa kristittyihin? Ettei vaan olis islamilaiset. Ja ainoastaan islamilaiset pyrkivät muuttamaan heidät vastaanottaneet maat samanlaisiksi paskastanioiksi mistä he itse lähtivät.

Samoin järki niin Suomessa kuin Euroopassa yleensä sanoo että kun maahan otetaan ulkomaalaisia, niin nimenomaan islamilaiset aiheuttavat vaaraa, mellakointia ja väkivaltaa. Mitä enemmän islamilaisia, sen enemmän vaaraa ja vaikeuksia.

Valitettavasti suomalaiset suvaitsevais-tiedostavat – joita virkakoneistossa on valitettavan paljon – pitävät täydellisen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ideologiaa tärkeämpänä kuin tervettä itsesuojeluvaistoa. Eli vaikka islamilaisten vaarallisuus tiedetään niin totta kai heillä on samanlainen oikeus tulla tänne kuin kaikilla muillakin.

Sinänsä valtaosa islamilaisista on tullut tänne aivan muina kuin kiintiöpakolaisina. Heille on riittänyt taikasana asylum. Suomi voisi todeta että koska olemme uhranneet tuolle monikulttuurisuuden alttarille jo enemmän kuin tarpeeksi niin emme seuraavaan kolmeenkymmeneen vuoteen ota edes kiintiöpakolaisia.

Me voimme puhua itsemme pyörryksiin yhdenvertaisuudesta. Islamilaisilla sitä ei ole olemassa. On vain he ja alempiarvoiset vääräuskoiset. Heille joku yhdenvertaisuusvaltuutettu on vain hyväksikäytettävä hölmö.



39 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kristityt tuskin pääsevät edes kyselemään turvapaikkaa kun heitä pidetään orjina musulmaaniperheissä. Oli teeveessä taannoin dokumentti jossa etsittiin jesidityttöjä jotka palvelivat orjina. Piilossa pidettiin ja nöyränä. Ei toteudu yhdenvertaisuus lähtömaassakaan. Kristityt sieltä olisi ensin pois saatava.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Noiden heimokuttuurimaiden kristityt eivät kyllä ole nekään ihan samanlaisia kuin länsimaiset kristityt ja monet islamilaisiin yhdistetyt ongelmat koskevat yhtälailla heitä. Kyse kun ei ole kokonaan siitä uskonnosta, vaan siitä heimokulttuurista. Toki tuo että muslimit pyrkivät muuttamaan sen maan jossa asuvat, samanlaiseksi paskastaniaksi kuin mistä lähtivät ja alistamaan kaikki muut väkivallalla on heille tyypillistä, joten aste-ero on olemassa. Mieluiten en ottaisi tuolta ketään, en edes niitä kristittyjä tai kurdeja, eivät ole mukavaa porukkaa kun heidän kulttuurinsa on kehittynyt selviämiseen tuossa ympäristössä. Yksittäiset tulijat ovat eri asia, yleensä sopeutuvat, mutta että tulisi muutamaa yksilö suurempi porukka...

Anonyymi kirjoitti...

Entäs sitten ne uudet ravintosuositukset? Lihaa saa olla 350 grammaa, mutta HALAL-LIHAA EI YHTÄÄN! Joku huiviakka valitteli eilen, että halal-lihaa ei saa lähimarketista, vaan pitää kierrellä ja etsiä muista kaupoista. No, onneksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvirasto tulee varmasti pian apuun...

Tapio Suhonen kirjoitti...

Tuolla Riikka Purran blogissa selvittelin tätä mamupsykologiaa: inhimillistä mutta perseestä.
Täällä Malmilla näyttää siltä, että peli on menetetty: muutaman kotimaisen, rollaattorimummon lisäksi vain "pyjamassa hiippailevia partamiehiä" (PT:n kielikuva) ja yltiölihavia somalinaisia.
Jo se, että naisten "pukeutumisohje" saa olla Itiksessä paikoillaan, kertoo valtatasapainon liikahduksesta eitoivottuun suuntaan.

Strix Senex kirjoitti...

Mitä se yhdenvertaisuus on. Oikeusperinteessä se on sitä, että laki on sama kaikille. Sen takia oikeudenjumalattarella on side silmillään. Se on myös sitä, että kaikilla on samanlainen oikeus tavoitella onneaan. Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että paatunut rikollinen olisi yhtä arvokas kuin yhteiskuntaa paremmaksi ja onnellisemmaksi tekevä tiedemies tai kansalaisille palveluja tuottava henkilö. Se ei myöskään tarkoita sitä, että kaikilla olisi samanlainen oikeus saada vaatimuksensa hyväksytyiksi, olivatpa ne mitä tahansa ja olivatpa niiden seuraukset minkälaisia tahansa. Erityisesti se ei tarkoita sitä, että vaikka kaikki ovat tasa-arvoisia, toiset ovat paljon tasa-arvoisempia kuin toiset ja siksi oikeutetut saamaan tahtonsa toteutetuksi.
Mitä tulee tuohon Syyrian tapaukseen, niin kannattaa palauttaa mieleen, minkä takia turvapaikkasysteemi ylipäätään luotiin. Se luotiin holokaustin seurauksena, kun juutalaisia vainottiin juutalaisuutensa takia. Syyrian kristityt ovat vastaavalla tavalla vainottu kansanryhmä ja juuri se on turvapaikkasysteemin perusajatuksen mukainen turvapaikan myöntämisen peruste. Tätä ei kaavamaisesti toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu ymmärrä, koska hän toimii toistellen mekaanisesti taustaryhmänsä iskulauseita ja myötäille heidän painostustaan. Niinpä hän on kääntänyt päälaelleen niin yhdenvertaisuusperiaatteen kuin turvapaikkasysteemin perusajatuksenkin.

Bogreol kirjoitti...

Perustuslain yhdenvertaisuusvaatimus ei koske Syyrian syyrialaisia, joten yhdenvertaisuusvaltuutettu politisoi lakia. Lainlaatijan ja hallituksen tulee ottaa huomioon myös turvallisuustilanne, mistä yhdenvertaisuusvaltuutetut eivät näytä piittaavan. Islam on uhka, parempi olisi ettei muslimeja tulisi eikä heitä otettaisi kiintiöpakolaisiksi.

Yhdenvertaisuuskäsitys on vasemmistolaisesti politisoitunut, ideologisesti värittynyt, tästä kertoo Hämeenlinnassa maksettu korvaus vanhemmille, joiden lapsi oli koulun juhlassa kuullut kristinuskoon viittaavaa. Yksi X:ssä ollut kommentti oli hyvä, entä sitten jos kokonainen luokka olisi "ansainnut" korvauksen joutuessaan valtaväestön kristillisen perinteen kokijaksi, veronmaksajien rahoista heille olisi pulitettu n. 45 000 euroa.

Kun ajattelee näitä rahallisia korvauksia ja niiden mukana kulkevaa kansallisen kulttuurin häpäisyä, ei yhdenvertaisuudessa voi olla kysymys kuin yliotteen saaneesta poliittisesta ideologiasta. Inkluusion nimissä jos lapsille esitetään Händelin Messias, niin uskonnottomille tulisi esittää jotain yhtä ylevää, mikä lienee mahdotonta eli koulujen tehokasta opetustyötä estetään ideologisesti.

Olisi saatava tutkinta yhdenvertaisuusvaltuutettujen poliittisista kytköksistä, ja puhdistettava kenttä mahdollisesta korruptiosta. Monikulttuurisuus on tuonut mukanaan valtavan paljon erilaisia vääristymiä ja epätasa-arvoa.

Antifilatelisti kirjoitti...

Lenin aikoinaan sanoi, että kapitalisti myy heille sen köyden, johon kapitalisti hirtetään. Länsimainen feministi yrittää kaikin keinoin purra sitä länsimaisen miehen kättä, joka yrittää riistää muslimimiehen kädestä sitä ruoskaa, joka häntä lyö.

Antifilatelisti kirjoitti...

Tolkku ry. asialla: https://www.warkaudenlehti.fi/paikalliset/8054209

Anonyymi kirjoitti...

Saisikohan nuo uskontokorvaukset taannehtivasti? Kävin kansakoulua 1960-1967, siis 7 vuotta. Siellä oli pakollinen uskonto-aine, josta ei voinut kieltäytyä. Jos lasketaan korvaus nykyrahassa vaikka se 1500 euroa tunnissa, niin minullehan kuuluisi aika mahtavat korvaukset 7 vuoden ajalta. Ettei menisi ihan miljooniksi asti. Aika helppohan ne tunnit olisi laskea, onhan koulujen kirjanpito ja historiakin aika hyvin dokumentoitu. Sen muistan, että islamista ei kerrottu mitään ja raamatun kertomuksista muistan sen kun veljekset nakkasivat Josefin kuin hohtimet kaivoon ja Taavetti voitti Koljatin.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Bogreol, härregyd...Händeliä.
Kuulisin toki mieluumin: Untaba böbätim bobäntintiböm böbäbtätäböbäbäbän böbäntibömöm, untaba böbätin böbäntiböm....jne

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki papit eivät ole vielä "sateenkaarisaatanan" palvojia. Onneksi!!
Huru-ukko

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Aikalaisajattelussa ja aikalaisrationaalisuudessa on aina se ominaisuus, että kun kaikki aikalaiset ovat tämän järjen piiriin syntyneet ja siinä kasvaneet, heidän on jokseenkin mahdotonta kyseenalaistaa oman ajattelunsa perusteita. Kas kun ne ajatustyökalut, joilla ylipäänsä mitään kyseenalaistetaan, ovat olemuksellinen sisäänkasvanut osa sitä aikalaisajattelua.

Vaikka viime vuosisadan viisaimmat ihmistieteilijät antoivat meille sellaisia ajatustyökaluja, joilla omaa ajatteluamme on mahdollista tarkastella kriittisesti, kyseenalaistamisen halut puuttuvat kokonaan. Mitäpä sitä mitään epäilemään tässä valmiissa maailmassa.

Yliyleistävien yleiskäsitteiden käytöstä meitä varoitti viime vuosisadan viisain kielifilosofi Wittgenstein.Yleiskästteillä on se ominaisuus että ne noituvat ymmärryksemme. Muodostamme maailmankuvamme käyttämällä kielen yleiskäsitteitä, ja "päättelymme" on sitä että yritämme palauttaa yleiskäsitteen reaalimaailmaan. Se on ihan hullua "päättelyä" -- kuvittelemme ja koemme että olisi olemassa esimerkiksi jokin sellainen asia kuin"uskonto", ja kaikki mitä olemme nimenneet "uskonnoiksi" olisivat vain uskontoja uskontojen joukossa. Tosiasiassa siinä on kyseessä sellainen yhteisöilmiö, jolla voi olla sellaisia ominaisuuksia, jotka jo kahdessa samannimisessä uskonnossa ovat toisensa poissulkevia -- saati sitten että maailman kaikilla "uskonnoilla" olisi jotain niin paljon yhteistä että olisi jotenkin perusteltua nimittää niitä kaikkia "uskonnoiksi".

Omakin "uskontomme" -- kristinusko -- on ollut aikakausien mukana muuttuva, eikä maailmankuvilla ajanlaskun alun aikaan ole oikeastaan mitään yhteistä minään nykyisin esiintyvän "uskonnollisen" kokemuksen tai ominaisuuden kanssa. Käsite kristinusko on vain kuin munankuori joka elää yli aikojen vaikka kaikki sen sisällöt muuttuvat toisiksi.

Juristerisessa ajattelussamme sitten ihan määrätietoisesti kieltäydytään sisältöjen analysoimisesta -- ja inkvisitiolle riittää että joku sanoo jonkin kirotun sanan väärässä paikassa. Inkvisition miehet ovat aina toimineet alitajuisten pelkojensa pohjalta, ja se jumalallinen viisaus on ollut pikemminkin yleisten pelkojen ylläpitämää maagista maallista valtaa.

Kunpa me jaksaisimme opiskella enemmän syvyyspsykologiaa ja klassista sosiologiaa, monet asiat voitaisiin nähdä selvemmin. Emmekä sallisi vallanpitäjillemme oikeutta julistaa jumalallisia tuomioita pelkkien käsitesekaannusten pohjalta.

Eivät maailman "uskonnot" voi mitenkään olla missään mielessä "yhdenvertaisia" kun ne jo opillisesti sulkevat toinen toisensa pois. Puhumattakaan siitä että niiden maaginen "valta" nousee aina alitajunnan mutavesistä, eivätkä ne hyväksy vaan vihaavat toisiaan ihan siitä riippumatta miten jokin eurooppalainen maallistunut sivistysvaltio yrittää niitä abstrakteilla yleikäsitteillään muotoiltujen yhdenvertaisuusideologioidensa pohjalta sietää ja suvaita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Thorvald Eskilinpojalle, Ano2:lle, Tapio Suhoselle, Strix Senexille, Bogreolille, Antifilatelistille, Ano3:lle, Huru-ukolle ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Suomi ei pysty pelastamaan islamilaista maailmaa itseltään. Mutta se pystyisi vielä pelastamaan itsensä islamilta. Alkaa vaan olla aika kiire. Ensimmäisenä pitäisi tunnustaa että hyväuskoisten hölmöjen dogmit ovat hyväuskoista hölmöyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Aalto-yliopistossa eräs tohtorikoulutettava esitti oppilaille omatekoisen pervo/pornovideon, jossa hän mm. työntää jotakin peräaukkoonsa. Apurahaa on tullut Koneen säätiöltä 70.000 euroa ja kakken kaikkiaan tämä "taiteilija" on saanut yhteiskunnalta avustusrahoja noin 300.000 euroa. Mihin tällainen opetus pyrkii ja mitä "taidesuuntausta" se edustaa? Kaikkeen roskaan sitä tässä maassa rahaa laitetaan ja aina on kulttuuriväki itkemässä, että taidetta ei tueta! Häpeisivät jos osaisivat.

Rouva Ano

QroquiusKad kirjoitti...

Täsä on siis kyse kintiöpakolaisista.
Läheskään kaikki valtiot eivät ota kiintiöpakolaisia eivätkä siis pidä mitään pakolaiskiintiötä.
Pakolaiskiintiö on tässä maailmassa vain neljällätoista valtiolla:

https://www.unhcr.org/resettlement-handbook/resettlement-country-chapters/

Niistä vain puolet on Eeuu-maita.
Siis vain seitsemän Eeuu-valtiota Eeuun kaikista kahdestakymmenestä jäsenvaltiosta pitää pakolaiskiintiötä.
Kaksikymmentä Eeuu-valtiota ei ota kiintiöpakolaisia.

Siihen joukkoon Suomi ei halua kuulua.
Suomi haluaa kuulua siihen todella vähälukuiseen joukkoon, joka pitää pakolaiskiintiötä.
Josta ei saa edes itse päättää.

Tai tietysti saisi, mutta näistä asioista päättävät eivät niin halua.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä olisi islamista kokemusta jo 70-luvulta alkaen kun suomalaisia oli paljon töissä arabimaissa. Ollaan jo yli seitsemänkymppisiä ja tuskin monikaan seuraa päivän tapahtumia kovin tarkkaan tai ei välitä. Silloin naureskeltiin islamin säätäjille mutta ei naurata enää kun se on tuotu meidän kotimaahamme. Jotain noista hauskoista mutta ristiriitaisista kokemuksista vois kirjoitella kun postaus passaa.

Isä Nicolae kirjoitti...

Hejssuli Ykä & me laitalaiset!

Blogisti totesi osuvasti Syyrian kristityt (jotka hekin toki jakautuvat useimmiksi ryhmiksi) vähemmistöksi, joita valtamuhamettilaisuus uhkaa. Tämä on pohjimmiltaan se syy, miksi sikäläiset kristinuskoa tunnustavat samoin kuin toisuskoiset&juutalaiset kerta toisensa perään äänestivät ensin isä-Hafiz ja sitten poika-Bashar Assadia - kelle tahansa, jolle ei kelvannut järjestys, loppusijoitus löytyi pikapikaa. Ai niin, tämähän ei sovi lännen eikä Suomen yleiseen käsitykseen hups.

Bogreolia oikaisisin ao. lauseen "Monikulttuurisuus on tuonut mukanaan valtavan paljon erilaisia vääristymiä ja epätasa-arvoa" osalta. Ei, kyllä nämä virastojen ja politiikan väärentymät periytyvät ihan omasta 1960-luvulla alkaneesta tavastamme nimittää virkoihin (ja valita myös yksityissektorin töihin) aina ellei puoluejäsenyyden varmistama vähintään poliittis-ideologisesti samaan suuntaan kallellaan oleva vaimon-kälyn-veljen-kaiman-koiran-jees-perskarva. Ohimennen, tämä useamman sukupolven ajan yhteiskuntamme läpivirtaama mädäntyneisyys on juurisyy nro 1 niin taloutemme, henkisen kuin muunkin kehityksen pysähtyneisyyteen. Eikä sitä muuta miksikään se, että 2020-luvulla julkilausuttuna sisältönä toimii "monikulttuurisuus" - olemukseltaan se on aivan yhtä eltaannuttava.

29051453 kirjoitti...

Kerronpa kaverini kokemuksen. Hän oli Irakissa töissä 1970-luvun lopulla. Asuivat hotellissa, hotelli ruoat eivät ikeniä naurattaneet. Ajatus; meillä on herneitä, meillä on puolalaista kinkkusäilykettä. He hakivat hotellin kokilta lainaksi kattilan ja keittivät hernekeiton. Oli hyvää. Kattila palautettiin kokille. "Mitä teitte?" "Keitimme hernekeiton. Herneitä ja lihaa." "Mitä lihaa" "Nöf, Nöf." Kokin naama meni aivan mustaksi. Se oli aivan hyvä kattila.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan tuota islamia jo saatu katsella sen verran, että varmuudella tiedetään mitä se tuo mukanaan. Pyhää sotaa ja terrorismia, esim Pariisissa joitakin vuosia sitten teurastettiin nuorten konsertissa rynnäkkökivääreillä suuret määrät viattomia katselijoita, samoin muhammedia loukanneita lehden pilapiirtäjiä ja toimittajia. Rekoilla on ajettu ihmisiä hengiltä, ihmisiä puukotettu ja mestattu kadulla mm. Suomessa. Puhumattakaan Isisin brutaalin raakalaismaisista kurkunleikkauksista ja massateloituksista.
Islaminuskoiset käyvät nimittäin pyhää sotaansa eli jihaida vääräuskoisia vastaan kaikkialla, koska se kuuluu heidän uskontoonsa. Sellaistahan eivät tee minkään muun uskonnon edustajat muuttaessaan uuteen maahan, josta pitäisi tulla heidän uusi kotimaansa.
Eivät kaikki islamin uskoiset käy sotaa, mutta osa aivan vuorenvarmasti radikalisoituu sotimaan. Trumpin poika vertasi maahanmuuttoa karamellikulhoon, jossa osa karamelleista ovat myrkytettyjä. Montako ottaisit, hän kysyi.
Ainoa ratkaisu islamilaiseen maahanmuuttoon on, että ei pidä ottaa sitä yhtään, koska koskaan ei voi tietää, kuinka paljon mukana tulee myrkyllisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo edellä kirjoittamasi pitää täysin paikkansa. Nimimerkillä kokemusta on. Lahti nimisessä asutustaajamassa oli demareiden pääkallonpaikkana Kansantalo niminen talo. Sitä ilkeästi kutsuttiin epäviralliseksi kaupungin työnvälitys/tyhönottotoimistoksi jollain se myös oli vaikka sitä ei saanut ääneen sanoakaan.
Muutaman pestin kaupungin hommiin sitä kautta saaneena tiedän vaikka toverit ja kaverit sen kiistäisivätkin vaikka hyvin tietävät näin olleen.
Vasemmistoliiton ja sen edeltäjilläkin oli oma talonsa, Työväentalo, melkein tuon Kansantalon naapurissa. Siellä ei jaettu kaupungin työpaikkoja niin paljon kuin demareiden valtakunnassa.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Qroquius Kadille, Ano1:lle, Isä Nicolaelle, 29051453:lle, Ano2:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Tätä ihmettelen syvästi minäkin.

Qroquius Kad: Totta puhut. Suomi on se luokan kiltein oppilas jota sitten kiltteytensä takia jatkuvasti kurmotetaan.

Ano1 & 29051453: Suomalaisiahan oli siellä Irakissa aika paljon rakennushommissa. Sieltä saataisiin varmasti aikaiseksi varsin mielenkiintoinen kirja.

Isä Nicolae & Huru-ukko: Kyllä. Tämä mädännäisyys alkoi jo silloin.

Ano2: Täysin totta.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö sitä lakia voi muuttaa? Aina voi ja aina löytyy lainsäädännöstä joku kohta. Useinhan laista löytyy joku kohta, jolla kyykyttää köyhää vaikka ne ihmis/perusoikeudet. Jokaisen suomalaisen on työssään mietittävä omaa ja jälkikasvunsa tulevaisuutta ja tehtävä se huomioiden viisaita päätöksiä, mutta ymmärrän maassamme asuvan vähemmällä järjellä päätöksiä tekeviä olevan, siksi Suomi on kaikin tavoin kusessa syvällä suossa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Voi lakia muuttaa, mutta se prosessi on vaan pirun hidas. Ja ne vähemmällä järjellä varustetut lyövät jarrua koko ajan.

Joppos123 kirjoitti...

Alkaa olla aika laittaa kioski kiinni.
Suomen kilpailukyky ja talouskasvu on maailman 10 huonointa.
Kommunistit , Riku Aalto ( vuositulot 250 000) vaatii 10 prosentin palkankorotuksia.
Taitaa jokainen tulosta tekevä yritys lähteä pois.
Antaa palaa vaan.
Noi ammattiliitot joutavat pois.

Anonyymi kirjoitti...

Jolkkosella on kyllä todella vahva pointti tässä asiassa. Kiitokset Antifilatistille, joka nosti tämän asian esille. - JT

Anonyymi kirjoitti...

Saudissa ja Libyassakin oli suomalaisia hommissa jo 70-luvulla. Sai kokemusta mitä on olla vääräuskoinen musulmaanien maassa. Kaupassakin vaihtorahat heitettiin joskus lattialle. Keräile sieltä.
Pelkään että täällä peli on menetetty vaikka ei otettaisi enää yhtään musulmaania. Niitä on jo liikaa ja lisääntyvät kuin kärpäset. Parikymmentä vuotta ja eduskunnassa on musulmaanienemmistö.

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

Aina niitä saatanan pirun valtuutettuja niin että päät kolisee. Ja järjestään likkasukupuolisia. On niin mukava olla siinä ja siinä virastossa, kun on virka ja ympärillä samanmielisiä siskoja ja tehdään esityksiä, jotka puolue on heille sanellut. Tsattan, tätähän se suomen byrokraattinen vallankäyttö nykyjään on !

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, JT:lle, Ano:lle ja Terhomatti Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Se 10 pinnaa on täysin epärealistinen ja sattuu eniten nimenomaan pieniin yrityksiin. Tuo on liitoilta ihan puhdasta riidanhaastamista.

JT: Totta.

Ano: Joo, mutta vääräuskoisten osaaminen kyllä kelpasi. Kun eivät itse osanneet.

Terhomatti: Pääosin joo, tosin tämän viimeisimmän alaleuan väpätyksen teki mies. Robin Harms.

Anonyymi kirjoitti...

Ministeriö näyttää ohjanneen pakolaiskiintiötä. Pitää olla kristittyjä ja 90 % naisia ja lapsia. Oikein ohjattu. Näin on tehtävä.

Joppos123 kirjoitti...

Mutqu ei näin saa olla. 90 prosenttia pitää olla nuoria muslimijätkiä. Se on sitä yhdenvertaisuutta.
Pikkasen värinää ummehtuneeseen Impivaaraan.

Anonyymi kirjoitti...

Ja musulmaaneja nolla prosenttia. Kaikki muu on itsepetosta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Joppos123:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Totta joo. Tosin ei niitä tulijoita enää kaivata. Niitä on tullut liikaa.

Joppos123: Jos kysyy suvaitsevais-tiedostavaistolta niin juuri näin on.

Ano2: Ja vaarallista itsepetosta.

Anonyymi kirjoitti...

"...työntää jotakin peräaukkoonsa. Apurahaa on tullut Koneen säätiöltä 70.000 euroa ja kakken kaikkiaan tämä "tai..."

Koneen säätiö tahraa Kone Oyj:n maineen. Luulisi, että Koneella on varaa ja keinoja kieltää säätiötä käyttämästä nimeä, joka viittaa Kone Oyj:hin.

Anonyymi kirjoitti...

Islam on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa joka takaa yksilönvapaudet. Tämä saatettakoon tiedoksi myös Yhdenvertaisuusvaltuutetulle, vaimikäseoli?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän maailmaan sanoja mahtuu

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos komenteistanne.

Ano1: Totta joo. Saatan palata asiaan blogissa.

Ano2: Tuo on myös totta.

Ano3: Ja näennäisviisaita lauseita.

QroquiusKad kirjoitti...

Näyttääpä Koneen säätiön touhuissa olevan jotain tarkastamisen arvoista:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=43773

Pelkäänpä pahoin, ettei se kuitenkaan liity mihinkään näistä:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e34d1f39-87ef-4c67-9346-5103bc445838

Pelkkää silkkaa tiedettä ja taidetta sekä tiedettä ja taidetta yhdistäviä hankkeita kaikki tyynni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, huomasin tuon IL:n linkin itsekin ja palaan siihen vielä. Tuosta toisesta asiasta ei näemmä ole sen tarkempaa tietoa vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Konesäätiö omistaa 11% Kone Oyj:stä. Heiluttaako häntä koiraa vai koita häntää?