Helsingin hovioikeus meni ja vahvisti käräjäoikeuden tekemän päätöksen. Eli kaksi tekohetkellä 15 ja 16-vuotiasta heppua menivät ja raiskasivat suomalaisen 15-vuotiaan tytön ja saivat rangaistuksekseen 1 v ja 11 kk ehdollista vankeutta sekä 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Sitä, mitä tiedotusvälineet eivät kovin suuresti mainosta, on se, että heppujen sukunimi ei ole Virtanen ja he olivat tulossa koraanikoulusta.
Omassa työssänihän olen valitettavan tottunut siihen, että vasemmistohumanistinen järjestelmämme pyrkii kaikin mahdollisin keinoin auttamaan rikoksentekijää, ja rikoksen uhrilla ei ole sille paskankaan väliä. Riippumatta siitä, mitä etnistä ryhmää rikoksentekijä edustaa. Tilanne on mielestäni sairas, koska tiedän hyvin, että nämäkin koraanikoulusta kotiin kulkeneet ja siinä sivussa hieman suomalaislihasta nauttineet hemmot eivät edes miellä tulleensa rangaistuksi. Hehän kävelivät oikeudesta ulos. Vapaana.
Samalla voisi muistuttaa, että eräs tamperelainen, han-suomalainen omaehtoinen kansantaiteilija sai poliitikkoihin ja korkeisiin viranhaltijoihin kohdistuneesta poskensoitostaan 2 v ja 4 kk ehdotonta vankeutta. Kysehän on Seppo Lehdosta, jonka poskensoitto oli kiistatta törkeää, mutta mies tyytyi soittamaan poskea, eikä työntänyt lisääntymisvälinettään kenenkään poskeen väkivalloin, toisin kuin nämä koraanikoululaiset. Silti se oli Seppo, joka istumaan lähti.
Näistä koraanikoululaisista, jotka eivät tyytyneet pelkkään poskensoittoon, totesi käräjäoikeus seuraavaa:
Käräjäoikeuden mukaan tämänkaltainen teko olisi aikuisten miesten nuorelle 15-vuotiaalle tytölle tekemänä äärimmäisen vakava rikos. Käräjäoikeus luonnehti poikia kuitenkin "oikeudellisesti lapsiksi".
Ja tähän minä totean, että paskapuhetta. Koraanikoululaiset eivät olleet oikeudellisesti lapsia. Mutta he olivat pienen suomalaisen ihmisryhmän lemmikkejä, ja lemmikkinä ollessaan he nostavat tämän pienen suomalaisen ihmisryhmän suvaitsevaa egoa. Ja taas se suurempi suomalainen ihmisryhmä, joka ei ole asiasta niin innostunut, elättää heidät. Ja ehkäpä jonkun heistä tytär kohtaa nämä koraanikoululaiset jatkossakin.
Huomenna Suomessa on kunnallisvaalit.
Lukija voi heittää aiheellisen kysymyksen: voiko kunnallisvaaleissa vaikuttaa tällaisiin asioihin?
Ja vastaus on selkeä: ei voi. Oikeusjärjestelmämme on mätä, ja sen toimintaan ei kunnanvaltuustot voi vaikuttaa.
Mutta kunnallisvaaleissa voi vaikuttaa siihen, että otetaanko kuntaan asukiksi näitä kalliisti elätettäviä ja kipeästi purevia kaksijalkaisia lemmikkejä siksi, että pienelle osalle kuntalaisia tulisi tulisi tiedostava ja osallistuva hyvä mieli.
Erityisesti kunnallisvaalit ovat tärkeät Helsingissä. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen asiaan, onko Helsingin kaupungin prioriteettina todellakin se, että rakennetaan suuria asuntoja näitten lemmikkien suurperheille. Vai olisiko Helsingillä ehkä joitain tarpeellisiakin asioita, joihin satsata?
Jos äänestäjä haluaa, että nykymeininki jatkuu entisellään, täytyy hänen tietenkin äänestää nykyisiä valtapuolueita. Nehän eivät muuta tyyliään ja tapojaan. Eihän heillä siihen ole mahdollisuuttakaan, sillä silloinhan he toteaisivat olleensa alunperinkin väärässä.
Mutta – toisin kuin valtapuolueet ja media väittävät – maailma ei ole valmis ja todellisuus ei ole kiveen hakattu. Asioihin voi vaikuttaa vaikkapa äänestämällä. Suosittelen. Kannattaa yrittää.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
18 kommenttia:
Tuli vaan muuten mieleeni että en muista lukeneeni tai kuulleeni yhdenkään somalinaisen tulleen Suomessa raiskatuksi. Mistähän lie kertoo?
Johtuisiko se siitä, että somalitytöt eivät saa liikkua ulkosalla ilman miespuolisen lähisukulaisen valvontaa?
Tervehdys Kumitontulle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne. Nii-iin. Mistähän se mahtaa kertoa? Uutisointihalua kyllä tämmösestä mediassa löytyisi, kun lööppijutuksi kelpasi väitetty somalitytön tönäiseminen, jota tosin ei kukaan nähnyt eikä löytynyt valvontakameroistakaan. Mediahan etsimällä etsii sitä rasistista väkivaltaa. No tässähän sitä olis ollu tarjolla vaikka kuinka. Mikä kumma on kun ei kelvannut?
Nimet oli Suleyman Osman Mohamed ja Burhan Abdidek Yusuf.
PS. Vittuuntunut Veronmaksaja tietää kyllä, ketä äänestää. :D
No laajemminkin siis; miksi Suomessa ei uutisoida ollenkaan ns. white-on-black -raiskauksista? Nehän nimittäin ovat viharikoksista hirvittävimpiä: valkoisella miehellä rasistinen ja seksuaalinen motiivi!
Jumalauta !
Minulla ei suomalaisesta oikeuslaitoksesta ole kovin kaksista käsitystä. Mutta tämä kyllä on jo pohjanoteeraus. Ns. poliittisesti korrektia lainkäyttöä, jotta ketään ei vaan kutsuttaisi rasisitiksi.
Ja suomalainen media uudisoi aiheesta vasta huomenna, jottei ääniä sataisi väärään laariin.
Tästähän pitää vetää johtopäätökset, joita en nyt kuitenkaan selvittele tässä.
Tervehdys Vittuuntuneelle Veronmaksajalle, Kumitontulle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.
V.V: Yep. Nämä heputhan ne oli. Kulttuuriamme rikastuttamassa. Äänestyspäätös on minullakin selvä.
Kumis: Johtuiskos siitä, että niitä ei ole? Ei yksinään eikä porukalla. Sitten tarttee etsiä jotain muuta taivasteltavaa. Ja sitähän aina löytyy. Kun joku sanoi pahasti. Ja tuli henkinen pipi.
Becker: Työni puolesta minulla on usko suomalaiseen oikeuslaitokseen romahtanut jo aikaa sitten. Mediahan uutisoi tästä, vähäsen, mutta noi nimet nyt sattumoisin unohtui. Johtopäätöksiä voi vetää, ja esmes huomenna äänestää niitten mukaan.
Mieto tuomio on Ötöpesän jengin mielestä kurja ratkaisu.
Mikäli tyytymättömyys näihin "tuomioihin" saa yhä lisää jalansijaa, niin sitten voipi jo vigilantismi saada sijaa..ja jäljet tulevat olemaan rumia.
Eräs vanha tuomarinohje taisi sanoa, että mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei saata olla lakikaan. Mainittu tuomio ei ole oikeus saati kohtuuskaan! Kymmenen miinuspistettä ja merirosvomerkki!
Semmosta vaan mietin että jos kerran 16-vuotias on "oikeudellisesti lapsi" niin mikäs se peruste olikaan sille vihreiden ajamalle äänestysikärajan laskemiselle samaiseen ikävuoteen?
Tervehdys Ötöpesän jengille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
Ötöpesän jengi: Niin minä kuin tämä muukin kansallismielinen blogirintama soittaa poskeaan, ettei niitä kuolemanpartioita koskaan tarvittaisi. Että asiat hoidettaisiin äänestämällä. Vaan mitenkähän hänessä ajan myötä käynee?
Ano: Vaan heititpä helvatun hyvän kysymyksen. Voisivatko vihreät ajatella, että sen ikäiset, vielä älyllisesti kypsymättömät nulikat saattaisivat olla auliimpia äänestämään vihreitä?
Oikeuslaitos on mitä on, mamut ovat mitä ovat ja me Perussuomalaiset olemme mitä olemme. Me olemme suomalaisia, isänmaallisia, suomalaisten puolella. Äänestämällä voi vaikuttaa asioitten kulkuun vaikka nopeasti se ei tapahdukaan.
Tervehdys Jouko Liljalle ja kiitos kommentistasi. Olet oikeassa, valitettavasti. Asiat eivät tapahdu nopeasti. Mutta yrittää täytyy.
"Erityisesti kunnallisvaalit ovat tärkeät Helsingissä. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen asiaan, onko Helsingin kaupungin prioriteettina todellakin se, että rakennetaan suuria asuntoja näitten lemmikkien suurperheille. Vai olisiko Helsingillä ehkä joitain tarpeellisiakin asioita, joihin satsata?"
Samaa voi oikeastaan näissä kuntavaaleissa sanoa koko pääkaupunkiseudusta. Vaikka kuntien pakkoliitoksia ei valtuustoissa päätetäkään, saavat Espoo, Vantaa, Sipoo ja Kauniainen ainakin tilaisuuden lähettää astetta selkeämmän viestin siitä, haluavatko hekin osallistua näihin maksutalkoisiin ja ryhtyä kustantamaan monikulttuurilla taloutensa ryssineen Helsingin perseilyä - mikä pääkaupunkiseudun pakkointegraatiosta väistämättä seuraa.
Tervehdys, Coskar North ja kiitos kommentistasi. Niinpä. Ja sama tietysti Varsinais-Suomessa, jossa Turku kaipaisi naapurikunnista maksajia Hotelli Varissuon ylläpitoon.
Voin sanoa saman asian kuin Ykä: nimenomaan työni puolesta usko Suomen oikeuslaitokseen minulta meni jo siinä vaiheesa kun toimin jonkin aikaa tuomarina. Tai se meni viimeistään silloin...
Opiskeluaikanani taistolaiset oikeussosiologit sössöttivät tekijästä yhteiskunnan uhrina ja siitä kuinka jokaiseen rangaistukseen liitty jonkinlainen "kerrannaisseuraamus". Ilmeisesti esimerkiksi määräaikainen ajokortin menettäminen ratista olisi tällainen kohtuuton lisärangaistus.
Annoin kerran 6 kuukautta kovaa (laki on muuttunut 1998) eräälle kansallispukuiselle, vaikka monta kertaa varoitin, ja sanoin että vielä voi lausumaa muuttaa, mutta kun ei muuttanut, niin nuijin tuomion. Hovioikeus suuressa viisaudessaan muutti tuomion ehdolliseksi, kun se olisi muuten ollut liian kova ko. henkilölle, tämä raukka kun oli lisäksi lukutaidoton! En vieläkään jaksa ymmärtää, mitä tekemistä lukutaidottomuudella on sen kanssa, että henkilö valehtelee näkemästään tapauksesta.
Eli kyllä jo siihenkin aikaan kuuluminen tiettyyn ihmisryhmään antoi paljon anteeksi.
Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15:stä ikävuodesta, ja ikä voi olla lieventävä tekijä rangaistuksen mittaamisessa, mutta eivät nämä tekijät olleet "oikeudellisesti lapsia". Tietääkseni sellaista käsitettä ei rikosoikeudessa ole aikaisemmin ollut, mutta tiettyjen ihmisryhmien takia näemmä sellainenkin on lainsäädännön ulkopuolella luotu.
Tervehdys, Castor, ja kiitos kommentistasi. Samanlaisia kokemuksia kumpaisellakin. Ja se on sinänsä hälyttävää, sillä usko oikeusjärjestelmään on yksi yhteiskuntarauhaa ylläpitävistä tekijöistä, ja sehän alkaa jo monellakin horjua.
Tuo ”oikeudellisesti lapsi” näyttää tosiaankin olevan ihkauusi termi. Ei siitä ainakaan googlettamalla mitään löydä.
Tuo rangaistus ja sen perusteet olivat lähinnä ilveilyä.
Sen verran mitä täällä juridiikkaa tunnetaan, niin tuomioon vaikuttavat tekijöiden syyllisyys, heidän syyllisyysasteensa, heidän tuottamuksellisuutensa (dolus), raskauttavat ja lieventävät asianhaarat sekä teon arvostelu kokonaisuutena.
Tässä syyllisyydestä ei ollut mitään epäilyksiä. Tekijöiden syyllisyysaste oli hyvin raskas, sillä he teon jälkeen vielä kerskailivat sillä ja yrittivät tuottaa kärsimystä uhrille. Heidän tuottamuksellisuutensa oli törkeä tarkoitustahallisuus (dolus determinatus). He toimivat tietoisesti tarkoituksenaan raiskata uhri ja aiheuttaa tälle kärsimystä. Kokonaisuutena arvioiden teko oli todella törkeä.
Asiassa ei ole mitään epäselvyyttä. Kyseessä oli törkeä raiskaus, ja ruukinmatruuna olisi tuominnut tästä hyvin lähellä maksimirangaistusta ehdottomana, eli 9 v.
Tämän jälkeen alkaa sitten arviointi. Olivatko tekijät alentuneesti syyntakeisia? Eivät. Olivatko he vajaamielisiä? Eivät. Olivatko he nuoria rikoksentekijöitä? Olivat. Tällöin tuomio alenee kolmanneksella.
Eli kakkua olisi tullut 6 vee ehdottomana.
Se olisi ollut sellainen tuomio, joka todella tuntuu ja joka sekä eristää raiskaajat potentiaalisista uhreistaan (erityisestävyys) että antaa signaalin siitä, että teko ei ole hyväksyttävä (yleisestävyys). Ankara rangaistus täyttää myös retribuutioaspektin, jolla on rikoksen uhrille hyvin tärkeä terapeuttinen merkitys ja auttaa uhria toipumaan tapahtuneesta.
Mutta tulos oli täyttä ilveilyä. Mikään lakikirja ei tunne käsitettä "oikeudellisesti lapsi". Se tuntee vain alaikäisyyden, nuoren rikoksentekijän sekä alentuneen syyntakeisuuden.
Jos joku nyt päättää lukea korpilakia, ruukinmatruuna lupaa katsoa muualle.
Tervehdys Ruukinmatruunalle. Minulla ei lisättävää. Olen samaa mieltä kanssasi.
Lähetä kommentti